torstai 31. joulukuuta 2015

Joulupallo

Vuosi vaihtuu uuteen aivan pian. Mutta palaillaan hieman vielä joulun tunnelmiin, kun en niistä ole täällä viellä turissut ollenkaan :)
Olen ennen ollut kovin jouluvastainen ihminen, mielestäni sen olisi voinut pyyhkiä kalenterista vallan kokonaan poies. Sain ilmeisesti joulusta tarpeekseni, kun rakas mummuni kuoli juuri ennen joulua ollessani yhdeksännellä luokalla. Tämän lisäksi vanhempani tekivät myös tuolloin eroa ja tunnelma oli kaikkea muuta kuin jouluinen. En sen koommin ole saanut enää joulun tunnelmasta kiinni, se kun tuntui enempi sellaiselta ahdistavalta pakkopullalta lahja stresseineen, kamaline hössötyksineen, tekopirteine olemuksineen.. Lisäksi sukulaiselta toiselle ajellessa tuntui siltä, että joulu on vain ajamista ja kännisten ihmisten katselua. En nauttinut siitä.. Nyt päätimme jo viime vuonna ettemme tee sitä jokavuotista kyläily rumbaa, vaan nautimme olostamme ihan kotonamme. Vaikka jouluperinteisiini on aina kuulunut sukulaisten läsnäolo, niin siitä huolimatta kotona rauhoittuminen toi ensikertaa vuosiin sen kaivatun joulutunnelman. Tänä vuonna ilmoitin siis jo hyvissä ajoin, ettemme lähde ajorumbaan, vaan vietämme pyhät ihan kotona ollessa.


Joulupallo 2015
Aaton olimme ihan kahdestaan. Päivä kului mukavasti Joulupukin kuumaalinjaa katsellessa, eritoten lumiukko-ohjelma kuuluu vakio joulutraditioihin, jouluruokia syöden, pelaillessa tietokoneella ja vain nauttien kiireettömyydestä. Joulupäivänä tulikin mieheni perhe meille ensimmäistä kertaa syömään. Oli oikein mukavaa laittaa ruokaa vähän isommalle porukalle ja nauttia heidän seurastaan. Oikein jännityksellä jo odottelen ensivuoden joulua, millainen se olisi, kun perheessämme tallustelee alle vuoden ikäinen taaperoinen. Olisi hienoa, kun saisi luotua jo hieman omia jouluperinteitä, joita saisi mahdollisesti siirrettyä myös omien jälkeläisten mieliin :) Nähtäväksi jää mitä tulevaisuus tuo tullessaan.


Jouluruokien lisäksi leivoin jouluisen hyydykekakun. Kuten kunnollinen bloggaaja tekee, hän muistaa ottaa kuvat blogiansa varten aina ennen kuin kukaan kerkiää tilannetta viemään eteenpäin...  Ja tämän ironian jälkeen voin jälleen todeta, että kakku tuli syötyä miltein kokonaan, ennen kuin pienessä mielessäni edes kävikään ajatus kakun kuvaamisesta.. Että näin tunnollinen ja aktiivinen bloggaaja minä olen :D Ehkä kestänette sen vian minussa? ;) 

Ja blogin aihealueeseen liittyen voisinkin kysyä itseltäni, että mitenkäs se raskaus on nyt vaikuttanut tämän vuoden jouluun? Ainakin huomasin sen ettei mahani vedä jouluruokia samalla lailla kun yleensä. Mini kun valtaa sisuksista jo suuren osan, ei ruokaakaan mahdu mussuttelemaan enää samalla tavalla kuin ennen. Lisäksi järjettömien suklaamäärien sijaan, on mieleni halunnut enemmänkin kaikkia hedelmiä ja muuta raikasta. Viinirypäleet ja mandariinit ovatkin olleet kovassa kulutuksessa viime aikoina. Ja henkisellä puolella huomaan, että mieleni karkailee kovin usein pohtimaan tulevaisuuden jouluja. Millaista se tosiaan on, kun on niitä omia lapsia siinä mukana viettämässä ja jännittämässä mitä joulupukki tuokaan kuusen alle.

Niin ja tulevalle isukille annoin joululahjaksi tämmöisen isyyspakkauksen:


Laatikon väsäilin ihan omin pikku kätösin :D Pohjan ostin ikeasta, samoin kuin nuo virtuaali kuvat, jotka ovat muuten seinätarroiksi tarkoitettuja. Tuli aikas veikeä, vaikka itse sanonkin ;)
 Sopii ainakin hyvin tuolle tietsikka/peli-nörtti isukille ;)

Ja sisältöä:


Laatikkoon pakkasin monenlaisia juttuja: harsoja, pieniä vaippoja, kumihansikkaat vaipan vaihto operaatiota varten, kosteuspyyhkeitä, energiajuomaa että jaksaa töissä olla jos vauva on häirinnyt yöunia, peltarit turvaamaan vähän rauhallisempia yöunia ;), pikkuiselle sukkia, yhteisiin pelihetkiin sopiva body, äänenvaimennin, tuttipullo Isän ja lapsen välisiin ruokailuhetkiin, kuten myös ohjeita antavat ruokalaput ;) Pikkuruiset maiharit yhteisiin metsäretkiin taikka auton korjaus puuhiin, pikku autoja ja asenteellinen lepakko pehmolelu leikkihetkiin ja iso kalja isin omaan rentoutushetkeen ;) 
Mies oli yllättynyt lahjan sisällöstä ja meinas jo etukäteen hyödyntää etenkin nuo tölkilliset asiat :D Mutta sain hänet säästämään ne "hätätapauksia" varten :D

Että sellaisia kuulumisia tänne, tänään mennään 32+2 viikolla :) Vähiin käy..

