torstai 27. lokakuuta 2016

Uudet tuulet

Kirjoittelin jo tuonne My Little Fantasy World-blogini puolelle murheista, koskien blogien kirjoittamista. Olen jo tovin kokenut kirjoittamisen kovin raskaalta/stressaavalta ja haastavalta. Aikaa kun nykyisin on kovin rajallisesti tuon pienen ihmisenalun vuoksi ja sekin vähä aika mitä olisi aikaa kirjoitella, tulee sitten hirmuinen stressi, että mihin blogiin sitä sitten kirjoittelisi kun ajatuksia tursuaa pääkoppa täynnä. Kuitenkin tykkään hirmuisesti kirjoittaa ja seurailla muiden blogeja, niin sekin on harmittanut kovin jo kun ei ole ollut jaksamista pitää näitä blogeja hyvällä huomiolla.

Niinpä päätin nyt vähentää stressiäni ja yhdistää blogini saman katon alle. Tästälähin raapustuksiani voi seurailla tästä blogista:


Toivotan kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi seuraamaan uuden blogin puolelle. Ja haluan kiittää erityisen paljon kaikkia Haamuperheen mukana matkanneille lukijoille ihanista tsemppi kommenteista ja vertaistuesta <3 Nämä tekstit jäävät tänne blogimaailmaan ihan vastaavien asioiden kanssa painivien luettavaksi, mutta uutta tuotantoa alkaa tulemaan uusilla sivuilla! :)

Kiitos vielä kerran ja ihanaa syksyn jatkoa <3 <3 <3 

keskiviikko 31. elokuuta 2016

6kk

Ohhoh! Mun piti tulla päivittelemään tänne kuulumisia jo 5kk kohdalla, mutta niin se vain mennähujahti ohitte kuin meksikon pikajuna. No jos nyt saisin aikaiseksi päiviteltyä tänne edes 6kk kuulumisia ennen kuin se 7kk tulla kolistelee kohdalle!


Osana syynä blogi hiljaisuuteen on ollut meidän onneton läppäri, joka nytkin on tuhannessa osassa olohuoneessamme. Läppäri on pitkään käynyt todella hitaalla, siitä on puuttunut näppäimistö kokonaan ja  monesti blogia varten kun olen koittanut kuvia siirtää picasaan, on kone mennyt täysin jumiin... Viikko sitten mieheni veli kävi täällä ja yritti läppärille tehdä parannuksia mutta korjattua tätä ei vieläkään saatu. Kovalevy täytyisi uusia ja ohjelmat uudelleen asentaa. Muutenhan tämä kone olisi löytänyt tiensä jo aikapäiviä sitten roskalaatikosta, mutta surkean rahatilanteemme takia ei uudelle läppärille ole ollut mahdollisuuksia. Siis näillä mennään niin kauan kuin mahdollista.

Niin.. Minun piti tulla päivittelemään kuulumisia, eikä tarinoimaan typerästä tietokoneesta. 6kk tosiaan tuli jo täyteen 20pvä. Mitään virallisia syntymäpäiviä emme pitäneet, mutta kyllä minä kakun leivoin ihan sillä varauksella jos isovanhemmista joku haluaa poikaamme muistaa. Ja onhan tämä etenkin meille vanhemmille tärkeä virstanpylväs ^_^
No äitini perhe olikin ainoat jotka poikaa muistivat ja he kävivät täällä kaffittelemassa. Pienen lahjankin pojallemme toivat ^_^


Nuo kotiavaimet tulivat äitini perheeltä. Avaimet osottautuivat oikein mieluisiksi niistä lähtevän kolinan takia. Itse olin ostanut nuo oikealla puolella olevat autonavaimet.


Lisäksi lahjoin poikaa tälläisellä ankkapallolla. Se onkin sopinut leluksi niin ammeeseenkin kuin ihan matolla hulinointiin. Neuvolassa poika olikin muutamaa milliä vaille 70cm pitkä ja muutamaa sataa grammaa vaille 10kg. =D Iso poika jo! Ensimmäinen hammaskin puhkesi läpi muutamaa päivää ennen puolivuotis synttäreitä. Poika on edelleen hyvin helppo ja aurinkoinen tapaus. Luonteeltaan hän on edelleen hirmu harkitseva ja tarkkaileva poika, osaa kuitenkin kujeilla ja yrittää toisinaan saada tahtoaan läpi tekoitkulla. Hymy on tällä tyypillä hyvin herkässä ja naurunröhötyksiäkin kuulee päivittäin. Muutaman lelun kanssa ei kemiat osu yksiin sitten millään. Niiden kanssa tulee todella helposti riitoja, jotka päättyvät usein hysteeriseen itkuun. Äidille ei tosin ole vieläkään selvinnyt kuka riidan aina aloittaa ja mistä aiheesta, mutta sen verran totista huutoa on saanut kuunnella useaan otteeseen leikkien tiimellyksessä, että on ollut pakko laittaa riitapukarit jossain vaiheessa eroon! =´D

Päivät sujuvat muuten melko tasaiseen tahtiin kotona ollessa ja leikkiessä, välillä käydään kyläilemässä ja viime lauantaina meillä alkoikin ensimmäinen yhteinen harrastus vauvauinti, joka vaikutti näin ekan kerran jälkeen oikein mukavalta harrastukselta. :) Ainoa harmi vain sen suhteen oli se kun kaikilla muilla vauvoilla oli molemmat vanhemmat mukana ja itse sinne sitten yksin kuljen. Noo tuleepahan tehtyä tupla treeniä kun ei voi välillä antaa lasta toiselle osapuolelle :D Täytyy meinaan sanoa, että minulla oli ihan erilaiset kuvitelmat kyseisestä harrastuksesta. Ainakin tällä meidän kurssilla liikkeet mitä vauvan kanssa tehdään ottaa kyllä ihan koko kroppaan :)
Että sellasta. Yritän ehtiä päivittelemään tänne useammin meidän kuulumisista!

Ihanaa loppuviikkoa sinne ruudun toiselle puolelle ^_^

perjantai 1. heinäkuuta 2016

4kk ja risat

Tulin pikaisesti päivittämään tänne, että ollaan kaikki hengissä ja hyvin voivana :) Poika kasvaa hurjaa vauhtia ja pienen ihmisen kehitystä on hurjan mielenkiintoista seurata. Sitä ei tajuakkaan kuinka paljon rakkautta voi jotain kohtaan kokea. Tunne, kun on valmis antamaan kaikkensa toisen vuoksi. Oma pieni rakkauspakkaus <3 Valtaisa rakkauden ja kiintymyksen tunne tuo mukanaan myös paljon huolta ja pelkoa. Ei varmaan sormet riitä niihin kertoihin kun olen herännyt keskellä yötä tarkistamaan, että hengittääkö poika varmasti. Ja painajaisiakin pojan menettämisestä olen ehtinyt jo monesti näkemään. Tälläistä tämä äitiys kai sitten on, huolta ja rakkautta omaa pienoistansa kohtaan.


Poika on nyt tosiaan päälle 4kk ja viimeksi neuvolassa painoa oli jo hurjat 7920g ja pituutta 67.8cm.Tuntuu, että pieniä vaatteita saa olla koko ajan pakkaamassa laatikkoon ja iso osa vaatteista jää tyystin käyttämättä. Nyt etenkin kun on ollut niin kuuma ja poika kun on itsessäänkin niin kuumaverinen kaveri, ei hän ole monenakaan päivänä kaivannut ylleen vaippaa kummempaa. Viileämpiä päiviä toivoessa, että olisi vähän edes miellyttävämpää olla ja vaunutella ja sais edes muutaman kerran laittaa jotain suloisia vaatteita ylle, ennen kuin nekin käyvät pieneksi.
Poika tosiaan kasvaa ja kehittyy hurjaa vauhtia. Olen halunnut seurustella pojan kanssa mahdollisimman paljon, joten kännykät ja tietokoneet ovat jääneet tällä mammalla tyystin taka-alalle. En halua olla kännykkää näpräävä äiti jonka huomio on vain laitteissa.


Mitäs meidän poju jo touhuaa. Hän osaa kääntyä selältä mahalleen ja osaa ottaa alle jäävän kädenkin pois itse alta. Hän yrittää kovasti jo liikkua eteenpäin, onnistuen tosin vain tällä hetkellä pyörimään ympyrää, mutta jalat hakeutuvat jo hienosti konttaus asentoon :) Julius oppi viime viikolla päristämään, joka on todella hyödyllinen taito etenkin peruna-porkkanasosetta syödessä =`D  Hän höpöttelee ja kiljuu jo kovin ja aamutkin alkaa yleensä kuuden maissa iloisella höpöttelyllä. Öitäkin on alettu nyt nukkumaan todella hienosti. Julius yleensä nukahtaa siinä 9 maissa ja nukkuu täyden yön siihen 5-6 asti aamuun. Harvoin enää herätään yöllä tankkaamaan, mutta poikkeus päiviäkin on ollut. Liikkumaan opettelut ovat olleet uuvuttavia, joten päikkäreitäkin on alettu nukkumaan nyt paremmalla menestyksellä. Kiinteitä tosiaan ollaan jo muutama viikko vedelty, yleensä kerran päivässä ollaan maisteltu, ja loput ajasta meneekin viellä maidolla. Tällä hetkellä maisteluun on päätyneet porkkana-,peruna-, banaani- ja mangososeet. Tällä hetkellä banaani on ollut ehdoton lemppari suosikki, mutta kyllä se perus porkkana-perunasosekkin menee alku irvistelyiden jälkeen jo suurella ruokahalulla :)
Kaiken kaikkiaan oikein valloittava persoona josta löytyy paljon kujeilevaa luonnetta. ;)

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Vauvakuplasta päivää

..vai pitäisikö sanoa, että sumusta..?
Sellainen olo meinaan on tässä jo tovin ollut, kuin ajaisi sumussa ilman valoja. Vauva-arki on yllättänyt uuvuttavuudellaan. Lähinnä tämä univeloista koostuva pöhnäinen olo on se mikä uuvuttaa. Aivokapasiteetti tuntuu heittävän koko ajan pakkasen puolella ja olen yllättänyt itseni useaan otteeseen tekemästä mitä hölmömpiä asioita. Muunmuassa olen seisonut koiranruokakupin kanssa vessassa ihmetellen, että mistä sitä ruokaa löydän vaikka varsin hyvin tiedän että ruokasäkki sijaitsee eteisen "tuulikaapissa", olen meinannut laittaa maitopurkkia kuiva-ainekaappiin jääkaapin sijaan ja kaikkea muuta todella järkevää.. =D Sekavasta olosta huolimatta nautin täysin siemauksin tuosta pienestä ihmisen alusta ja arjesta hänen kanssaan. <3 Ilman en voisi kuvitella elämääni eläväni.


