tiistai 21. heinäkuuta 2015

It`s alive

Tänään se piinaaminen sitten päättyi ja oli se ensimmäinen ultra. Jännitin hirmuisesti että löytyykö masusta todella ketään ja millainen kokemus se ultra on! Enempi aloin jännittämään kun  huomasin että lääkärin mukana oli harjoittelija joka opetteli sitten samalla tätä ultraamista, mutta hyvin se meni, hieman nipisteli kun se sen ultrauslaitteen työnsi tuonne sisuksiin mutta koitin olla rennosti. Vähän oli hämmentynyt olo kun lääkäri ja opiskelija höpöttelivät pitkän tovin vain kahdestaan ja sanoivat vain jossain vaiheessa että näyttävät kohta minullekkin. Olisin odotellut että olisin liikuttunut näkemästäni jotenkin, mutta ehkä se pieni seksortoisuus tyssäsi tunnelmaa sen verta pahasti etten tuntenut juurikaan mitään. No helpotus tietysti että kaikki oli hyvin ja että elämää tosiaan masussa on!:) Laskettu aika siirtyi muutamalla päivällä eteenpäin ja viikot putosi sen saman verran alaspäin, elikkä nyt ollaan 8+4 viikolla ja laskettu aika olisi nyt näiden laskujen mukaan 26.2! :)


Siellä se meijjän mini köllöttelee, toivoa vain nyt että pysyy loppuun asti matkassa mukana (vaikka lääkäri jo kovin pelotteli että keskenmenon riski on vielä suuri, ettei kannata ilakoida...) Ja että rakenneultrassa on sitten kaikki hyvin! :) Jännitystä siis ilmoilla ja tietysti masun ahkeraa kasvattelua! ^_^ <3 Pikkuhiljaa voi ruveta jo vanhemmillekkin kertoilemaan asiasta kun kerta tietää että elämää masussa on! ^_^

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Ensimmäinen neuvola

Tänään se sitten oli, enimmäinen neuvola käynti. Voi juku kun jännitin aamulla siellä odotusaulassa. Vaikkei asiassa mitään jännitettävää olisi pitänyt olla mutta silti vain mahan pohjassa kutkutteli ja mietin kuumeisesti, että muistaisinkohan kysyä kaiken oleellisen yms. Käynti meni todella hyvin ja vaikka aikaa oli varattu 1 ja ½ tuntia, meni siellä loppujenlopuksi aikaa vain tunti! :) Nivaskan oppaita ja täytettäviä lappuja sain kotio tuliaisiksi. Neuvolan tädin kanssa oli puhetta aiemmista menkkojen epäsäännöllisyyksistä ja hän oli sitä mieltä että haluaa lähettää minut varmuuden vuoksi varhaisultraan jossa nähdään tilanne että onko masuotuksen viikot samoissa kun mitä laskennallisesti pitäisi olla. Samalla itsekkin saan mielenrauhan ja nään sen konkreettisesti että onko tuolla läskimakkaroiden alla piilossa oikeasti meidän tuleva lapsi! ^_^ <3 Voi että halkean jännityksestä. Ens tiistaina olisi tämä aika, joten ei enää montaa päivää tarvitse sinne odotella! :) Olen kyllä erittäin tyytyväinen tähän meidän kylän neuvolan toimintaan, ainakin nyt toistaiseksi! :D Oma hoitaja tulee lomalta takaisin vasta ens viikolla joten en sitä vielä ole ehtinyt tapaamaan, toivottavasti on yhtä mukava kun tämä sijaisena toiminut hoitaja! :)


Niin ja näillä näkymin arvioitu laskettuaika olisi nyt 23.2.2016! <3

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Muutoksia

Pohdin tuossa muutama kuukausi sitten eräässä toisessa blogissani sitä kuinka painoa on minulle kertynyt siitä lähtien kun lakkasin pillereiden syömisen. Ilmeisesti pillerit kiihdyttivät aineenvaihduntaani sen verra paljon että niiden loputtua kipusi paino muutamassa kuukaudessa todella nopeasti ahdistavat 10 kg korkeammalle. Kriiseilin asiasta tuolloin blogissani ja sainkin hirmuisesti vinkkejä esimerkiksi ruokavalion muutoksiin... mietin tuolloin myös painoin olevan syy lapsettomuuteen ja koitinkin pikkuhiljaa tehdä muutoksia, mutta tuloksia ei vain tuntunut tulevan, tai ainakin niin luulin. Montaahan viikkoa tuosta päätöksestä ei ehtinyt kulumaan kun tein tämän haamuviivaisen raskaustestin ja se sai minulle vielä suuremman kimmoikkeen tarkastella ruokavaliotani. Ajatus siitä että sisälläni kasvaisi nyt pieni mörrimöykyn alku, sai minut toden teolla miettimään mitä ravintoa haluan mörrimöykkyni saavan. Haluaisinko että se on rasvasta herkkumättö ruokaa kera ylimääräisten naposteluiden vai halusinko että hän oikeasti saa tarvitsemansa ravintoaineet jotta jaksaisi kasvaa terveeksi ihmisen aluksi? Jätin samointein alkoholin käytön ja vähensin roimasti naposteluiden määrää. veden juontikin tuplaantui, lisäksi lautaseni on täyttynyt suurimmalti osalta salaatilla ja vain vähän perunaa/pastaa ja lihaa.. Tämä tuleva mörrimöykky on hyvin auttanut minua muutoksessa, minua meinaan alkaa kuvottamaan kaikki herkut ja jotenkin on tullut hirmuinen himo kaikkeen kevyeeseen ja raikkaaseen! ;) Säännöllisemmät ruokarytmit ovat myös auttaneet painon hallinnassa. Ennen saattoi ruokailuni olla jota kuinkin tälläsiä: aamupala joskus klo. 6 aikaan, klo 9 aikaan kahvitauko töissä jollon harvemmin söin mitään,  klo 13 söin lounaan ja kotona saatoinkin mässätä mitä sattuu ja kuinka paljon sattuu. Nyt tämä mörrimöykky on pistänyt minut syömään säännöllisesti ja tämän kevyen mieliteon takia monesti syön jotain hedelmiä välipaloina, tulen hirmu nopeasti täyteen ja jos en syö säännöllisin väliajoin niin mörrimöykky pitää kyllä huolen että poden jäätävän huonoa oloa :D Että sellaisia alkuraskauden oireita täällä podetaan :D