Mutta en minä tälläkertaa tämän enempää turise, jätetään jotain ensvuoden puolellekkin ;) Oikein turvallista, onnellista ja yllätyksellistä uutta vuotta 2016 kaikille <3 

lauantai 12. joulukuuta 2015

12.12

Tänään tuli jälleen vuosi lisää avioliittoelämässämme. Tasan kolme vuotta sitten sanoimme toisillemme tahdon. Paljon on tapahtunut ennen tuota päivää ja paljon on tapahtunut jälkeenkin. Parisuhteemme ei koskaan ole ollut mitään siirappihumua, mutta mielestäni sen ei pidäkkään olla, tai ainakaan juuri meidän kohdalla. Monenlaisia kivikkoja ollaan yhdessä ylitelty ja vaikka välillä on meinannut jalka livetä kivikossa ollaan saatu ote takaisin kiinni ja rakkaus toista ihmistä kohtaan on vain vahvistunut tässä vuosien varrella. Paljon ollaan muututtu, kun vertaa siihen millaisia oltiin silloin yli 10 vuotta sitten, kun aloimme seurustelemaan. Mutta vaikka kokemukset ja elämä onkin meitä muokannut, olemme silti aina löytäneet toisistamme sen mihin olemme rakastuneet. Yhdessä ollaan kasvettu, opittu ollaan toisesta paljon ja ennen kaikkea opittu omasta itsestä! Päivääkään en pois vaihtaisi ja olen onnellinen siitä, ettei luovutettu, kun joskus näytti tilanne todella pahalta. Ettei tästä voida enää pariskuntana selvitä. Vaan me selvittiinkin ja se on vahvistanut meitä todenteolla. Nyt elämäämme on tulossa isoja muutoksia, tai on alkanut tulemaan jo. Emme ole enää vain mies ja vaimo, kohta olemme pienen ihmisenalun isä ja äiti. Elämä ei tästä tule enää helpottumaan vaan se muuttaa myotoaan, tuo tullessaan uusia haasteita, mutta yhdessä me niistä selvitään :)


Tänään ajattelin ihan heittää ronskisti perseet olalle näin hääpäivän kunniaksi :D Ei vaan, tuota litkua ei kyllä montaa lasia pysty juomaan, täytyypi varmaan pyytää mummia tai anoppia pullottamaan marjamehuja jotta minäkin saisin hyvää "viiniä" :D


Eilen hain postista myös tämän laatikon vihdosta viimein. Voi kun olisi joulu saapunut etuajassa ;) Niin paljon kaikkea hypisteltävää <3 Niin paljon tarvikkeita ja vaatteita odottaa käyttäjäänsä <3

maanantai 7. joulukuuta 2015

28+6

29 viikko pärähtää huomenissa käyntiin. Vaikeaa kuvitella, että noin 10 viikon päästä meillä voi jo olla pieni käärö kotona tai ainakin aletaan olla jo hyvin lähellä hänen saapumistaan. Viime viikolla oli taasen neuvolakäynti ja seuraavana päivänä olikin sokerirasitustesti. Neuvolassa kaikki oli hyvin, verenpaineet olivat normaalit, rauta-arvotkin olivat vielä hyvät vaikka jo hieman pelkäsin niiden putoamista, koska toisinaan ollut hieman heikkoa oloa. Saattanut johtua tosin myös nestehukasta mikä toisinaan minulla on. Töissä kiireen keskellä kun minun on äärettömän vaikeaa muistaa juominen. Vauvan sydänäänetkin kuunneltiin ja hyvin vahvana ne taasen kuuluivatkin, tosin hakemaan jouduttiin koko ajan, kun pieni ei meinannut malttaa pysyä samalla kohtaa ollenkaan :D
Neuvolahoitajani kyseli minulta, että joko on synnytys alkanut jännittämään ja hälle sitten sanoinkin että muuten en asiaa hirmuisesti itsessään jännitä, muuta kuin sen puolesta että kuinka hengityskapasiteettini riittää. Olen nuorempanakin saanut useasti liian raskaiden päivien seurauksena selittämättömiä hengenahdistuskohtauksia josta ollaan oltu ihan päivystyksessä asti hengittelemässä erilaisia avaavia lääkkeitä. Vaikka kohtauksia ei enää ole pitkiin aikoihin ollut, olen alkanut pelkäämään, että mitä jos vuorokauden kestävät supistelut ja unettomuus laukaisevat kohtaukset jälleen ja ponnistusten sijaan joudun keskittymään siihen miten saan happea vedettyä sisuksiini. Hoitaja otti asian heti selvitykseen neuvolalääkäriltä ja olivat todenneet, että lähettävät minut lähempänä synnytystä TAYSSiin keskustelemaan synnytyksen kulusta ja että joudutaanko mahdollisesti ottamaan lisähapet ja avustavat välineet käyttöön jotta saadaan vauva turvallisesti pois mahasta ilman ettei minulle satu mitään. Onneksi olivat kuitenkin sitä mieltä että alatiesynnytys nyt on mahdollista, ettei tarvitse ainakaan näillä näkymin veitsenterän alle suorilta käsin joutua. Tottakai olen siis sitä mieltä, että jos jotain tulee niin ilmanmuuta sitten leikataan jos pakko on, koska vauvan turvallisuus on kaikki kaikessa. Mutta huojentavaa kuulla että näillä näkymin pystyn ihan normaalisti synnyttämään pienoisen maailmaan <3 Mutta tarkemmin asiasta tosiaan kuulen sitten lähempänä.

Olen pitkään jo miettinyt tämän jäätelön makua ja täytyy todeta, että se ylitti villeimmätkin odotukseni <3 Tuli kyllä ehdoton jäätelö lempparini. Harmi vain kun purkki maksaa miltein 6€ niin ei tuota voi jatkuvasti nautiskella, mutta aina silloin tällöin voi pitää pienen hemmotteluhetken ;) 

Viime viikolla oli myös heti neuvolapäivän jälkeen sokerirasitus. Hirveesti ihmiset ovat facen ringeissä asiaa kironneet kuinka kamalaa se oli. Vähän varauksella siihen menin, suurin murheeni oli että miten pystyn olemaan syömäti 12 tuntia =´D  Sokerilitku oli yllättävän hyvää, vedin sen muutamalla kulauksella alas. En vaan tajunnut miten huonon olon sellainen sokerilitku voi aiheuttaa 12 tunnin syömättömyyden jälkeen. Tuntui kuin taju olisi voinut lähteä. Noin vartin verran sainkin pidellä päätäni ja koittaa keskittyä, etten pyörry tai oksenna. Loppu aika menikin hyvin ja labratäti sanoikin, että monille raskaana oleville tulee huono olo äkillisestä sokereiden noususta. Sokerirasituksen tulokset tulivatkin jo iltapäivällä ja kaikki oli aivan normaalisti. Huojennus ^_^ 
Seuraava neuvolakäynti onkin joulun välipäivinä jolloin viikkoja alkaa oleen jo 32. 