Ens viikolla pikkumies täyttää jo 3kk. Siis 3KK????? Mihin tää aika menee? Juurihan se pieni palleroni oli viellä masussa ja juurihan se oli vastasyntyneenä sylissäni. Tämä alle 3kk vanha pikkumies kannattelee jo komeasti päätään, hymyilee leveästi ja jokeltelee. Ei viihdy selällään, muuta kuin nukkuessaan ja syödessään. Muutoin on oltava mahalteen tai mahdollisimman pystyssä, että voi tutkailla ympäristöään. Ihan parasta on kiivetä tai oikeastaan mönkiä äidin avustuksella äidin mahaa pitkin kohti olkapäätä mittarimatomaisesti. Mahalleen laitettaessa koittaa kovasti pungertaa etiepäin, harmi vain ettei kädet vielä ymmärrä jouduttaa etenemistä, vaan laahaavat perässä. Alle 2kk iässä kääntyiltiin jo selältä mahalleen pehmeällä sohvalla, mutta tämä taito unohdettiin kun alkoivat ikenet kutiamaan ja turpoamaan hampaiden tulon merkiksi. Nykyisin ei ole juurikaan enää mielenkiintoa edes yrittää kierrähtää ympäri. 
Esineisiin on alettu tässä muutaman viikon aikana jo tarttuilemaan ja etenkin äidin hiusleteistä on kiva kiskoa samalla kun temppuillaan sylissä. Jekkujakin monesti kehitellään huijaamalla äiti vaipanvaihtoon vaikka vaippa onkin ollut tyhjä, järkkäämällä pissaylläreitä vaipanvaihdon yhteydessä ja tekoitkujakin on väännetty saadakseen äidin huomion ja tämän saadessa rävähtää leveä hymy naamalle. Vaatteissa käytetään jo 62-68 kokoisia, useimmat jo taitavat olla tuota 68 kokoa. 


Yöt meillä menee vaihtelevasti. Hyvinä öinä mennään nukkumaan noin klo.22.00 ja herätään ensimmäisen kerran siinä 03-04 välistä, tankataan ja nukutaan muutama tunti ja herätään noin klo.6 uudelleen tankkaamaan, jonka jälkeen köllötellään äidin kainalossa enempi vähempi nukkuen muutama tunti.. Viime viikko oli unien puolesta ihan yhtä helvettiä kaikkien puolesta. Minulle ja pojalle tuli jokin ihme flunssa ja se haittasi molempien unia todella pahasti. Nukuttuja tunteja tuli yöllä maksimissaan yhteensä 4h ja se jos mikä verotti jaksamista. Mikään ollu niin kaameeta kun se, että saat pojan nukkumaan, saat itse silmät suljettua ja tadaa, poika herää n. tunnin päästä hinkkaamaan nyrkeillä ikeniä ja ei meinaa rauhoittua millään. Kun vihdoinkin saa pojan uudelleen nukkumaan, heräsi hän tunnin-parin päästä huutamaan kun ei saanut kunnolla henkeä nenän tukkoisuuden takia. Siinä sitten meni pitkä tovi kun koitti imuroida hysteerisesti huutavalta lapselta nenästä limaa poies nenäfriidalla, imettää edelleen sitä hysteeristä lasta joka ei meinaa yliväsymykseltä ja tukkoisuudeltaan rauhoittua syömään.. ja kun viimein sai pojan rauhoittumaan uudelleen unten maille heräsi hän jo taas parin tunnin päästä jälleen siihen tukkoisuuteen tai mahakipuun. Onneksi tukkoisuus on jo helpottanut pienellä ja muutamana yönä ollaan jälleen alettu nukkumaan niitä noin 4h-5h yhtäjaksoisia unia. Että äärimmäisen suuret hatunnostot heille jotka elävät koliikki tai refluksia lapsen kanssa, jonka takia joutuvat joka päivä taiteilemaan muutaman tunnin unien kanssa. <3 arvostan jaksamistanne <3
Päikkäreitä nukutaan hyvin hyvin vaihtelevasti. Välillä on niin kova hulina vaihe päällä, ettei meinata millään nukkua hyvä jos niitä yhtiäkään päikkäreitä. Toisina päivänä saatetaan hyvinkin nukkua kahdet vähän pidemmätkin päikkärit. Parhaimmat unet tulee ehdottomasti autossa ja kylässä ollessa =D Vieraskoree poika meillä! 

Persoonana poika on tosiaan hyvinkin iloinen tapaus. Hän ei ilman syytä pahemmin rätyä, vaipanvaihdon tarpeestakin antaa muutaman pienen varoitus äännähdyksen ennen kuin rupeaa enempi huutamaan. Nälästä hän onkin malttamattomampi tapaus. Hyvin paljon tuntuu olevan pohtiva persoona. Paljon tutkailee ja ihmettelee otsa kurtussa. 
On kyllä ollut opettavaiset 3kk olleet <3 Jos poika oppii koko ajan uusia juttuja niin oppii myös vanhemmatkin siinä sivussa. Itse olen ainakin oppinut paljon. Kärsivällisyyteni on kasvanut hurjasti, oppinut tekemään asioita yhdellä kädellä, on ollut ihanaa nauttia elämän pienistä iloista pojan kanssa, oivaltaa uusia juttuja, arvostaa vieläkin enempi arjen pikku juttuja. Oppinut tulemaan toimeen vähillä yöunilla =D Huomannut kuinka on sivuuttanut omat tarpeensa ja puolestaan laittanut pojan tarpeet omieni edelle. Muutenkin elämässäni on asiat saaneet ihan uudet mittasuhteet ja tärkeysjärjestykset, enkä koe että olisin mistään joutunut luopumaan, päin vastoin olen saanut enemmän kuin koskaan olisin voinut kuvitellakkaan. <3 <3


Tämmöistä tänne meille! Koitan palata mahdollisimman pian taasen kirjoittelemaan meidän kuulumisista. <3 Ihanaa loppu viikkoa kaikille sinne ruudun toiselle puolelle <3 <3

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Ristiäiset

Vietimme kaksiviikkoa sitten pojan ristiäisiä. Ristiäiset jouduttiin tosiaan järjestämään melkoisen nopeasti, sillä mieheni äiti oli lähdössä kuukauden mittaiselle reissulle ja luonnollisesti halusimme mummunkin olevan osana pojan ristiäisiä. Varasimme juhlapaikaksi kylämme seurakuntatalon, sillä emme halunneet ottaa ressiä kodin siisteyden puolesta ja ei meille oikein olisi mahtunutkaan niitä täällä järjestämään. Tarjottavat luonnollisesti halusin tehdä itse ja tämä osottautuikin melkoiseksi savotaksi.
 Lohivoileipäkakku

Kinkkuvoileipäkakku

Vieraita oli kaikenkaikkiaan lapset mukaan lukien 22 plus pappi ja minä ja mieheni. Tilaisuus itsessään meni hirmu nopeasti ja kaikesta jännittämisestä huolimatta hyvin. Pappi oli sama kuin mikä meil oli vihkipappina. Omat omituisuudet hällä oli, kuten varmaan monilla muillaki papeilla :D Itsee jäi hirmuisesti harmittamaan tilaisuuden jälkeinen lievä hätäisyys. Pappi alkoi heti hössöttämään kahvin perään joten itse lähdin sitä heti keittelemään. Jälkeen päin tajusin ettei meistä ole ainoatakaan kuvaa kun pojalla on kastemekko päällä ja vieraistakin oli hirveän huonosti otettu kuvia vaikka koitin monesti sanoa että ottakaa nyt kuvia kunnolla pojan kanssa yms. Lisäksi valvottujen öiden ja kakkustressien  takia pääni oli niin muusia, että koko tilaisuus tuntui menevän ihan sumussa..
Sokerimassalla kuorrutettu täytekakku sekamarjahyydykkeellä


Vadelma-valkosuklaakuppikakkuja

Asuvalintaani en ollut ollenkaan tyytyväinen kun en ehtinyt missään vaiheessa aamulla varmistamaan asiaa kun piti huolehtia poika kuntoon ja pakata auto, koristella kakut loppuun yms.. Mekko joka minulla oli päällä tuli edeltävänä päivänä vasta postista ja hätäseen sen sitten valikoittin päälle ilman sen ihmeempiä miettimättä... No tarjottavat olivat kuulemma onnistuneet ja ainakin poika sai nimen.. Paremminkin tietysti olisi voinut homma mennä, mutta mikäs meillä koskaan niin täydellisesti menisikään.


