perjantai 27. helmikuuta 2015

pilkettä taivaanrannalla

Tänään postilaatikossa odotti jännittävä kirjekuori, nimittäin papakokeen tulokset. Tärisevin käsin availin kuorta ja olin ihan varma että minussa on kaikki mahdollinen vialla! Mutta huomasinkin pian, että pelkoni olivat aiheettomia! Tulos oli täysin NORMAALI! :) tuntuu kuin suuri taakka olisi nostettu pois harteiltani. Edellisellä kerralla tuloksissa oli ollut jotain häikkää, joten siitä johtuen pelkäsin niin paljon näitä tuloksia.

Muutama yö sitten näin unen että meille oli syntynyt pieni tyttövauva, se makasi sylissäni käsieni suojissa kaksinkerroin mykkyrällä. Pidin siitä tiukasti kii väenpaljoudessa jottei hän vain putoaisi tai kukaan vahingossa tönäisisi sitä! herätessäni koin todella lämpöisen ja liikuttuneen tunteen :')  ehkä se pieni käärö meille joskus vielä saapuu, täytyy vain koittaa elää ajattelematta koko asiaa, ettei pienoinen jää tulematta vain ja ainoastaan jonkun typerän stressin takia. Lisäksi olen alkanut kuntoilemaan, pillereiden syönnin lopetettuani on painoni noussut hälyyttävän korkealle, ilmeisesti pillerit vilkastuttivat niin paljon aineenvaihduntaa ettei kiloja kertynyt, mutta vaikka elämäntapani on pysynyt samana, ovat kilot alkaneet kertyä. Toivottavasti kunnon kohentuminen ja painon putoaminen toisi sen kaivatun lopputuloksen. Aika näyttää! :) jossain vaiheessa ajattelin soittaa gynelle, että voitaisiinko tarkistaa että kaikki on kohdillaan myös raskaaksitulemisen kannalta.

perjantai 20. helmikuuta 2015

vauva uteluita

En tiedä, onko kukaan muu joutunut kokemaan tätä, kuinka sukulaiset ja tuttavat kyselee alvariinsa tätä kysymystä "no koskas teille tulee lapsia? ;) "... tiedän että ihmiset ovat vain hyväntahtoisesti kiinnostuneita aiheesta, mutta...

Itselläni on hyvin korkea yksityisyyden "vaisto" tässä suhteessa... en pidä siitä että yksityisyyden asioitani tullaan tivaamaan/tonkimaan/spekuloimaan ilman omaa haluani... tietysti tuohon jälkimmäiseen en pysty vaikuttamaan, koska ainahan ihmiset spekuloivat toisten ihmisten tilanteita, ajatuksia ja yleensäkkin kaikkea elämästä.. jossain määrin myös tykkään kyllä että jos jokin askarruttaa, että se tullaan kysymään minulta suoraan, kuin että sitä pohdittaisiin selkäni takana. Jotenkin kuitenkin koen lapsi asian niin henkilökohtaiseksi, että en mieluusti keskustelisi asiasta kenenkään kanssa ilman omaa aloitettani. Siksi koen monesti hirmuista ahdistusta kun sukulaiset ja tuttavat kyselevät minulta "no koskas teille tulee lapsia" -öö katotaan ny, yritystä on päällä, mutta tod,näköisesti ei koskaan :) (smile)
että niin, mite tähänkään nyt vastaisit kun tuntuu, että toinen tunkeutuu oman yksityisyyden puolelle mistä en halua avautua sukulaisteni kanssa, etenkään missään hesen kassajonossa, mieli maassa kun toinen juuri muistutti sen mahdollisen lapsettomuuden...? Joo tiedän et vuoden yrittämine  ei vielä nykypäivänä kerro lapsettomuudesta, mutta kerroppa se asia tuonne mun pääkoppaan sillon ku joka tuutista tuppaa tuleen vauvauutisia.. "onnistu heti ekalla yrittämällä".. älkää nyt ymmärtäkö väärin, tottakai olen äärimmäisen onnellinen ystävieni tilanteesta, mutta valehtelisin jos väittäisin ettei kolmet vauvauutiset lähimpien ystävieni joukosta hieman kirpaise omaa mieltä. Miksi minun pitää joka asiassa käydä läpi se kivikkoisin tie?
Asiaa ei todellakaan helpota nämä sukulaiset jotka kyselevät koko ajan koskas meille tulee, sitä ollaan jo vuosia odotettu! Anoppini on jo alkanut kutomaan sukkiakin ensinmäiselle lapsenlapselleen, ei tätä suoraan myöntänyt, mutta niin suoraan vihjailevasti asiasta puhui ettei epäilystäkään... oli myös tainnut löytää raskaustestini roskiksesta kun oli kerran ollut työpäiväni aikana meillä mieheni seurana siivoamassa asuntoamme! Tämän seurauksena jouduin anopilleni sanomaan ettei hällä ole todellakaan mitään asiaa puuttua minun huushollini siisteyteen. Ymmärrän että hyvää hän ajatteli, mutta juuri tälläisten tapahtumien vuoksi en halua asioista puhua kellekkään tutulle, välttääkseni turhia toiveita ja odotuksia.
tämä kuva on mieleni syövereistä ja kuvastaa juurikin tätä lastenhankintaa ja pelkoja siitä jos ei koskaan voida saada omia lapsia. Itse nimesin tämän "ken kuolemaa keinuttaa"