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Oma lapsuuteni

Olen paljon miettinyt omaa lapsuuttani tässä nyt kun on kerta oma pienoinen tulossa perheeseemme. Osa lukijoista tietääkin taustani, koska olen asiasta moneen kertaan puhunut toisessa blogissani, mutta tällä puolella en ole asiasta vielä kirjoittanut. Monet muistavat lapsuudestaan ne huolettomat ajat kun sai vain nauttia leikkimisestä, ei ollut aikuisten huolia ja murheita. Sai keskittyä elämään hetkessä iloineen ja joskus jopa kiukkuineen. Monille muistoihin tulvii pullantuoksuinen koti, ihanat perheen kesken vietetyt reissut, kavereiden kanssa leikityt leikit ja koulun tuoma jännitys uuden oppimisesta. Olihan minullakin lapsuudessa paljon samankaltaisia muistoja, muistan äitini leipomat pizzapyörykät, voi kuinka rakastankaan niitä, muistan kuinka reissasimme ympäri Suomen maata asuntovaunulla, tutustuimme paljon uusiin ihmisiin ja näimme monia hienoja paikkoja, muistan monet metsiin rakennetut majat ja kuinka metsissä samoilu oli aina huikea seikkailu. Perheen kanssa vietetyt hetket... Kun koulu alkoi, se oli lapsuuteni loppu...


Olen syntynyt keskosena, jos oikein muistan niin 32 viikolla, painoin tuolloin vain pikkuisen päälle 1800g. Syy keskoisuuteeni selvisi melko pian syntymäni jälkeen. Aivan yllättäen lakkasin hengittämästä ja siitä alkoikin pitkä taistelu elämän syrjässä pysymisestä kiinni. Vietin ensimmäisen vuodet käytännössä katsottuna miltein taukoamatta sairaalassa. Minulla todettiin synnynnäinenhenkitorvenahtauma, joka siis ilmeni niin, että minun kasvaessani, ei henkitorveni tehnyt sitä mukana vaan lopulta ilman kulku keuhkoihini lakkasi kokonaan. Useamman kerran minua yritettiin Helsingin sairaalassa leikata ja useiden epäonnisten leikkauksien jälkeen viimeisin sitten onnekseni onnistui ja pääsin eroon hengityslaitteista. Tästä taistelusta minulla on muistoina useita arpia ympäri kehoa, näkyvin on kaulassani ja lisäksi toinen äänihuuleni halvaantui näissä operaatioissa, josta johtuen ääneni on todella käheä ja möreä naiseksi. Ennen  koulun alkua pärjäsin elämässäni ihan hyvin. En kokenut asiasta mitään harmia, jossei jatkuvia keuhkokuumeita ja keuhkoputkentulehduksia nyt oteta lukuun.. Koulun alkua odotin innolla, voi mitä kaikkea uutta jännää arkeeni tulisikaan, uusia ihmisiä ja uuden oppimista. No se hienous todellakin loppui lyhyeen. Jo ensimmäisien päivien aikana sain todella kokea mitä on olla erilainen kuin muut. Jokapäiväinen helvetti alkoi jo ensimmäisenä päivänä ja sen loppumisesta ei ollut tietoakaan vuosikausiin. Joka päivä sain kuulla erinäisiä haukkumanimiä "mutakurkku, vammanen, epäsikiö..." Minut jätettiin pois leikeistä ja kukaan ei halunnut minua ryhmäänsä tai joukkueeseensa, jos minut satuttiin ottamaan leikkeihin mukaan sain aina mitättömimmän roolin, koulutöitäni sabotoitiin sen minkä ehdittiin, olen kokenut myös fyysistä kiusaamista. Kiusaamista en kokenut ainoastaan muiden oppilaiden taholta vaan eräs opettajakin päätti ottaa minut silmätikuksi. Hän ei ymmärtänyt koskaan miksen pystynyt esimerkiksi laulamaan samalla lailla kun muut musiikintunnilla, hän huusi minulle monesti kuinka minun pitää saada ääneni kovemmalle ja vaikka itkin kuinka etten pystyisi, hän jatkoi piinaamistaan aina joka tunti.. Tunsin olevani niin yksin...


Kun oli aika siirtyä yläasteelle, ajattelin minä hyväuskoisena että asiat muuttuisivat. Saisin ns."uuden alun".. paskanmarjat... Entisen 60 oppilaan sijaan jouduinkin noin 900 oppilaan pilkankohteeksi. Bussimatkatkin meni siinä kun sain kokea toisten potkimista tuolini selkänojaan, kuulla kuinka koko bussi haukkui ja nauroi minulle "Vittu miten ruma muija, ei siinä viel mitään, mutta ootteko kuullu kun se puhuu..HAHAHAA" ja perään matkimis yrityksiä äänestäni.. Tätä jatkui joka ikinen päivä sen koko kolmen vuoden aikana lisänä myös tietysti kouluaikanakin tapahtuva kiusaaminen.. ne kolme vuotta tuntui vielä pidemmältä ajalta kuin mitä ala-asteen 6 vuotta tuntui... Eikä tilanne ole helpottunut oikeastaan tähän päiväänkään mennessä. Ammattikoulussa kiusaamista tapahtui edelleen, mutta huomattavasti lievempänä, silloin kaikki purkautuikin ja sairastuin todella pahaan masennukseen, jopa ihan itsetuhoisuuteen asti.. Onneksi ne ajat ovat kuitenkin jo takana päin, oivalsin jossain vaiheessa sen etten voi vaikuttaa siihen mitenkä muut minuun suhtautuu, mutta se mihin itse voin vaikuttaa on mitenkä itse suhtaudun itseeni. Minä olen kuitenkin minä vaikka voissa paistaisi, minulla on paljon syytä olla onnellinen, olen elossa, minulla on rakastava perhe ympärillä jotka välittävät minusta ehdoitta juuri sellaisena kuin olen. Välillä toki harmittaa kun koen edelleen ihan aikuistenkin toimesta ennakkoluuloja, minua ei olla palkattu moneenkaan paikkaan ihan vain ääneni takia, ihmiset ovat karttaneet minua kuin ruttoa, peläten kai että ääneni tarttuu jos ovat kanssani tekemisissä, saan jatkuvasti kauhistuneita katseita kun avaan suuni ja on minulta joskus jopa ihan tosissaan tultu kysymään että saanko vammaistukea tähän ongelmaani... -_- että näin..