Nimekseen poika tosiaan sai Julius Wilhelm. Julius oli jo kovin vahvana mielessäni odotusaikana. Sitä pikkuhiljaa koitin ehdotella miehelleni, että mitä hän on siitä mieltä ja sehän hällekkin passasi varsin hyvin. Toinen nimi tuottikin enempi päänvaivaa ja monien vaihtoehtojen joukosta päädyimme sitten Wilhelmiin. Meidän haltiapoju <3

Tosiaan kuten olette huomanneet niin pojasta en tänne kuvia aio laittaa, ainakaan sellaisia mitkä olisi millään muotoa tunnistettavia. Olen sitä mieltä että laps saa sitten itse päättää mitä haluaa itsestään täällä netissä julkaista. Lisäksi kun täällä netissä pyörii jos jonkinmoista pedofiiliä, niin en halua että poikani kuvat joutuvat jollain lailla vääriin käsiin. Yksityisyys se on lapsellakin, vaikkei hän siitä viellä pysty itse päättämään.

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Synnytyskertomus

Pitkään aikaan en ole saanut itsestäni irti tulla tänne blogin puolelle mitään naputtelemaan. Jotenkin olen hukannut taas jonkin sortin motivaation kirjoittamista kohtaan, mutta josko saisin sitä taas pikkuhiljaa palautettua. Harmittaa kun motivaation puute on vaikuttanut myös seuraamieni blogienkin lukemiseen. Minulla onkin melkoisesti kirittävää monenkin blogin kohdalla, postauksia kun on tullut huikeasti tämän tauon aikana luettavaksi. Mutta nyt kun sain poitsun nukkumaan, jää minulle aikaa kirjoittaa vihdoinkin loppuun synnytyskertomuspostauksen, joka on ollut keskeneräisenä luonnoksissa jo hävyttömän kauan aikaa. Mutta tässä tämä nyt sitten vihdosta viimein tulee:

Perjantaina 19.2 kävimme tosiaan Tayssissa normaalissa kontrollissa, jossa jälleen todettiin, että odotellaa pienokaisen omaehtoista poistumista. Tayssissa tehtyjen ronkkimisten jälkeen koin taas muutaman tunnin kovia menkkamaisia jomotuksia, mutta ne lakkasivat siitä sitten kokonaan. Ilta meni vallan mainiosti ilman minkäänlaisia tuntemuksia ja vauvakin liikkui ihan normaaliin tahtiin. Menimme nukkumaan joskus 11 aikaan ja nukahdin heti. No klo. 1 heräsinkin sitten yllättäen aivan jäätävään kipuun, minun oli oikein rysähdettävä sängyltä alas lattialle kontille, kun en tienny miten muutenkaan olisin kivun kanssa kärvistellyt. Kipu hetkeksi heltisi, mutta tuli vajaa minuutin päästä bumerangina takaisin. Mieskin heräsi jo ensimmäisen kipukohtauksen aikana ja katseli hieman jopa paniikissa minua, että nytkö se tapahtuu. Sanoin hälle jo kolmannen kipupiikin tullessa, että kyllä nyt on kiireellä lähdettävä sairaalaan, kun tulee koko ajan minuutin välein kipupiikkejä. Mies käytti koiran pihalla, söi nopeasti leivän että jaksaisi ajaa ja minä koitin epätoivoisesti kiskoa jotain vaatetta päälle.
Meidän pieni haltiakorva <3

Automatka tuntui kestävän ikuisuuden. Supistuksia tuli koko ajan tasaiseen tahtiin ja minä pitelin auton "kauhukahvasta" (siitä ovenpäällä olevasta) kiinni aina niiden tullessa. Lopulta saavuimme sairaalaan synnytyspolille, jossa jo tulikin meidät ottamaan vastaan kätilö samalla kysyen tietojani. Hän kirjasi tietoni koneelle ja tarkisti kohdunsuun tilanteen ja totesi että ollaan jo 5cm auki, että suoraan saliin vain. Vaihdoin vaatteet ja lähdimme köpöttelemään kohti synnytyssalia. Kätilö toivotti onnea matkaan ja tilalle tuli toinen kätilö joka oli kanssamme koko synnytyksen ajan. Minut ohjattiin samointein käyrille ja siinä jonkin aikaa kärvisteltyäni minulta kysyttiin kivunlievityksistä. Sanoin, että kaikki mahdollinen tänne vain. Ensin kokeiltiin kohdunkaulan puudutetta joka kuulemma veisi kivut pois noin 45minuutiksi. No minulla ne vei kivut korkeintaan 15 minuutiksi. Pian tämän puudutteen vaikutuksen lakkaamisesta minulla meni lapsivedet, kello oli noin 03,50. ja sen jälkeen supistukset vasta voimistuivatkin. Tuntui, että koko kroppa olisi haljennut ja en voinut pidätellä ponnistamisen tarvetta kun kehoni kramppasi niin voimakkaasti. Odoteltiin anestesialääkäriä ikuisuudelta tuntuvan ajan verran ja mielessäni kävi moneen kertaan, etten ehdi saamaan mitään kivunlievitystä. Neljän jälkeen anestesialääkäri pääsi vihdoinkin paikalle ja minulle yritettiin todella pitkään saada laitettua spinaalipuudutetta. Epiduraalia kun ei enää ehditty. Lääkärillä oli vaikeuksia saada laitettua minulle spinaalia kun nikamat olivat kuulemma niin tiiviisti toisissaan kiinni ja asiaa ei helpottanut ollenkaan se, etten pystynyt pitämään itseäni paikalla kun koko kroppani kouristeli supistuksista. Vihdoinkin varmaan 20 minuutin yrittämisen jälkeen saatiin spinaali laitettua ja voi taivas sitä olotilaa sen jälkeen. Sitä helpotuksen tunnetta ei voi sanoin kuvailla, kun se vie kerrassaan kaikki kivut ja tuntemukset mennessään. No se huono puoli oli siinä, etten tuntenut enää supistuksia ollenkaan ja se vasta olikin melko hankalaa ponnistusvaiheessa. Ponnistusvaihe meni nopeasti. Muutamia kertoja koitettiin ponnistella omin voimin, mutta sitten alkoikin pojalla sydänäänet heiketä niin voimakkaasti, että paikalle kutsuttiin toinen kätilö joka alkoin avittamaan pojan syntymistä painelemalla mahaani. Lopulta saatiin poika pihalle klo.05,43.

Repeämiä tuli ja väliliha jouduttiin leikkaamaan. Synnytyksen kokonais kesto oli 4h 58 min. josta ponnistusvaihe kesti sen 23 min ja jälkeisvaihe 15min. Jahka istukka oltiin saatu pihalle alettiin minua kursia kasaan ja sekös vasta se kamala vaihe olikin. Spinaalin vaikutus oli alkanut huomattavasti lakata ja mitään muuta puudutetta minulle ei annettu. Ompeleminen oli minulle melkoisen tuskallinen kokemus. Minut käskettiin nousta vessaan pesulle, mutta meinasin pyörtyä vessaan. Verta menetin melkoisen paljon, joten ei ihmekkään. Pojasta otettiin mitat, hän painoi 3630g ja oli 51cm pitkä. Päänympärys oli 37 cm. Hetken oltuamme salissa ja syötyämme siellä pienoisen aamupalan, meidät kärrättiin synnyttäneiden vuodeosastolle.
Vuodeosastolla jouduinkin olemaan 4 ja puoli päivää. Kivut olivat aivan jäätäviä. Hyvä kun pystyin vauvaa yöllä nostelemaan, kun tuntui, että taju lähtee. Istumista en voinut ajatellakkaan. Sainkin koko sairaalassa olon aikana todella vahvoja kipulääkkeitä. 8 tunnin välein 600mg buranan ja 1grammasen panadolin. Siltikin aina kävellessä tai kylkeä vaihtaessa kivut olivat niin voimakkaita, että tuskan hiki nousi oikein otsalle. Muutaman päivän päästä synnytyksestä lääkäri kävi tarkistamassa ompeleet ja totesi, että tikit on ommeltu vähän liian napakasti joka selittää kivut ja asiaa ei helpottanut massiivinen verihyytymä joka pingotti entisellään kireitä tikkejä. Mieheni onneksi jaksoi joka päivä ajella sairaalalle minua katsomaan ja oli apuna pojan hoitamisessa kun itse en kivuiltani kunnolla pystynyt.

Joka päivä minulta ja pojalta otettiin verikokeet kun pojalla oli bilirubiinit koholla ja itselläni oli veriarvot todella alhaalla. Pojan painokin laski huolestuttavan alas ja lopulta päädyttiin siihen, että hälle annettiin lisämaitoa painon nousun turvaamiseksi. Itselläni kun ei maidon tulo lähtenyt käyntiin alkuun, lääkärit veikkasivat voimakkaita kipuja syyksi tälle. Pikkuhiljaa alkoi pojankin paino nousta ja saimme vihdoinkin 24,2 luvan lähteä kotio päin. Voi sitä tuskan määrää mitä sekin aiheutti. Vaikka olin juuri muutamia tunteja sitten ennen kotiinlähtöä ottanut kipulääkkeet ei ne jostain syystä enää vaikuttaneet. En tiennyt miten päin olisin omat vaatteet pukenut päälle, saati sitten pakannut kaikki kimpsut ja kampsut kasaan. Onneksi mies oli tässäkin kohtaa suurena apuna. Hän haki minulle pyörätuolin jolla pääsimme kärräämään itsemme kohti autoa. Siinä istuminen aiheutti melkoista tuskanhikeä ja eräs ihana vanhempi kätilö kysyikin minulta huolissaan että miten jaksan kotomatkan. Pystyin hälle nippanappa sanomaan, että sitä minäkin pelkään. Hän kävi hakemassa minulle vielä jotain muuta lääkettä ja kuulin kuinka hän toisille hoitajille kauhisteli että miten pystyisin kotiin asti mennä tässä kunnossa kun matkaa on sen 65km. No tuskaa se tekikin. En tiedä rehellisesti sanottuna kumpi matka oli pahempi, mennessä vai tullessa :D Kotiutumisestamme menikin aikalailla tasan viikko kunnes pystyin oikeasti kävelemään muuallekkin kun vessaan ja sohvalle. Ja voi sitä tunnetta kun ekan kerran pystyin normaalisti vähän jopa istumaan imetystyynyn avulla ja pystyin tekemään jotain muutakin kuin makaamaan sohvalla. Täytyy sanoa, etten ole koskaan ollut niin ylpeä ja kiitollinen miehestäni, joka jaksoi sen kaksi viikkoa hoitaa yksin kotia, minua ja poikaa <3 <3 <3.