Vielä reilu viikko pitää odottaa papakokeen tuloksia ja vasta sen jälkeen aletaan selvittelemään miksi en ole tullut raskaaksi.


maanantai 16. helmikuuta 2015

Ystäväni tulevat babyshowerit

En ole koskaan ollut vauvakutsuilla. Se ei kai ole ihan hirmuisen suuri perinne vielä Suomessa,  tosin tuntuu olevan kovaa vauhtia kasvava perinne. Ainakin nuorten äitien keskuudessa. Mikäs sen ihanampaa onkaan kun järjestää odottavalle äidille hemmottelua rakkaiden ystävien kanssa, ennen viimeisiä koitoksia ja tulevia yövalvomisia. Ystäväni pikkusisko järjestää esikoistaan odottavalle siskolleen tämän tietämättä piakoin vauvakutsut, jonne minutkin oli kutsuttu. Hieman jännitän tulevia kutsuja, kun en tiedä ketä sinne tulee ja onko kuinka outoa porukkaa. Mutta uskaltaudun sinne kuitenkin menemään ihan ystävänikin tähden! :)

Pienokaiselle löysin tämän söpön lohikäärmeen, vauvan vaatteita en uskaltanut ostaa kun kukaan ei tiedä vauvan sukupuolta niin oli vähän vaikeuksia löytää sellaista sukupuoli neutraalia vaatetta mikä olisi oikeasti tuntunut "pakko ostaa tämä" -tyyppiseltä asialta. Tuo lohikäärme oli mielestäni äärimmäisen söpö ja kuvasti osittain myös lahjan antajaa ;)


Äidille ostin body shopista tälläisen mansikan tuoksuisen suihku hemmottelu setin, lisäksi ajattelin äidin osioon kehitellä jotain herkkuja yms.

Tämmösiä kuulumisia tänne vauva meininkien puolesta! :) paremmin kirjoittelen vauvakutsuista sitten kun ne ovat ohitte! :)


torstai 12. helmikuuta 2015

Menneisyys

Pitipä sitä heti tulla raapustamaan toinen merkintä kun kerta alkuun päästiin.

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä jo melkein kymmenen vuotta, tai no siitä lähtien kun neljännen kerran aloimme seurustelemaan. Ensimmäisen kerran seurustelimme ammattikoulun ensimmäisellä luokalla ja siinä vuoden aikana meillä oli melkoinen on-of suhde. Jotenkin vaikka kuinka koitimme jatkaa elämäämme eteenpäin vain ystävinä, päädyimme kerta toisensa jälkeen kysymykseen: "mitä jos vielä". Neljännen kerran aloitettuamme seurustelun päätimme, että jos tämä ei nyt enää onnistu niin sitten lopetamme koko touhun, emmekä enää palaa yhteen. Niinhän siinä sitten kävi että yhteistä taivalta ollaan jatkettu likemmäs 10 pitkää vuotta. Tähän 10 vuoteen on mahtunut paljon ylä ja alamäkiä, enimmäkseen niitä alamäkiä, mutta olemme niistä selvinneet ja se jos mikä on lujittanut suhteemme. Osasyy alamäkiin on oma itseluottamukseni.

Minulla on synnynnäinen henkitorven ahtauma, joka on leikattu 3 kertaa ollessani vain vuoden ikäinen vauva. Leikkauksessa toinen äänihuuleni vaurioitui toimintakyvyttömäksi, josta johtuen ääneni on todella käheä ja möreä naiseksi. Tästä johtuen olen ollut koko ikäni todella rankasti kiusattu. Kouluajat olivat suoraan sanottuna elämäni helvetillisimpiä aikoja, enkä kaipaa niihin ollenkaan. Kokemukset ovat vahvistaneet minua todella paljon, mutta ovat ne myös tuoneet paljon ahdistusta ja murhetta, saaneet minut epäilemään omaa itseäni ja sitä voiko minua rakastaa ja onko minussa mitään elämisen arvoista. Onneksi synkimmät ajat ovat jo takana päin ja joka päivä vahvistun entisestään. Suurin kiitos kuuluu miehelleni joka on urhoollisesti jaksanut minua kaikki nämä vuodet, niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä! <3 Naimisiin menimme kaksi vuotta sitten, se oli elämäni onnellisimpiä hetkiä.