Vaikka itse olen jo tottunut omaan tilanteeseeni, en voi olla toisinaan miettimäti sitä tosiasiaa, että miten pystyn suojelemaan omaa lastani vastaavalta kohtalolta. Entä jos minä olen se syy miksi häntä mahdollisesti kiusataan tulevaisuudessa? Tiedän ettei minulla ole mitään vaikutusvaltaa siihen mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta pelko kalvaa toisinaan mieltä.. Ainoa mihin ainakin voin vaikuttaa on se kuinka opetan lastani kunnioittamaan erilaisuutta ja toisia ihmisiä, luoda hälle turvallinen ja rakastava kotiympäristö, tunne että vanhempien puoleen voi kääntyä oli ongelma mikä hyvänsä ja vanhemmat ovat tukena ja rakastavat ehdoitta! <3


tiistai 10. marraskuuta 2015

Lemmikit ja lapsi

Perheessäni on aina ollut lemmikkejä. Lapsuuteni lemmikkeinä on ollut oman muistini mukaan 4 koiraa (plus yhden koiran monet pennut), ainakin 2-3 kissaa ja yksi hamsteri. Omille muuton jälkeen olen elämääni kotiuttanut leijonanharjaskanin Nipan, akvaarion kaloineen ja rapuineen sekä kaltoinkohdellun koiramme Saran. Lienee varmastikkin tällä eläinkapasiteetilla selvää, että tätä blogia kirjoitteleepi hyvin eläinrakas ihminen. Kun olen pienestä pitäen ollut näin paljon eläimien kanssa tekemisissä, en erityisemmin osaa niitä edes pelätä. Ainakaan näitä pienemmänsorttisia eläimiä. Hevoset yms isot eläimet ovat sen verran jo kokonsakkin puolesta kunnioitusta herättäviä olentoja etten lähtisi niitä ehdointahdoin ärsyttämään tai kokeilemaan missä niiden rajat kulkee. Ei sinänsä, en sitä kyllä tee muidenkaan eläimien kohdalla muuta kuin hyväntahtoisesti koulutusmielessä.

Lemmikkikani Nipa oli ensimmäinen ihan itse hankkimani lemmikki. Ihastuin siihen päätäpahkaa nähtyäni hänet Tampereella lemmikkiliikkeessä, oli muita kaneja huomattavasti ärhäkkäluonteisempi ja sekös sydämeni veikin. En paljoa aikaillut pohdinnassa ostanko hänet ja häkin nyt vai myöhemmin. Taidettiin jo seuraavana päivänä raahata yli metrin pituista ja yli puolenmetrin korkuista häkin rotiskoa pitkin Tampereen keskustaa saadessamme samalla hyvittuneita katseita osaksemme.

Nipa kotiutui melko pian meille hyvin. Hän oli pitkään ujo, mutta uteliaisuus vei lopulta voiton. Tästä otuksesta onkin paljastunut melkoinen sisupussi jonka kanssa ei ole tylsiä hetkiä ollut. Johdot ovat saaneet kyytiä, papanoita sai kerätä harvase sekuntti pitkin lattioita ja kusisuihkuilta ei olla vältytty. Hän meinaan osoitti aina rakastamistaan lennättämällä päälle melkoiset suihkautukset jonka jälkeen oli mentävä suihkuun, on sitten sen verran aromirikasta tuo kanin pissa. Loppuajasta osasimme aika hyvin jo nähdä herrasta. että milloinka on liian innokas. 
Ja voi että kun se suojeli häkkiänsä. Ei antanut kenenkään tulla sinne, puri ja murisi sen minkä kerkes. Sara sattui kerran nukkumaan liian lähellä pikkuherran häkkiä, Nipa hyppäsi häkistänsä pois, potkaisi Saraa kuonoon ja hyppäsi takaisin häkkiin ja käänsi selkänsä mielenosoitukseksi! Oli siinä meidän koiralla ihmettelemistä, että mitäs nyt oikein tapahtui! =D 

Nipasta kuitenkin jouduimme luopumaan pahan allergian vuoksi. Se saikin hyvän kodin erään ammattikoulun pieneläin puolelta, jossa sillä on paljon kavereita ja ennenkaikkea ihmisiä jolla on sille aikaa koko ajan seurustella.


Miehelläni on ollut jo vuosikausia ennen kuin tapasimme, akvaario harrastus. Jossain vaiheessa päätimme luopua pienestä akvaariosta ja ostaa 120 litrasen akvaarion. Taisimme oikeastaan sen ostaa melko pian tämän rusakon oston jälkeen. Siinä oli jälleen ihmisillä ihmeteltävää kun raahasimme tätäkin pitkin Tamperetta. Kuvaa akvaariosta minulla nyt ei olekkaan tähän hätään teille näyttää.. Mutta monenlaisia kaloja sielläkin on vuosien varrella uiskennellut ja ehkä erikoisin asukki oli rapu joka lisääntyi yksisteen ja saattoi tehdä kerralla yli 50 poikasta! Siinä olikin ihmettelemistä että mitäs näille kaikille nyt tehdään kun terrorisoivat akvaariota. Oli muuten elämämme ensimmäinen ja viimeinen kerta kun moisia ostetaan.