Huomenna poika on jo kuukauden vanha ja meillä on mennyt hyvin. Yöt nukutaan vaihtelevasti, toisinaan paremmin, toisinaan valvotaan ja hulistaan koko yö läpeensä. Maito riittää hyvin ja poika onkin saanut painoa jo hurjasti kirittyä. Eilisellä neuvolakäynnillä hän oli jo 55.6cm pitkä ja painoa oli kertynyt 4206g. Poika on jo päivisin todella paljon hereillä. Parhaimmillaan 3-4h yhteen putkeen, ei malttaisi nukkua ollenkaan. Tarkkaavaisesti tapittaa ympäristöään ja päätä kannattelee jo todella pitkiä aikoja. Lattialle kun laittaa viltin päälle hulisemaan, alkaa hän heijaamaan itseään jo kyljeltä toiselle. Kova kiire tuntuu olevan jo liikkua joka paikkaan. =) On tuo sellainen kultakimpale, jota en vaihtaisi pois milloinkaan <3 Ei sitä käsitäkkään miten jostain voi muodostua niin korvaamattoman tärkeä, että sen vuoksi tekisi mitä vain. <3 <3 <3

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Peikkopoika

Pikainen päivitys puhelimella täältä sairaalasta. Eilen klo 5.43 meille syntyi peikkotukkainen poika joka oli 51cm pitkä ja painoi 3630g. Ensimmäiset supistukset alkoivat n.klo 1 yöllä ja siitä samointein tayssiin ja sisätutkimuksen jälkeen suoraan saliin. Poika voi hyvin ja äiti vähän vähemmän hyvin mutta paranemaan päinollaan:) tarkempaa kertomusta jahka päästään kotiin :)

torstai 18. helmikuuta 2016

Odottavan aika on pitkä

Täällä edelleen ollaan yhtenä kappaleena. Viikkoja on tällä hetkellä 39+2 eikä poitsu osoita juuri mitään mielenkiintoa tulla tähän maailmaan. Eniten ärsyttää tämä epävarmuus ja odottaminen. Ensin saimme odottaa kolmisen viikkoa siihen kun povailtiin käynnistämistä, jottei vauva kasva liian isoksi suhteessa siihen miten jämäkkä tuo lantioni seutu on synnytystä ajatellen. Sitten peruttiin ne aatokset ja viimeksihän lääkäri meni sanomaan että ei mene montaa päivää kun saamme vauvan syliin, että ihmettelee syvästi jos tullaan vielä viikon päästä uudelleen kontrollikäynnille. No tänää on kulunut viikko viime kerrasta ja edelleen ollaan yhtenä kappaleena. Odottaminenkin olisi paljon mielekkäämpää jos mitään turhia odotuksia ei oltaisi ladottu harteille, mutta tälleen ensimmäistä odotellessa sitä on niin kovin jännittynyt kaikesta uudesta ja uskoo vähän liikaakin lääkärin povauksiin. 

Viime lääkärikäynnin jälkeen olo on ollut kieltämättä kuin olisi vuoristoradan kyydissä ollut. Lähinnä niinkuin henkisellä tasolla. Hyvä kun uskalsin lähikauppaan lähteä, kun pelkäsin, että mitä jos se syntyy juuri nyt punaisella sekunnilla tai että vedet menee keskelle kassajonoa. Loppujen lopuksi tämä odottelu ja jännääminen turhautti jo niinkin paljon, että olen tässä loppu ajasta niiden vesienkin menon uhalla lähtenyt mieheni työpäivän ajaksi kiertelemään pariinkin otteeseen kaupoille, olen koittanut siivoilla kämppää sen mitä olen jaksanut ja mennyt koiran kanssa rämpimään mettään. Mutta mitään ei ole nämä rasitukset saaneet aikaiseksi. Viime lääkärikäynnin jälkeen oli muutaman päivän sellainen omituinen olo kylläkin, alaselkä kipuili ja alavattassa oli olo kuin olisi kuukautiset alkamassa. Mutta nämäkin tuntemukset tyssäsivät tosiaan heti kahden päivän jälkeen ja uusia tuntemuksia ei oikeastaan ole ollut. Ihan yksittäisiä selkäkipuiluita on saattanut hieman iltasella olla ja yhtenä aamuna oli tunnin automatkan jälkeen olo kuin olisi vuosisadan ripuli tai kuukautiset alkamassa, mutta sekin lakkasi heti kun poistui autosta jaloittelemaan. Voihan tietysti ollakkin että sitten kun jotain alkaa tapahtumaan niin sitä sitten tapahtuukin melkoisella vauhdilla. Jos poitsu olisi oikein fiksu ja kiva äitiänsä kohtaan niin hän voisi alkaa harkitteen lähtöä sen verran tehokkaasti tässä yön ja huomis aamun aikana, että saisimme jäädä suoraan huomenna lääkärikäynnin yhteydessä osastolle ;) Mutta mikäli pienoinen on vanhempiinsa tullu, niin hän pitää tässäkin asiassa oman päänsä. Alkaa vain pikkuhiljaa jännittämään tuo koko homma, kun eivät lähdekkään käynnistämään, että mahtuuko hän syntymään alakautta ja pelko siitä, että synnytyksessä tulee jotain hämminkiä, että joudutaan tekemään hätäsektio jokatapauksessa on melko suurissa lukemissa... Nähtäväksi jää mitä huominen tuo tullessaan :)

Hyvää loppuviikkoa teille kaikille <3 

torstai 11. helmikuuta 2016

Odottelua

Viime yö meni lähes kokonaan valvoessa (taas).. Ensin heräsin vessaan, sitten alkoi närästys ja lopulta uni ei tullut millään, kiitos huushollissamme vipeltävän päästäisen, joka vielä ei ole jäänyt nalkkiin. Valvoin klo 2-5 asti ja kun vihdoinkin sain unen päästä kiinni, olin tehdä henkistä kuolemaa kun herätyskello soitti 7.00. Ei auttanut venkoilut vaan se oli alettava valmistautumaan jälleen Tayssiin lähtöön. Molemmat jännitettiin hurjasti aamulla, olisiko tänään se päivä kun alettaisiin käynnistellä. Tayssiin päästyämme lähdimme suuntaamaan kohti äitiyspolia, kätilöiden vastaanotto oltiin siirretty miltein toiseen päähän taloa jonkun vesivahingon vuoksi ja epämääräisen kartan mukaan koitimme sinne suunnistaa. Hetken epätoivoisen haahuilun jälkeen pääsimme paikalle ja meidät jo huudettiinkin sisälle. Siinä oltiin käyrillä taasen noin vartin verran, jolloin pikkumies jumppasi oikein huolella. Verenpaineet olivat koholla ja vaikka mitattiin kaksikin kertaa, ei niitä saatu laskemaan. Kätilö tosin totesi, että tilanne itsellään on myös jännittävä, että ei suoranaisesti ihmettele pientä kohonneisuutta. Pissanäyte oli puhdas, joten raskausmyrkytystäkään ei epäilty. Meidät lähetettiin jälleen toiseen päähän taloa lääkärin juttusille joka teki ultrauksen ja todella ronskin sisätutkimuksen. Hänen tuomionsa käynnistyksen suhteen oli se, että annetaan vauvan itse päättää koska haluaa maailmaan tulla. Kohdunkaulaa ei kuulemma ollut enää jäljellä yhtään, paikat olivat aivan pehmoisia ja pikkuisen taisin olla jo aukikin. Sanoi, että ihmettelee syvästi jos ei muutamien päivien sisään olla täällä jo synnyttämässä. Ultrassa kaikki oli hyvin, lapsivettä oli riittävästi ja istukan virtaukset olivat todella hyvät, pienoisen päätä ei meinattu saada enää kunnolla ultrattua kun on jo niin tuolla lantioluiden syövereissä kiinnittyneenä. Tämä lääkäri oli sitä mieltä, ettei jämäkkä häpyluu ole esteenä synnytykselle ja sanoi, että yhtä suuri todennäköisyys on missä vain synnytyksessä mennä jonkin asian pieleen, joten ei pitäisi murehtia. Häntäluukin kun joustaa todella hyvin alaspäin ja jos vaan vauvan asento on otollisin tulla pihalle ei mitään ongelmia pitäisi olla. Painoarviota saatiin pienoisesta 3,2kg että hirmuista kasvupyrähdystä ei viime kertaiseen ole tullut. Lääkäri tosin oli sitä mieltä että edellinen oli hänen mielestään ottanut hieman ronskimmalla otteella ne mitat.