Kuten kuvista näkee, emme ole ihan massaan uppoava pariskunta ;)

Vuosi sitten keväällä aloimme puhumaan laumamme kasvattamisesta yhdellä jäsenellä lisää. Tai no mieheni oli asiasta vihjaissut puheissaan yhden jos toisen kerran. Lopulta sain häneltä varmistuksen mietteihinsä ja päätimme lopettaa ehkäisyn käytön. Olen aina halunnut olla nuori äiti, tosin omat haaveet oli saada lapsia jo pian 20 ikävuoden jälkeen että hitusen venähti tämä haave. Halusin kunnioittaa mieheni tahtoa asiassa ja odottaa kunnes hän olisi valmis, ilman minkäänlaista painostusta. Noin kuukauden päästä lopetettuani pillereiden syönnin, sain tiedon pomoltani, että työt loppuisivat, koska yrityksen toiminta loppuu. Olin äärimmäisen harmissani asiasta, koska vakituinen työ toi turvaa ja vakautta mahdollisen tulevan perheenkin takia. Tästä lannistumatta päätimme kuitenkin pidättäytyä haaveessa ja ajatella, että olisipa ainakin aikaa katsella rauhassa työpaikkoja ollessani äitiyslomalla. No asiat eivät menneetkään ihan niinkuin elokuvissa. Tässä jo melkein vuosi ollaan odotettu, josko oma ihana vauva ilmottaisi tulostaan, mutta tuloksetta. Itse olen jo melkein luopunut toivosta asian suhteen. Kun kerta elämässäni on kaikki muukin mennyt vaikeimman kautta niin tottakai tämänkin näköjään piti mennä. No aika näyttää mitä tulevaisuus tuo tullessaan...

Punainen lanka

Alut ovat aina kovin hankalia, koskaan ei oikein tiedä mitä pitäisi kirjoittaa ja kuinka tämän saisi sujuvasti polkaistua käyntiin. Monien pähkäilyiden jälkeen päätin kuitenkin perinteisesti aloittaa kertomalla tämän blogin tarkoitusperästä ja siitä millainen ihminen tätä blogia kirjoittelee.

Minulla on ollut jo vuosia eräs blogi mihin kirjoitan kaikkea mahdollista mitä mieleen juolahtaa, pääpiirteittäin olen kuitenkin kirjoittanut luonnon läheisyydestäni, harrastuksistani, kiinnostuksen kohteistani, mietteistäni ja monista monista muista jutuista. En kuitenkaan ole halunnut kertoa sinne eräästä asiasta joka on aika oleellisena osana tällä hetkellä arkeani, aiheesta joka on tämän blogin "se punainen lanka". Nimittäin perheen hankkiminen, äitiys ja lapset. Olen halunnut luoda tälle aiheelle ihan oman blogin josta minua ei tunnisteta. Ei sillä ettäkö olisi jotain hämärää tähän aiheeseen liittyen vaan haluan säästää itseni mahdollisilta säälimisiltä ihan minun omassa elämässäni. En halua että sukulaiset tunnistavat minut tästä ja tulevat lausumaan kömpelöitä ajatuksiaan aiheesta joka herättää hämmennytä ja kiusallisia tilanteita. No ehkä hieman hankalasti selitin tämänkin lauseen ettei varmasti kukaan saa selkoa mitä ajan takaa.. Enempää kiemurtelematta.. olemme mieheni kanssa yrittäneet lasta melkein jo vuoden ajan, ja pelko lapsettomuudesta kalvaa mieltä. Elämäni kun ei ole koskaan mennyt kovinkaan ruusuisesti, kytee mielessäni pelko tämänkin asian epäonnistumisesta. Tämä blogi tulee sisältämään mietteitä raskaudesta, sen yrittämisestä, haaveista, ajatuksista ja peloista. Ehkä joskus jopa saamme sen kauan haaveilemamme "rokkarivauvan" itsellemme. Sitä emme tiedä.

Itse olen vuonna 88 syntynyt nainen. Tyyliltäni olen gootti ja rock estetiikkaan hurahtanut neitonen, jonka sisällä kytee wiccalaiset ajatukset. En mikään wicca ole, mutta paljoin koen sielun kumppanuutta tätä uskomusta kohtaan. Nautin luonnossa kävelystä, piirtämisestä, leipomisesta, järven laineiden kimmellyksestä ja tuoksusta, nautin perheeni kanssa vietetystä laatuajasta. Perheeseeni kuuluu aviomieheni ja karvalapsemme Sara koira.