Sara neiti on meidän uusin perheenjäsen. Hän muutti luoksemme melko pian sen jälkeen kun ostimme omakotitalon, elikkä on meidän perheeseen kuulunut nyt neljä pitkää vuotta. Tullessaan hän oli viiden vanha ja todella rankan taustan omaava. Ensimmäisen elinvuotensa hän oli ollut jollain miehellä joka oli häntä hakannut ja kohdellut muutenkin todella julmasti. Oli sitten päätynyt ennen meille tuloa eräälle vanhemmalle naiselle lemmikiksi. Elämä täälläkään ei ole ollut helppoa sillä Saraa on pidetty työpäivien ajan auton takaloosterissa koska aiheutti mukamas kerrostaloasunnossa häiriötä haukkumalla taukoamatta. No tämä vanha nainen oli sitten kuollut yllättäen ja satuimme monen mutkan kautta kuulemaan, että Saralle tarvittaisiin pikaisesti uusi koti tai muuten hänet vietäisiin piikille.Väliaikainen huostaanottaja oli todella tarkka siitä kelle koira menee, mutta antoi mielihyvin kuultuaan oman eläintaustani, vannottaen samalla että tämä on neidin viimeinen paikka. Meitä varoitettiin etukäteen että koira olisi todella pelokas vieraita ihmisiä kohtaan ja että sen luottamus olisi ansaittava pikkuhiljaa. Kaikkien yllätykseksi Sara kuitenkin tuli todella nopeasti luoksemme ja suorastaan loikkasi innolla auton takapenkille. Hän selvästi tiesi jo että mistä tässä on kyse.


Meillä alkoi pitkä sopeutumis prosessi. Narussa ei osattu kulkea, kaikkia vieraita esineitä ja ihmisiä pelättiin, auto on hysteriaa aiheuttava paikka, koira muutenkin oli todella hoitamaton. Käytännössä katsottuna jouduimme aloittamaan ihan alusta. Opettamaan neidille uudelleen perus käyttäytymissäännöt. Itsetunto on neidillä kohonnut roimasti, narussa osataan jo kulkea hyvin. ainoa mikä jäi on autossa oleminen ja ruoka.. Neidille on jäänyt niin kovat traumat autossa olemiseen ettei hänen kuljettamisestaan tule yhtään mitään. Hän menee kyllä hyvin autoon, mutta samointein kun käynnistää auton alkaa niin järisyttävä huuto, aivan kuin häntä tapettaisiin takapenkillä, eikä se ole vuosien aikana helpottanut ollenkaan. Ruoka on toinen asia. Se syö kaiken mikä vain on ruokaa, mitään ei voi pöydille jättää tai ne on historiaa, vaikka hän olisi juuri syönyt on hänellä mitä ilmeisimmin ajatus siitä ettei hän saa enää ruokaa joten kaikki on tuhottava, leipäpussit, puurohiutaleet, Nipan ruuat, tiskialtaan tiskit nuollaan tyhjäksi ja levitetään pitkin kämppää..jopa kennossa olevat kananmunat eivät saa olla rauhassa. Tästä onkin mieleen tullut, että edellinen omistaja on tainnut unohtaa ruokkia koiransa kun se kerta on niin tuolla päänsisällä se ongelma jota emme ole saaneet rauhoitettua poies.
Tämä on hyvin tavallinen näky kotio palatessamme...

Kaikesta vaikeuksista huolimatta on Sarasta tullut meille tärkeä osa laumaa ja ymmärrämme oikein hyvin miksi hän käyttäytyy kuten käyttäytyy. Koskaan ei ole tarvinnut pelätä koiraa. Ainoa mikä pelko tuntuu tulevan on ulkopuolisilta. Monet ovat nyt viime aikoina sanoneet meille, että mitäs sitten kun vauva tulee, että pitäisikö koira lopettaa ihan vauvan turvallisuuden vuoksi, kun sillä on niin värikäs historia. Ymmärrän ulkopuolisten huolen, ettenkin sellaisten joilla itsellä ei ole vahvaa kokemusta koiran kasvattamisesta. Mutta minua se erityisesti harmittaa suuresti. Itsestä tuntuu aivan siltä kuin kysyisin vaikka vastaavasti "pitäisikö aiempi lapsi tappaa uuden tullessa ettei se mustasukkaisuuttaan vain tapa tai vammauta vauvaa"? Tälläisiä fiiliksiä kysymys minussa herättää. Monet eläinten käytösongelmat johtuvat jostain muusta kun heistä itsestään. Kyllä se vika on ihan siellä narun toisessa päässä! Ja mikään ei saa minua suuttumaan niin paljoa kuin se että lemmikistä luovutaan lapsen tullessa kuvioihin. Minkä takia? Eihän niistä aiemmistakaan lapsista luovuta uuden ilmottaessa tulostaan!! o_O