Lopuksi meidät lähetettiin jälleen toiseen päähän taloa kätilön juttusille, jossa meille annettiin vielä varmuuden vuoksi aika viikon päähän, mutta toivotteli tervetulleeksi jo aikaisemmin. Sekavin tuntein lähdimme ajelemaan kotio päin. Onhan se hyvä tietysti, että vauva saa itse päättää milloin haluaa maailmaan syntyä, mutta nyt alkaa jännittämään toden teolla tuo, milloin on sitten oikea aika lähteä sairaalaan täältä korvesta =D Ronski sisätutkimus teki kyllä jotain tuonne alakertaan. Lääkärireissun jälkeen tuli yli tunnin verran pieniä kipuiluita tuonne alavattaan ja menkkamaista jomotusta ja alaselkä onkin jomotellut koko loppupäivän. Että lähtö taitaa tosiaan olla pian lähellä :D Kun nyt huomisen menis viellä hyvin, kun tuolla miehellä on työpäivä, ettei tarvitse täällä yksin kotona kärvistellä ja jännitellä, että kerkiääkö herra tuleen töistä kotiin ja kotoo yhdessä viellä hyvin sairaalaan. Tietysti jos hätä tulee niin soitan ambulanssin tai äidin viemään sairaalaan, mutta toiveena olisi tietty jos saisi tästä lähteä omalla porukalla rauhakseltaan. Nähtäväksi jää kuinka tässä käy =D

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Huominen

Jännitystä alkaa olemaan ilmassa, olen koittanut tänään miettiä sairaalakassin sisältöä ja kierrellä kaupoilla ajatuksella, josko mieleen tulisi jotain mitä meiltä vielä puuttuu. Suurempia hankintoja ei enää puutu, kävin ostamassa apteekista puhdistusainetta ja keittosuolaliuosta, sekä D-vitamiinitippoja, romukaupasta tuli napattua mukaan amme pienokaisen kylvetystä varten ja pinnasänkyyn soitto"rasia" pehmolelun.
Vielä täytyisi pakata pienoisen kotiutumisvaatteet tuohon turvakaukaloon valmiiksi, jotta miehen ei tarvitse niitä stressata täällä kotona käydessään. Aamulla pakkaan mukaan vielä puhelimenlaturin ja kameran.
Alkaa muikkeli oleen jo melko tuhdissa kunnossa :´D 
josko tämä pian helpottaisi. Tänää on rv38+1

Huomenna on vihdoinkin se päivä, kun menemme synnärille painokontrolliin ja meille selviää, käynnistetäänkö synnytys vai ei. Alan jo kovin toivomaan käynnistystä (en olisi ikinä uskonut moista sanovani).. Ihan vain silläkin, kun pian se synnytys olisi muutenkin edessä ja ei tarvitsisi stressata tätä n.65km ajomatkaa. Milloin on oikea hetki lähteä synnärille, etteivät käännytä takaisin kotiin ja ettei kuitenkaan laps synny kesken ajomatkan, jos tulee myöhään lähdettyä liikenteeseen =D Lisäksi yöt ovat alkaneet olemaan melkoisen tuskaisia. Herään useasti yössä siihen kun närästää, on vessahätä tai paineen tunnetta. Nipistelyä mahassa aina kylkeä kääntäessä ja puutuneita käsiä ja jalkoja. Tiedän ettei yöt helpotu vauvan syntymän myötä, mutta ainakin saisin kroppani puolesta nukuttua ne vähätkin tunnit sikeämmin. Lisäksi olen alkanut kaipaamaan jo pienokaista syliin, haluan nähdä miltä hän näyttää ja tuoksuu, tutustua häneen muutenkin kuin kylkiluihin kohdistuneista iskuista. <3 Voi pian sen saan kokea, toivottavasti jo ihan tässä muutaman päivän sisään ^_^

maanantai 1. helmikuuta 2016

Millainen äiti haluan olla?

Olen tiennyt jo hyvin nuorena, että haluan tulevaisuudessa lapsia. Monesti mietin jo ammattikoulun jälkeenkin, ettei minua haittaa jos pillerit vahingossa pettäisi tai muuta vastaavaa. Omat vanhempani ovat saaneet minut jo todella nuorena. Isäni oli syntyessäni 18 vuotias ja äitini ehti täyttää 17. Olin aina ylpeä nuorista vanhemmistani, muiden luokkatovereiden vanhemmat tuntuivat heidän rinnallaan ikälopuilta, vaikkeivät sitä todellisuudessa olleetkaan. Nykyäänhän kun lapsia aletaan miettimään aina vain myöhempänä ja myöhempänä ajankohtana. Monesti kun halutaan saavuttaa ensin hyvä ammatillinen koulutus, mahdollisesti jopa useampi. Työhistoriaa halutaan olevan jo reilusti takana päin ja mielellään jo se oma talo ja perunamaa minne on sitten hyvä alkaa suunnittelemaan mahdollista perheenlisäystä. Oma haave teinivanhemmuudesta jäi, koska olimme mieheni kanssa tuolloin hyvin eri aatoksissa perheen perustamisen takia. Ja hyvä niin, että oltiin. Vuosien varrelle meille on mahtunut yhtä jos toista kommellusta, riitaa, onnen hetkiä, on ollut taloudellista epävarmuutta, epävarmuutta elämästä ylipäätään jne... Jälkeen päin ajateltuna, ei se lapsi olisi meidän elämään aiemmin oikein sopinutkaan, tai olisi pahimmassa tapauksessa repinyt meidät erilleen. Nyt kun vihdoinkin meidän suhteessa, omassa itsetunnossa ja elämässä ylipäätäänkin tuntuu nyt olevan sellainen tietynlainen tyyneys, alkoi molemmista tuntumaan siltä, että mitä jos se hetki olisi nyt kun perheeseemme voisi tulla lisä jäseniä. No tätä hetkeä saimmekin odottaa vielä odotettua kauemmin ja jossain vaiheessa jo hautasimme haaveet uudesta ihmisotuksesta. Vuosien varrella kun on tullut aina mietittyä enempi ja vähempi perheen perustamista olen myös monesti miettinyt millainen äiti haluan sitten joskus tulevaisuudessa olla. Olen tarkkaillut ympärillä olevien vanhempien suhtautumista lapsiinsa, ystävien, sukulaisten ja jopa vieraiden ihmisten. Olen muistellut omaa lapsuuttani ja miettinyt omien vanhempieni hyviä ja huonoja puolia.


Ensimmäisenä mieleeni tulee, että haluan olla leikkimielinen ja lapsenomainen äiti. Monesti olen törmännyt tuolla eri paikkoja kiertäessämme tähän ilmiöön, että monet vanhemmat ovat "liian aikuisia" nauttiakseen jostain lapsenomaisista asioista. Me kun olemme mieheni kanssa olleet aina hyvinkin lapsellisia muiden silmissä. Me nautimme erilaisten konsolipelien pelaamisesta, lautapelien pelaamisesta ja erityisenä harrastuksena meillä on aina ollut Legojen keräily. Olemme käyneet yhdessä muumimaailmassa ja se jos mikä oli yksi elämäni hienoimmista päivistä <3 Olimme molemmat ihan tohkeissamme joka ikisestä asiasta siellä ja tuntui, että monet vanhemmat varmaan ihmettelivät, miten jotkut aikuiset voivat käyttäytyä niin lapsien tavoin. Suurin haaveemme täyttyi vuonna 2014, ollessamme häämatkalla Tanskassa. Päämäärämme oli suurina Legofaneina tietenkin Legolandia. Voi että olin pyörtyä pelkästä onnesta. Surullisinta siellä oli huomata kuinka innoissaan pienet lapset olivat ja tympeät vanhemmat vain yrittivät pikapikaa saada lapsensa nopeasti alueen läpi, ettei aikaa tuhraantuisi paria tuntia pidempään. Huomasin pohtineeni alueella moneen otteeseen, kuinka lapsille varmaan jää todella hyvät muistot reissusta kun vanhemmat ovat suut mutrulla, huusivat vain jälkikasvullensa "vauhtia nyt ettei koko päivää mene" ... Se että olet äiti tai isi, ei tarkoita sitä, että täytyisi heittää huumorintaju, leikkimielisyys ja avoinmielisyys nurkkaan. Esimerkiksi veljeäni ihannoin suuresti, häntä on ihana katsoa oman jälkikasvunsa kanssa, kuinka hän hööpöttää ja jekuttaa koko ajan ja tuntuu että se positiivisuus, vekkulimaisuus ja elämäniloisuus on myös tarttunut hänen 4 vuotiaaseen tyttäreensä, joka myös hööpöttää ja keksii kaikenlaisia hauskoja juttuja <3