Tässä sain eilen kuulla ihania uutisia, tai oikeastaan vahvistuksia omiin epäilyihini! ;) Näin tuossa muutamia viikkoja sitten veljeni ja hänen kihlattunsa kun  riensimme heidän apuun heidän jäädessä tien päälle peräkärryn renkaan mennessä sököksi. Tuolloin katselin sivusilmällä veljeni kihlattua kun hän mielestäni näytti pyöristyneen vatsan seudulta, en kuitenkaan kehdannut asiasta mitään sanoa kun on tässä itsekkin vuoden aikana tullut tosiaan hankittua ylimääräistä.. No eilen tosiaan sain vahvistuksen epäilyihini rakkaan kummityttömme kerrottua minulle että hänestä tulee isosisko! ;) Puhuttuani äiten kanssa asiasta sanoi hän tienneensä asiasta ja kertoi että laskettuaika olisi tammikuun alussa. Huvittava tilanne sinänsä kun itse tuossa jonkun nettilaskurin mukaan kattelin että arvioitu laskettuaika itselläni olisi helmikuun lopulla! ;) Tässä siis pyöristytään sitten samaan aikaan! ^_^ Toivottavasti omassa mahassa vain todella on elämää ja kaikki kunnossa! :) Ens viikolla olisi ensimmäinen neuvola, jännittävää! :)

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Helpotuksen huokaus?

Omituiset vuodot ovat nyt toistaiseksi jääneet pois, taisivat tosiaan olla vain jotain haamumenkkoja tms, mutta koska vuotoa ei tullut juuri nimeksikään vaan oli vain hyvin hyvin haaleaa ja mitään kipuilua ei tuntunut missään vaiheessa, olen antanut itseni huokaista helpotuksesta. Uusi raskaustestikin ja siinä vahvat viivat saivat minut luottamaan, että toistaiseksi vielä ollaan kasvattamassa pientä ihmisen alkua :)

Olen yleensä ihmisenä hetkessä eläjä ja harvemmin murehdin asioita etukäteen, kivikkoinen menneisyys on kai opettanut minulle sen, että asioilla on tapana järjestyä aina tavalla tai toisella. Jotenkin tämän mahdollisen raskautumisen jälkeen olen huomannut olevani hieman säikky kaikkia uusia tuntemuksia kohtaan. Ehkä tämä tilanne on niin totaalisen uusi minulle, jotta se saa minut käyttäytymään hieman normaalia hysteerisemmin..? Ehkä vain pelkään niin että elämässäni koettu paha, lyökin jälleen vasten kasvoja ja menetän sen jota olen pitkään jo toivonut ja josta olen jopa lakannut haaveilemasta. Tiedä sitten...

Sovimme mieheni kanssa ettemme puhu tästä raskaudesta sukulaisille ennen kuin saamme varmuuden siitä, että masussa yleensäkkin on todella elämää ja kaikki kunnossa. Harmi vain, että jouduin tänään mummulassa vieraillessani hieman lipsumaan tästä sopimuksesta. Mummuni kehoitti minua maistamaan punaviiniä jonka olivat löytäneet vaarini kanssa alkosta, kieltäydyin kohteliaasti, mutta tähän mummini jatkoi että ihan pieni tippa vain että saat maun suuhun. Tästä tinkaamisesta hieman häkeltyneenä suustani pääsi vahingossa että en nyt SAA ottaa.. tämän möläytettyäni huomasin kuinka mummuni katsahti minuun kysyvin ilmein joten minun oli pakko hälle selittää tilanne. No mummuni kyllä sanoi ettei moinen ajatus käyny edes hänen mielessään, vaan oli ajatellut että en autolla tulon takia halunnut edes maistaa :D noo hän lupasi olla kertomatta kellekkään :) toisaalta oli kyllä huojentavaa kun mummuni tietää asiasta, hän on minulle ollut aina kovin rakas ja läheinen, olisi ollut kamalaa salaillakkaan hältä moista asiaa <3

Tästä postauksesta tuli pienoinen sekametelisoppa, mutta ajattelin tulla kertoilemaan tosiaan missä nyt mennään :) ensiviikolla meidän kylän neuvola aukeaa "kesälomastaan", joten ajattelin heti maanantaina soittaa ja varailla tarvittavat ajat :) jonkun nettilaskurin mukaan täälä ollaan nyt 6+2 viikoilla menossa, tiedä sitten paikkaansa pitävyyttä kun en näistä niin tiiä :D