Se miten esimerkiksi koira hyväksyy vauvan, on hyvin paljon omistajasta kiinni, kuinka paljon koiraa otetaan huomioon, kuinka paljon sen kasvatusta jatketaan yms. Esimerkiksi koirat heijastavat hyvin paljon takaisin omistajansa käytöstä, jos olet itse varautunut, niin on koirakin, jos taasen olet luottavaisin mielin, et murehdi, on koirakin paljon vakaampi. Ja kyllä ne eläimet tajuaa että tämä on nyt ihmisen pentu eikä mikään lelu, eivät ne tyhmiä ole. Monille saattaa jopa iskostua hyvinkin voimakas tarve suojella uutta avutonta tulokasta pahalta maailmalta. Koira luottaa ihmiseen jos ihminen on sen luottamuksen ansainnut, miksemme me tekisi sitä samaa omalle koirallemme? Kaikista turhauttavinta tässä on se kun monet tuntuu kyseenalaistavan tällä asialla äitiyteni. Kuvittelevatko he etten tarkkailisi tilannetta alkuun kun käärön kanssa joskus tulemme kotiin kun kerta muutenkin hänen kanssaan olen sitten kiinni 24/7. Kyllä minulla pelaa maalaisjärki, suojeluvaisto, äidinvaisto ja mitkä lie muut vaistot. Jos koiramme osoittaa agressiivisuuden merkkejä vauvaa kohtaan niin katsomme tilannetta sitten uudelleen esimerkiksi koulutuksen merkeissä. Jos sekään ei auta, tai todetaan koiralla jokin sairaus mikä vaikuttaa tähän luonteeseen niin sitten tottakai toimin oman perheeni parhaaksi ja mahdollisesti lopetan koiran. En antaisi äitinä minkään satuttaa omaa lastani, mutten myöskään ala vainoharhaiseksi ennen kun näen mitenkä tilanne tässä kehkeytyy, en näe mitään syytä sille miksi pitäisi omasta rakkaasta karvalapsesta luopua. sillä minulle hän on lapsi siinä missä tämä tuleva vauvakin on. ja uskon vahvasti että tämä meidän kippoja levittelevä neiti ottaa pienen tulokkaan oikein hyvin vastaan. On hän nyt jo osoittanut minulle sen kuinka suijeleva on nyt minua kohtaan tässä uudessa elämäntilanteessani, hän ei enää hypi päin kun tietää että mahassa kasvaa jotain mitä pitää varoa, hän on valppaana lenkillä ollessamme ja valmiina suojelemaan minua jos jotain yllättävää tulee eteen.. en näe mitään ongelmaa siinä miksei näin jatkuisi vauvan tultua elämäämme. 

Tälläisiä mietteitä.. Onko teillä lemmikkejä ja miten he ovat ottaneet vauvan tulon vastaan?

torstai 5. marraskuuta 2015

24 viikon kuulumiset

Tiistaina oli taasen pitkästä aikaa minulla neuvola käynti.. Olin varannut kyseiselle päivälle itselleni vapaapäivän, mutta jouduinkin töihin. Onneksi pomo oli todella ymmärtäväinen ja sanoi että hänen puolestaan voin käydä kesken päivän neuvolassa kunhan he vain saisivat minut sijaiseksi kun ei osaavia muutoin meinaa saada! On ollut muutoinkin kiva kuulla viime aikoina monestakin eri työpaikasta kuinka ovat olleet tyytyväisiä ammattitaitooni, käytöstapoihini, ahkeruuteeni ja luotettavuuteeni. Monet työpaikat ovat joskus jopa tapelleet kuka saa minut toimipisteeseensä sijaiseksi :'D toimipisteet joissa sijaisuuksia teen ovat siis saman firman yksiköitä jotka sitten tarpeen tullen vuokraavat meitä työntekijöitä vuokratyövoiman kautta :) sinänsä harmillista ettei minut haluava firma ole palkannut omille listoilleen vakityöntekijäksi kun kerta kysyntää kuitenkin on.. se voi tietysti olla raha kysymyskin ja onko jotain sopimuksia vuokratyövoimafirman kautta ettei voi sieltä ns."varastaa" työntekijää... tiedä sitten..


Mutta niin palatakseni siihen neuvolaan... Siellä oli tuttu neuvolahoitaja minua vastassa ja kyseli kauheasti, että miten on nyt mennyt. Selitin hälle, että ihan hyvin on mennyt jos unettomuutta, iskiaskipuja ja närästystä ei oteta lukuun. Olen meinaan tässä jo pari-kolme viikkoa herännyt joka ikinen yö tasan klo.03.00 jäätävään vessahätään jonka jälkeen olen vähintään tunti-1 1/2 koittanut hakea uudestaan unen päästä kiinni.. ja kun monien vääntämisten ja kääntämisten jälkeen olen vihdoin juuri saanut unta, soittaakin herätyskello 5.30 töihin... että todella freessinä sitten valmistautumaan työpäivään :D närästys on lähes päivittäin läsnä kuten myös lonkkiin kohdistuva kipuilu.. mutta muuten menee hyvin :'D Sain tällä kertaa matkaani raskaustodistuksen kelan hakemuksia varten, mutten ole niihin vielä ehtinyt perehtymään sen paremmin. Verenpaineet oli hyvät, paino oli hieman noussut muttei onneksi paljoa. Sain myös tehtäväkseni varailla aikaa sokerirasitus testeihin jotka tulisi tehdä tässä 26-28 viikkojen paikkeilla. Influenssa rokotteen otin samalla kertaa kun on muutenkin tuon hengityskapasiteetin kanssa vaikeuksia. Hemoglobiini oli hieman laskusuunnassa muttei vielä missään hälyyttävissä lukemissa. Ja pääsinhän myös kuulemaan poitsun sydänäänet ^_^ <3 ja hyvinhän se siellä pamppaili, oli kuulemma erityisen vahvan kuuloiset sydänäänet, ettei ainakaan sen tiimoilta luulisi olevan huolenhäivää missään vaiheessa :) kaikin puolin oikein mukava käynti, seuraava onkin joulukuun alussa.


Löysin tässä yks päivä kirpparilta aivan mielettömän ihanan puvun poitsulle ^_^ kangas on sellaista samettinukkapintaista liituraitakangasta <3 Maksoi vain 3 euroa. Jos eivät ole liian isot niin nämä olisi oikein passelit poitsun ristiäisiin ^_^ Ja vaikka olisi vähän reilutkin niin onneksi anoppi on ompelija, joten hän varmaan voi auttaa kaventamaan tarvittaessa sopivan kokoiseksi ^_^

Stressitaso on tämän viikon ollut kyllä ihan huipussaan, maksettuamme laskupinon, totesimme että meille jäi täksi kuukaudeksi rahaa käytettäväksi hurjat 35€, tässä sitten koitettu repiä huumoria että milläs eletään loppukuukausi... Rempan valmistuminen siirtyy ainakin joulukuuhun kun ei ole varaa ostaa materiaaleja.. No onneksi itselle pitäisi tulla edes pikkuinen tili puolessa välissä kuuta, jotta saa maksaa miehen bensakulut jota tulee melkoisesti pitkän työmatkan takia. Pakastin lähtee todellakin tyhjäykseen ruuan tiimoilta. No ettei elämä menisi liian helpoksi, päätti autoni kytkin sanoa itsensä irti oman kylän kaupan pihaan! Tätä juuri kaipasinkin tähän tilanteeseen.. Toivotaan että onni kääntyisi jossain vaiheessa hieman parempaan suuntaan! Ainakin olen huomannut että ympärillämme on aivan mahtavia ihmisiä jotka jaksavat tukea ja auttaa! Enempää en voisi olla kiitollinen kaikista heistä <3