Turvallinen ja luotettava äiti. Haluan luoda lapseeni sellaisen tunteen, että äidille voi aina kertoa niin hyvät kuin pahatkin asiat. Haluan, ettei lapselleni tule sellaista tunnetta koskaan, että "tätä en voi vanhemmilleni sanoa". Kaikki tulevaisuuden asiat eivät välttämättä ole mieluisia, onhan sitä itsekkin tullut tehtyä pienempänä ja nuorena kaikenlaista ei niin viisasta. Itse en kokenut nuorena, että olisin voinut hankalista asioista kertoa vanhemmilleni. Jos muutaman kerran yritin puhua ongelmistani, tuli minulle tunne, että tuntemuksiani vähäteltiin "ei tuo nyt mitään, itte oon joutunut kokemaan tätä tätä ja tätä, sellasta se elämä vain on".. Tai tämä perinteinen "muttakun minun lapsuudessani asiat olivat näin ja näin.." En halua ns. kostaa omia lapsuuden kokemuksia omalle jälkikasvulleni, koska he eivät ole eläneet minun lapsuuttani, eikä se ole heidän taakkansa. Jokainen kun tuntee omalla tavallaan asiat, ei tuntemuksia voi verrata keskenään. Haluan nimenomaan olla 100% tukena olkoonkin aihe omasta mielestäni kuinka vähäpätöinen hyvänsä, neuvoa jos on jotain millä asian saisi korjattua ja ihan vain kuunnella ja olla olkapäänä.
Haluan olla lapseni luottamuksen arvoinen, jos jotain sovitaan niin niistä pidetään kiinni. Ei vanhemmuus ole syy perua tuhanteen kertaan luvattuja lautapelihetkiä tai huvipuisto retkeä, samalla vaatien toiselta sitä lupausten pitämistä. Tietysti ymmärrän, että toisinaan tulee tilanne, ettei jokin asia vain onnistukkaan, vaikka kuinka olisi luvannut, mutta se, että asian ottaa heti mahdollisena ajankohtana hoitoonsa luo sitä tunnetta että toiseen voi luottaa. Kukapa aikuinenkaan itse pitäisi siitä, että joku esimerkiksi ystävä peruu aina kerta toisensa jälkeen tapaamisen, milloin minkäkin syyn varjolla?
Haluan olla sellainen äiti, jota ei tarvitse koskaan pelätä. Tiedän mitä on katsella alvariinsa umpi juoppoa sukulaista tai kuunnella jatkuvasti vanhempien riitelyä. Voin sanoa, että sen pelottavampaa tunnetta saa hakea. Tunne kun tilanteessa ei ole mitään turvallista ja luotettavaa. Olenkin miehelleni painottanut asiaa, etten halua lapsemme kärsivän siitä, että joutuu pelkäämään humalaista aikuista tai että meidän riidat pelottaisivat meidän lasta.


Opettava ja kasvattava äiti. Haluan, että lapseni saa minulta hyvät eväät elämäänsä. Enkä nyt puhu mistään kinkkuvoileivistä tai lihapullakastikkeesta, vaan että voin huoletta luottaa siihen, että lapseni pärjää. Ottaa mukaan ja opettaa arjen askareissa. Opettaa ettei kotityöt ole vain pakollinen paha vaan kaikkia helpottava arjen asia. Esimerkiksi en ymmärrä niitä tapoja joista jokaisesta kotityöstä maksetaan euro tai kaksi. Mielestäni kotityöt kuuluu kaikille ja jotta perhe-elämä sujuu luontevasti ja kaikille jäisi enempi yhteistä vapaa-aikaa, on mielestäni kaikkien hoidettava osansa taloudessa omien kykyjensä ja taitojensa mukaan. Meillä esimerkiksi ollaan aina painotettu auttamisen tärkeyttä. Pienestä asti ollaan oltu puusavotassa mukana, tehty kotitöitä, autettu muitakin sukulaisia aina jos vaan apua on tarvittu ja kaikki tämä sillä palkkiolla kun näkee kuinka onnellinen ja kiitollinen toinen on saamastaan avusta. Toki sitä pienenä aina jurputti vastaan, kun muut lapset pääsi niin paljon helpommalla kuin me, mutta tälleen vanhemmiten olen ollut äärimmäisen kiitollinen tästä asiasta. Minulle tulee äärimmäisen hyvä olo kun voin olla jollekkin avuksi ja osaan arvostaa sitä kun joku auttaa minua. Ja se oppi mikä on sivussa tullut. Ei ole koskaant tarvinnut miettiä että pärjäänkö nyt omillani vai en, kun on perus asiat hallussa. Kaikille kun ei se nykypäivänä ole itsestään selvää että pärjääkö omillaan vai ei. Hyvänä esimerkkinä huomaa juuri minun ja mieheni kasvatuksessa. Mieheni on päässyt lapsuudessa kaikesta juuri siitä mistä aita on matalin. Heidän lapsuutensa oli huoletónta, heiltä ei vaadittu oikeastaan koskaan yhtään mitään ja kyllä sen sitten huomaakin. Arjen moni asia on ollut hankalaa ja uuden opettelua. Joutunut monet asiat aloittamaan niinsanotusti täysin alusta, enkä nyt väitä miestäni tyhmäksi vaan kokemattomaksi. Millä mitään voi osatakkaan ja tietääkkään kun ei koskaan ole mitään vaadittu ja opetettu.
Perus arjen taitojen lisäksi haluan opettaa lapseni kunnioittamaan erilaisuutta. Se että ihminen on hieman massasta poikkeava tai tykkää eri asioista ei tee siitä yhtään vähempi arvoisempaa. Toisia ei kiusata ja kunnioitetaan ihmisiä, kohdellaan niinkuin toivottaisiin itseäänkin kohdeltavan. Opettaa ettei elämä suju aina kuten itse haluaa, mutta sei ei myöskään kaada sitä. Opettaa että asioiden eteen pitää tehdä töitä ja mitään ei pidetä itsestään selvänä. Opettaa arvostamaan luontoa. Elämä ei ole pelkkää telkkaria tai videopelejä, vaan luonnossa kulkeminen voi olla myös rikastuttavaa. Luontoa kunnioitetaan ja eläimiä kunnioitetaan.
Käytöstavat, mikä tuntuu monilla olevan kovin vieras käsite tulee olemaan meillä arkipäivää. Kiitetään, ollaan toista huomioivia, tervehditään ja ollaan kohteliaita.
Ja se minkä itse olen oppinut vasta eräässä työharjoittelu paikassa on, että PASKAA EI TARVITSE NIELLÄ!!!!!! Itseään pitää puolustaa, ei pidä antaa muiden kohdella itseään kuin jätesäkkiä.


Rakastava äiti. Tärkeintä ehkä kaikista, haluan että lapsellani on tunne, että häntä rakastetaan ehdoitta. En halua koskaan siihen tilanteeseen, että lapsi joutuu miettimään "olinko vahinko tai että rakastaako vanhemmat minua". Osoittaa rakkautta sanomalla kuinka tärkeä toinen on, osoittaa se kiitollisuudella, luottamuksella ja ihan sillä, että antaa sitä omaa aikaa lapselle. Olla läsnä ja kiinnostunut hänen asioistaan. Näyttää ettei hänen olemassa olemisensa ja tekemisensä ole yhdentekevää. Liian paljon näkee tapauksia missä vanhemmat eivät tiedä missä lapsensa menee tai mitä heille kuuluu. Minusta se on hirmu surullista.
Ja kuten vanha sanonta kuuluukin "rajat ne on rakkauttakin" kiteyttää myös hyvin ajatusmaailmani kasvatuksesta.

Varmasti paljon jäi vielä sanomatta, mutta tässä nyt nämä tärkeimmät ja tällä hetkellä mieleen tulevat asiat. Onko teillä jotain mitä pidätte tärkeänä lapsenne kasvatuksessa tai onko jokin asia mitä olisitte omassa lapsuudessanne toivoneet, että olisi toisin?

torstai 28. tammikuuta 2016

Liebster Award



Sain tässä jo muutamia kuukausia sitten tämmöisen Liebster Award-tunnustuksen ihanaiselta Myrikalta, joka on tämän blogin ensimmäinen! Kiitos siis siitä hurjasti ^_^ Osa kysymyksistä onkin näemmä viime joulua varten kehiteltyjä, mutta koska olen tälläinen aikaansaamaton hidastelija, niin en ole saanut aikaiseksi tähän vastata tarkoituksen mukaisella aikataululla. Mutta voinhan vastata vaikka tulevaa joulua silmällä pitäen ;)

Tunnustuksen säännöt:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi
2. Laita palkinto (yllä oleva kuva) esille blogiisi
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Kysymykset jotka Myrika minulle antoi:

1. Onko sinulla työnalla jokin projekti (käsityö tms) ?
-Voi niitä olisi vaikka ja kuinka monta, monta piirrustusta on keskeneräisenä, jotka täytyisi saada joskus tehtailtua loppuun asti. Niin ja onhan tuossa kirjahyllyn reunalla tuo toukkapussi tuolle pikkumiehelle, taitaa tosin jäädä hänen mahdollisille tuleville lapsille tällä menolla :´D

2. Mistä keräät inspiraatiota käsitöihisi/taiteeseesi/kirjoituksiin/askarteluihin?
- Piirtämiseen vaikuttaa monesti tunnetila, niin hassua kuin se onkin, en osaa piirtää, jos olen hyvällä tuulella/ onnellinen. Piirtäminen on minulle jotenkin terapeuttinen tapa, johon saan purettua pahan olon poies. Käsitöissä saatan vain innostua jostain ja alan sitä tekemään, kun olen purkanut sen tuhannen ja yksi kertaa, jää monesti työ sinne mappi ööhön odottamaan seuraavaa innostusta :D

3. Kuvaile unelmiesi koti.
- Iso maalaiskoti yläkerralla, isolla tontilla, jossa ei olisi naapureita lähellä, huoneita olisi paljon kaikkia harrastuksia varten ja tietysti lapsia varten, iiiiiiiiisolla keittiöllä/mahdollisella pitokeittiöllä varustettu jossa voisin tehdä kakkuja vaikka ihan työkseni, saunalla ja isolla kylpyhuoneella varustettu ja amme olisi myös ehdoton. Sisustukseltaan tälläinen maalais/goottilais tyylinen tummine sävyineen acazia kalusteineen. Piha olisi iso, paljon marjapensaita, omena-ja kirsikkapuita, autotalli miehelle ja tilaa oleilla ja nauttia ulkona olemisesta. Tälläisiä haaveita..sitä lottovoittoa odotellessa ;)

4. Mitä toivot joululahjaksi?
- Muistinko jo mainita sen lottovoiton? Krääsää en tarvitse enempää tähän asuntoon, mutta jotkin elämys jutut on aina ihania, kuten olisi aivan loistavaa saada joskus lahjakortti jonnekkin hemmottelu juttuun, johonkin hierontaan tai vastaavaan (ei jalkahierontaan, siinä tulee yleensä muille mustelmia ;) ) Tai lahjakortti jonnekkin ravintolaan..

5. Jos sinä saisit päättää seuraavan pukeutumistrendin, millainen se olisi?
- Tää on paha kysymys! Kaikki pukeutuisi keskiajantyyliin ^_^

6. Mikä on se jokin, joka piristää sinua harmaan arjen keskellä?
- Luonto, pihalle kun menee metsään samoilemaan tai järven rantaan istuskelemaan, kaikkoaa viimeisetkin murheet ja ärsykkeet mielestä.

7. Koetko olevasi jouluihminen?
- En täysin, olen kuitenkin oppinut pitämään joulusta :)

8. Mikä sai sinut innostumaan bloggaamisesta?
- Olen pienestä asti kirjotellut kaikkia tarinoita/päiväkirjoja yms juttuja aina vihkoihin. Tässä joitain vuosia sitten aloin lukemaan muutamia blogeja ja pohdin monesti kuinka kivaa olisi kirjoittaa julkisesti, mutta en kuitenkaan uskaltanut. Löydettyäni muutaman tutun blogin päätin uskaltautua itsekkin ja sille tielle ollaan jääty! :)

9. Oletko koskaan tavannut ketään lukijoistasi kasvotusten tai muuten tutustunut heihin?
- Yhden bloggaajan olen joskus tavannut, tapaaminen oli oikein mieluisa vaikka molemmat olimme kovia jännittämään, välimatka vain on niin pitkä ettemme ole sen koommin tavannut, mutta facessa tulee seurattua hänen kuulumisiaan sitäkin ahkerammin. Ja erään bloggaajan kanssa käydään kirjeenvaihtoa, hänet haluaisin kovasti nähdä ja hänen kanssaan on hirmuisen paljon yhteisiä ajatuksia ja samoja mielenkiinnon kohteita, hän vain asuu miltein toisella puolella suomea, joten näkeminen näin extemporee on mahdotonta. Ehkä joskus jos jompi kumpi muuttaa lähemmäs tai ollaan matkustamassa lähellä toista niin saatettaisiin nähdä. Mutta onneksi on saanut olla osa hänen elämäänsä edes näin kirjeitse ^_^ Hänestä on muodostunut ystävä isolla Y:llä.

10. Mistä sait idean blogisi nimelle?
- Hetken tovin kun kärvistelimme lapsettomuusajatuksen kanssa mietin mikä kuvastaisi minua ja tätä ongelmaamme parhaiten. Haamuperhe kuvasti hyvin ajatusta siitä jos perhe jää vain haamutasolle, kalvakaksi haaveeksi, mutta se sopi myös vaikka joskus se toivottu perhe saataisiinkin aikaiseksi, olemme molemmat tälläisiä gootti/rock-henkisiä niin se ehkä kuvastaa meidän perhettä myös omalla tavallaan. :)

11. Mikä on lempi vuodenaikasi ja miksi?
- Kesä. Rakastan lämpöä, järviä, tuulenvirettä kuumalla kesäkelillä, ei tarvitse palella, kukkien kaunis väriloisto ja vastaleikatun nurmikon tuoksu..aaahh, kesä saavu jo <3

Olen sen verran tylsällä tuulella etten jaksa miettiä uusia kysymyksiä saati sitten haastaa ketään, mutta jos joku haluaa tämän tehdä niin vastatkaa vaikka samoihin kysymyksiin jotka sain Myrikalta :)

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Synnytystapa-arvio

Perjantaina oli Tayssissa kauan kaipaamani synnytystapa-araviointi. Jännittynein, mutta samalla kovin odottavin mielin lähdimme mieheni kanssa matkaan jo aamutuimaan. Pääsimme sairaalalle hyvin ja uusista tiemuutoksista huolimatta löysimme parkkipaikankin todella helposti. Äitiyspolille päästyämme meidät otettiin melko pian vastaan kätilön luokse joka laittoi minut heti 15minuutiksi käyrille. Supistuksista ei ollut tietoakaan, eipä niitä ole tähänkään asti ollut ja vauvan sykekkin seilasi hyvillä lukemilla koko ajan. Liikkuvainen kaveri tuntui olevan :) Sen 15 minuutin aikana kätilö kyseli kuinka on raskaus mennyt ja minkä takia olen halunnut tulla tänne arviointiin. Ja en tiedä missä ihmeen pimeydessä minä olen viikon elänyt kun luulin olevani 34 viikolla ja viikkoja olikin 35 :D Niin se aika vierii nopeasti, hyvä, että selvisi tässä vaiheessa, olisi mennyt muuten ensiviikon labrat ihan seinille kun en olisi ajoissa mennyt. Kirjoitin aluksi edelliseenkin postaukseen, että olen 34 viikolla mutta kävin sen nyt vaihtamassa 35 viikoksi!
No jahka tavittavat tiedot oltiin saatu ylös ja tarvittava aika käyrillä pötköteltyä pääsimme odottamaan lääkärin luo menoa. Hirmuisen kauaa ei onneksi tarvinnut odotella, lääkäri heti alkuun teki sisätutkimuksen jossa selvisi, että kohdunkaulaa oli reilusti jäljellä ja paikatkaan eivät osoittaneet millään muotoa pehmenemisen merkkejä. Ainoa minkä hän totesi, oli se, että minulla on melkoisen massiivinen ja jämäkkä häpyluu joka rajoittaa siinä määrin alatiesynnytysmahdollisuutta, että kovin isoa vauvaa sieltä ei lähdetä pusertamaan lävitte. Mutta ei pitäisi vielä olla estekkään sille mahdollisuudelle ettenkö voisi alateitse synnyttää. Sekös mieltäni kevensi huomattavasti :) 

Sisätutkimuksen jälkeen ultrattiin pikkuinen ja otettiin painoarvioita varten tarvittavat mitat. Pikkuinen oli siellä pää alaspäin ja kovin paljon liikuskeli samalla kun lääkäri yritti ultrata. Sukupuoleenkin saatiin vielä toinen varmistus ja kyllähän siellä selkeä poika majailee edelleen ;) Mittojen mukaan saatiin arvioita pienoisen tämän hetkiseksi painoksi 2894g että melkoinen jässikkä on nyt jo :D Veljelleni syntynyt poika oli syntyessään samaa koko luokkaa xD Että onnea vaan meikäläiselle :D Tosin lääkäri lohdutti, että pituuttakin näyttää pikkumiehellä löytyvän joka selittää jossain määrin tuon painon :) Kaikki näytti olevan kunnossa. Hälle kerroin huolestani hengityskapasiteettini riittävyydestä synnytyksen aikana, mutta lääkäri totesi, että jos kerta pystyn ihan normaalisti elämään ja käymään koiran kanssa lenkillä, niin hän ei näe mitään ongelmaa siinäkään suhteessa. Hyvä niin :) Lääkäri sanoin, että varattaisiin uusi aika kätilöltä painokontrollia varten ja menimmekin jälleen odottamaan pääsyä kätilön juttusille. Sinne päästyäni kätilö ilmoittikin minulle että täällä on lääkäri käskenyt varaamaan aikaa synnytyksen käynnistykseen! Olin siinä vaiheessa, että niin mitä?? :D Kätilö sitten selvensi että kun kerta on vauva nyt jo noin iso niin tarkistetaan silloin hänen painonsa uudelleen ja saan kuulemma ottaa jo sairaalakassinkin mukaan jos käynnistetään. Uusi aika on siis kahden ja puolen viikon päästä. Nyt alkoi kyllä toden teolla jännittämään! Olen ajatuksissani elänyt jotenkin niin sellaisissa ajatuksissa, että tässä on vielä reilu kuukausi aikaa laskettuun, että ei mitään paniikkia, mutta kyllä nyt iski paniikki, että meillä voi olla vauva jo ihan pian, jossei omin nokkinensa päätä tulla vielä aikaisemmin :D 

Viikonloppu on mennytkin siinä, että olemme kiireellä paiskineet tuota makuuhuone remonttia eteenpäin. Lauantaina kävin noutamassa turvakaukalon, autotelakan ja vaunujen adapterin tuolta verkkokauppa.comista ja samalla koitin kaupasta katsella jo vauvan hoitoon tarvittavia tavaroita kuten harsoja, kerttishoitoalustoja, liivinsuojia yms. Vielä on jotain pientä ostettava, kuten sopivaa pyykinpesuainetta pikkuisen vaatteita varten (kyllä, en ole vieläkään saanut aikaiseksi niitä pestä..), sinkkivoidetta ja talkkia, lisää vaippoja ja puhdistuspyyhkeitä, vauva öljyä ja kylpyainetta ja varmasti vielä jotain muutakin tarvittavaa mitä en ole edes tajunnut ajatellakkaan :D Reilu kaksiviikkoakin tuntuu kovin lyhykäiseltä ajalta! Elämme jännittäviä aikoja ^_^ 

tiistai 19. tammikuuta 2016

Sukupuuttoon kuollut Brio ja hänen lisäosat

Jospa sitä tulisi jälleen pitkästä aikaa kirjoittelemaan kuulumisia! Tänään pärähti käyntiin rv35. Loppusuora häämöttää jo kovasti ja pikkuinen voi syntyä hetkenä minä hyvänsä. Toivon kuitenkin hartaasti, että pienoinen päättää pysyä yksiössään vielä hyvän tovin! :D Viime vuoden viimeisellä viikolla oli neuvola, jossa kaikki oli hyvin. Pienen sykkeet kuuluivat voimakkaina ja mitään häikkää ei missään arvoissa ollut. Terveydenhoitaja ihmetteli raskauttani, kuinka ongelmitta se on mennyt ja mitään aihetta mihinkään murheisiin ei ole ollut. Hämmennyksekseni viimeksi ei varattu ollenkaan uutta neuvola aikaa, kun odottelisimme tietoa Tayssista, josko saisin lähetteen synnytystapa-arviointiin. Ja sehän tulikin tässä jo muutama viikko sitten :) Pääsemme siis tänä perjantaina matkaamaan synnytyspolille keskustelemaan synnytyksen kulusta ja tarviiko kohdallani ottaa jotain erityis asioita huomioon, kun kerran on tuon hengityskapasiteetin kanssa ongelmia. Samalla saamme nähdä ultrassa pienokaisemme ja mahdollisesti jonkin sortin painoarviota. Toivon todella, ettei masussani kasva mitään jättiläistä ja että voin turvallisin mielin valmistautua henkisesti synnyttämään normaalisti :)