Hyvää loppuviikkoa teille kaikille sinne ruutujen toiselle puolelle <3

torstai 22. lokakuuta 2015

Miehen silmin

Kysyin tässä muutama päivä sitten mieheltäni, että haluaako hän blogiini tulla kertomaan hieman miesnäkökulmaa tästä vauvan odotuksesta. Harvemmin kun törmää miesnäkökulmaan asiasta ja monien miehien on toisinaan vaikeaa olla edes millään muotoa mukana tässä vauvahössötyksessä. Hetken pohdinnan jälkeen hän alkoikin koneellemme raapustamaan omia mietteitään asian tiimoilta :) ja tässä olisi nyt ihan raakkaamaton tuotos hänen ajatuksistaan, joka on siis myös hivenen humoristisella tyylillä kirjoitettu kuten hällä monesti on tapana:

"Aluksi kun tuli ajatus että ruvettaisiin yrittämään lasta, en asiaa sen enempää ajatellut oikeastaan, tai korkeintaan että kai se ihan kivaa vois olla, opettaa ja puuhata iha ikioman pentunsa kanssa kaikkea ja että tällä ikää ne viimeistään on kohta tehtävä kun ei itse ainakaan halua mikään ikäloppu olla kun pikkulinnut pesästään lähtevät. Olisi vielä elämää ehkä sen jälkeenkin!:D Sitten kun ei kuitenkaan heti tärpännytkään niin en kyllä osannut asiaa oikein mitenkään ottaa, että sopii se itselle toki näinkin, puolensa ja puolensa. Eniten toki harmitti kuinka rakas vaimoni otti tämän niin raskaasti, kun asia tuntu hänelle niin paljon tärkeämmältä!:( Ja sitten kun hän yhtäkkiä ilmoittikin eräänä kauniina päivänä että vois olla nyt paksuuntunut, niin en oikein osannut silloin siihenkään mitenkään suhtautua, vähä korkeintaan ehkä jopa harmitti kun tiesi ettei sitten enään niin railakkaita viikonloppuja yhdessä enään silloin tällöin vietettäskä, vaikka onhan se niin että: ”elämä on parasta huumetta!” ..näin on joku hullu joskus väittänyt, mitä en itse ainakaan täysin allekirjoita!:D
No, aikaa kului, oli ekat neuvolat ja varhaisultrat, meni ne ja juu kyllähän sielä joku otus elää. Enempi ehkä pelottikin vielä kaikki että mitähän tästä oikasti tuleman pitääkä ja osaako sitä tuollasen kanssa sitten ollakka ja miten kaikki menee jne.. Aaaaapuuuva!!:D No aikaa kului lisää ja sit tuli eka rakenne ultra mihinkä itsekkin pääsin mukaan ja oli tosi jännä itekki ihan oikeasti nähdä ku joku pallero sielä liikku ja sätki, ja sai kuulla että kaikki pitäs hyvin olla. Oli jo ihan jännää ja kivaa.. ihan ok!:D Ja ehkä tuo isoin pelko ja panikointikin jo hiipunut!:) Siellä kun lopuksi oli puhetta että seuraavassa näkisi todennäköisesti jo sukupuolenkin, ei viellä niin silloin osannut odottaa ensi kertaa.
Alusta astihan olen enempi itse poikaa toivonut. Ehkä senkin takia että ei ehkä ihan niin paljon tarvisi huolissaan olla aina tässä nykymaailmassa kun kuitenkaan tytöstä, että voi olla että vältytään monilta ruumiilta ja linna reissulta!:D ”Hieman” ylisuojeleva kun tahdon ehkä omaa laumaani kohtaan olla!^^ ..oppinut meidän koiralta, vai miten päin se on mennyt!:D Toki onhan se muutenkin se oma sukupuoli sillä lailla toivomuksissa ollut että olisi ehkä niitä yhteisiä juttuja tavallaan enempi, auton rablailut ja kaikki.. yms..!:) ..kepposet!:D Plus tälleen ylivanhoolliselta kannalta poika kuitenkin jatkaisi sukuani ja ”perintöäni” tavallaan.. :D

No tämä seuraava ultra kerta rupesi lähenemään ja lähenemään ja sitä myötä kasvoi jännitys ja toivo pojasta. Tuli itse ultra, ihan täpinöissä että kumpi sieltä tulee, ja ku vehkeet ruutuun tuli niin helpotuksen huokaus ja ns. voiton riemu oli kyllä suuri!:D Teki mieli huutaa Jess!:D Maltoin kuitenkin itteni ettei rakkaan vaimoni tarvi taas mua hävetä!:D Kyllä meinaan oli sit suu niin messingillä koko loppu päivän, että en muista koska viimen olis näin ollut!:D ..ja oli hieno huomata että kyllä on tulossa niin isänsä poika tuolta, meinaan kylä ihan yhtä pienet vehkeet ainaki näytti olevan!:)
Tällä hetkellä tyytyväisin mielin siis odotellen ja toivoen että kaikki menee vielä hyvin loppuun asti. Ja että saadaan terve ja toivottavasti isäänsä ilosempi ja hyvän tuulisempi pikku prinssi turvallisesti tähän maailmaan. :) Jonkinlainen varmuuskin ehkä jo löytynyt että onhan tästä kaikki muutkin selvinnyt, miksen minäkin/me!:) Eikä minun tarvi mitään esittää kenellekkään eikä itseäni tämän takia muuttaa mitenkään, jokainen on oman lapsensa paras vanhempi omana itsenään! (harvoja häiriintyneitä poikkeuksia tietysti lukuun ottamatta, joihin toivottavasti en itse kuulu) ..innokkaasti meidän yhteistä tulevaisuutta odotellen!:)"