Hankinnat alkavat olla melko hyvällä mallilla. Yhdistelmä vaunut saimme tuossa jo muutamia viikkoja sitten, isäni js hänen vaimonsa tilasivat meille verkkokauppa.comista Brion Happy yhdistelmävaunut, jotka olivat hyvässä tarjouksessa. Ja kun niitä tuossa sisällä olen tutkaillut, ovat vaikuttaneet oikein mukavilta, tukevilta ja kaikin tavoin meille passeleilta yksilöiltä :) Käytännössähän sen sitten vasta näkee ovatko todella sitä :) Pinnasänky saatiin pikkuiselle naapuristamme vain kahvipaketin hinnalla, väriltään ei ihan ehkä meidän tyyliin ole, mutta passaa vallan hyvin kun miettii kuinka edullisesti ja helposti sänky saatiin. Ja voihan sen petsata tummemmaksi jos oikein kovasti rupeaa ärsyttämään ;) Vaatteita on pitkin vuotta tullut hamstrattua kirppareilta, joten ei niistä pitäisi toivonmukaan olla heti pulaa, koot tosin ovat melko hajakokoisia mutta eipä tuo haittaa jos vähän isoja alkuun ovat pienelle, onpahan helppo pukea eivätkä käy heti pieneksi. Tänään ostin kauppareissulta pienelle muutaman suloisen yökkärin, lisää pikkuisia tumppuja, ettei raavi kynsillänsä itseänsä ja paksumman pipon, ettei pää palellu pienellä.


Remppakin alkaa makuuhuoneessa olemaan viimeisiä fiksauksia vaille valmiina, listat puuttuu (kävin tosin tänää ne ostamassa), savupiipun kylki pitää vielä maalata ja katosta pitää maalata/hioa yksi kohta uudelleen, kun huomasin että on mennyt hieman ketulleen. Mutta jos vain jaksamista ja aikaa riittää, niin ehkä jopa tällä viikolla saisimme vihdoinkin sen valmiiksi ja pääsisimme muuttamaan omaan sänkyyn, pois tästä olohuoneen vuodesohvalta, jossa olemme majailleet miltein puoli vuotta :D Monille onkin ollut melkoinen ongelma tämän meidän remontin hidas eteneminen ja sekös onkin harmittanut. Itse kun kuitenkin tässä läävässä elämme, niin ei pitäisi olla muiden elämästä poies. Lisäksi monet arvaamattomat ylimääräiset menot ovat rokottaneet aika rankalla kädellä remontin etenemistä. Kun ei sitä rahaa ole, niin mistäs materiaaleja taiot. Toisekseen molemmilla meillä on ollut niin paljon töitä tässä viimevuoden lopussa, että energiaa ei vain yksinkertaisesti ole jäänyt remontin tekemiseen. Me kun emme ole ihmisinä sellaisia, jotka verenmaku suussa ja avioliiton rikkoutumisen uhalla väkisin työpäivien jälkeen vääntäisimme vielä remonttia "kun on muka pakko"... Nyt kun aikaa on jälleen ollut enempi ja jaksaminenkin on ollut huomattavasti paremmalla tolalla, on ollut oikeastaan mukavaa touhuta remontin parissa. :) Jahka saamme itsemme muutettua yläkertaan takaisin, pääsee viimeistelemään vauvankin kaikki tarvittavat jutut paikoilleen :) Tällä hetkellä kun pinnis pönöttää keskellä olohuoneen lattiaa, kuten myös vaunut. Ja vaatteet ovat vielä muovilaatikoissa säilössä, odottamassa parempaa paikkaa :D Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Toivon todella, että pienoinen pysyy yksiössään vielä monta viikkoa, että ehdimme saamaan kaiken valmiiksi.


Tänää hävisi hankintojen suhteen viimeinenkin stressin aihe kun tilasin turvakaukalon, jalustan ja adapterin jolla kaukalon saa yhdistelmävaunujen runkoihin kiinni :) Lähtiessäni tänää ostamaan puuttuvia listoja yläkertaa varten, ajattelin samalla kiertää Tampereen suunnalla olevat lastentarvikeliikkeet, josko sopivan kaukalon löytäisin. Menin erääseen liikkeeseen, minua tuli heti palvelemaan vanhemman oloinen miesmyyjä. Ilmoitin asiani, että etsisin Brion Happy yhdistelmävaunuihin sopivaa adapteria, kaukaloa ja autojalustaa. Tähän myyjä hyvin kireänä tiuskaisi vain että "me emme kyseistä merkkiä myy, olemme keskittäneet vain näihin omiin merkkeihimme, enkä edes tiedä onko merkkiin saatavilla mahdollisia varusteita".. Olin vähän kummastunut herran kireästä äänensävystä ja selkeästi tuohtuneesta olemuksesta kun en kerta ole sponsoroinut heidän merkkejänsä. Kiitin kohteliaasti kuitenkin ja poistuin kaupasta. Ajattelin mielessäni, että onpas siinä asiakaspalvelija kun oli niin ehdoton, mielestäni kun tuolla alalla olisi hyvä olla kiinnostusta myös muihin merkkeihin kuin heidän suosimiin kalliisiin merkkeihin tai edes olla ystävällisempi käytökseltään jos haluaa, että asiakkaat mahdollisesti ostaisivat jotain muuta heiltä. No hilasin itseni seuraavaan liikkeeseen ja kerroin asiani myyjälle. Tällä myyjällä oli ystävällisyys kyllä kohdillaan, siitä en häntä voinut moittia, mutta ahdistava tapa tuputtaa vain kalliita tuotteita. Heillä oli myynnissä samat vaunut kuin mitä minulla on, mutta ilmoitti heti jämäkästi etten tulisi saamaan mistään enää kyseiseen merkkiin lisäosia, tai kaipaamaani kaukaloa. Tästä ilmoituksesta olin tietysti harmistunut, kun olin niin selkeästi ajatellut löytäväni kyseiset tuotteet, kun kuitenkin kyseessä on melko tunnettu merkki tuo Brio. No myyjä alkoi minulle väkisin vänkäämään kuinka välttämättä tulisin tarvitsemaan matkarattaat erikseen, että hän ne minulle voisi hyvin myydä ja niihin taatusti saisi kaikki adapterit ja kaukalot yms muut hienoudet. Hintaahan näihin hienouksille olisi tullut reilusti yli 500€ johon meidän talous ei kyllä ihan tuosta noin vain jousta, lisäksi kun myyjä esitteli matkarattaita, eivät ne loppupeleissä olleet juurikaan sippoisempia kuin tuo Brion runko, joka minulla on. Lisäksi säästyisin turhilta tilpehööreiltä kun meillä sitä säilytystilaa ei ylimääräistä todellakaan ole. Koitin kohteliaasti kiitellä avusta ja samalla sanoin miettiväni asiaa, myyjän edelleen inttäessä asiaa kuinka en löytäisi mistään Brion vaunuihin sopivia osia, että kuitenkin taipuisin vielä ostamaan ne matkarattaat ja siihen kuuluvat osat. Hieman jo jopa närkästyneenä asiasta puin miehelleni ja kotio päästyäni aloin googlettelemaan pitikö todella paikkaansa, etten mistään löytäisi sopivia varaosia. No nettihän oli pullollaan sopivia adaptereita ja niihin kaukaloita juurikin kyseiseen merkkiin ja lopulta tilasin adapterin, autojalustan ja turvakaukalon verkkokauppa.comista ja koko setistä tulen noutaessa maksamaan sen n.290€.. Että taas säästin 200€ kun pidin vain pääni, enkä heti mennyt myyjän "houkutuksiin" mukaan. Kokemuksesta tiedän, että tuolla takuuhommat toimii ja tuotteet tulevat todella nopeasti noudettavaksi. Vaunutkin olivat meillä kahden päivän päästä tilauksesta ja uskon, että yhtä nopeasti kaukalonkin saamme noutaa. Sen saammekin luultavasti noudettua samalla kun sinne Tayssiin olemme muutenkin menossa :)

Kuva lainattu täältä, ainoa että meillä on taittuvalla aisalla


Kuva lainattu täältä

Että sellaisia kuulumisia tänne :) Paremmin kuvailen ja kertoilen noista hankinnoista, jahka saan tänne kämppään enempi tilaa, jotta pystyy paremmin kuvia ottamaan :) Onko teillä lukijoilla ollut pettymyksiä ihan oikein tarvikeliikkeissä asioidessanne, vai ootteko saaneet hyvää ja asiantuntevaa palvelua? :)