Eli siinä siis ne mieheni ajatukset asiasta :) <3 Loppuun voisin muutamalla sanalla viellä itse kertoilla mitä itse olen tulevassa isukissa huomannut. Jo pitkään ennen kun lasta edes yritimme, puhui mieheni vähän väliä äidillensä vihjailevaan sävyyn kuinka sitten kun meille lapsia tulee niin niiden kanssa voi touhata sitä tätä ja tuota. Siinä sai sitten olla useasti sanomassa uteliaalle anopille, että niin siis ei meille nyt ole mitään lasta todellakaan tulossa. Mutta näistä puheista itse olin vähän haistelevinani, että oisko nyt mieheni tosiaan siinä pisteessä meidän parisuhteessa ja omassa elämässään, että voisin uskaltautua puhua hälle mahdollisesti ehkäisyn poisjättämisestä. Ja eipä siinä tosiaan kauaa mennyt kun päätimme lopettaa ehkäisyn ja jäädä jännittynein mielin odottelemaan tulevaa. No asiat eivät menneetkään ihan suunnitelmien mukaan ja saimme odotella pikkuista paljon pidempään. Totuimme ajatukseen kaksin olosta ja siksi ehkä tulikin yllätyksenä kun sitten yli vuoden yrittelyn jälkeen raskauduin. Se uutinen pelotti meitä molempia, vaikka olimme haaveilleet asiasta, mutta jotenkin asenne "loppuelämä vain me kaksin" oli niin vahvasti jo päässämme että jouduimme miettimään asiaa aivan uudelta taholta. Etenkin miestäni alkoi hirvittämään asian todellisuus, pärjäisimmekö, osaisimmeko me oikeasti kasvattaa jotain pientä ihmisen alkua. Epävarmuutta oli paljon, mutta mitä pidemmälle raskauteni on edennyt sen enempi olen huomannut miehenikin päässeen sinuiksi asian kanssa. Luotto siihen, että jos kaikki muutkin pärjää tässä asiassa, niin miksei mekin pärjättäisi? 

Ultrat saivat tulevan isukin ajatukset selkeästi positiivisempaan ja jopa odottavaisempaan suuntaan. Ehkä se kun konkreettisesti näki sen oman tulevan pikkuisen pyörimässä näytöllä sai ns.isyysvaistot heräämään ;) Ja voi sitä riemun määrää kun tosiaan selvisi että pikkuisemme on poika. Mieheni on puhunut todella kauan siitä kuinka kivaa olisi opettaa pienelle kuinka autoja korjaillaan yms. Kaikki vauvaan liittyvät hankinnat olen saanut itse hommailla, hän kun ei näistä lapsi asioista tiedä oikeastaan mitää, eikä niin välitäkkään niihin perehtyä, on kai selkeämpää että nainen hoitaa nämä asiat kun sitä tietämystä kuitenkin saattaa vähän enempi olla :) Turvakaukaloita hän on välillä miettinyt ja on siinä asiassa ehdoton niinkuin itsekkin että siitä ei tingitä. Mitään halparimpulaa/käytettyä ei osteta kun turvallisuus on tärkeintä. Välillä hän tulee silittelemään masuani ja muutaman kerran on jo hentoiset potkutkin tuntenut kämmentänsä vasten :) Niin ja onhan tuo mies sen verran osallistunut tähän raskauteen, että on ainakin kaikki raskaus oireet ottanut itsellensä ;) Monesti naureskeltu yhdessä, että kumpis meistä se raskaana olikaan kun mieheni on alkanut syömään kahden edestä, painoa on kertynyt ja pientä vauvakumpuakin havaittavissa ;) <3 ja olen myös huomannut että isyyshormoonit ovat myös tuoneet mukanaan pienoisia mielialan vaihteluita ;D Jännityksellä jään odottelemaan mitä loppuraskaus tuo tullessaan ja kuinka mieheni reagoi sitten synnytykseen ja itse pienoisen näkemiseen <3 

perjantai 16. lokakuuta 2015

Rakenneultra

Tänään se viimein oli, kauan ja hartaasti odotettu rakenneultra. Koko pitkän viikon me kärvistellen odottelimme tätä päivää saapuvaksi ja nyt se on ohitte! Lähdimme aamulla hyvissä ajoin liikenteeseen koska matkaa klinikalle jossa ultraus tehtiin oli noin 70 km päässä. Siltikin vaikka kuinka varasimme aikaa mielestämme reilusti, ei aikaa kyllä jäänyt yhtään ylimääräistä. Melkein heti ilmottautumisen jälkeen meidät jo huudettiinkin lääkärin vastaanotolle, en edes ehtinyt vessassa käymään ja sekös vasta muikeaa olikin. Kätilönä toimi tällä kertaa eri nainen ja sekin minua hieman harmitti. Edellinen oli mielestäni paljon mukavampi. Ultraaminen aloitettiin heti samointein sen suurempia höpöttelemättä ja siellä se pienoinen tyytyväisenä köllötteli. Kellon ollessa tällä käynnillä hieman enempi oli pienoinen kerennyt jo asettumaan lepomoodiin. Koko aamun se ehti kotona jo harjoittelemaankin melkoisia karateliikkeitä. Mutta tarvittavat mitat saatiin otettua ^_^ Pitkään se kätilö vain niitä sydämen toimintoja katseli ja itselle heräsi jo pienoinen pelko, että onko sydämessä jotain vikaa =/ Mutta onneksi hän sitten sanoi ettei pienoisen asennon takia meinannut saada kunnolla katsottua sydämen sykkeitä ja muita mittoja. Mutta hänen mielestään mitään poikkeavaa ei löytynyt ja hyvä niin. Paino arvio mittojen suhteen pienoisella oli 419 grammaa ja viikot vastasivat täysin nykyistä elikkä 21+3. Istukka oli täysin etuseinämässä mutta sopivasti kohdunsuun yläpuolella niin ettei tule olemaan millään muotoa haittana synnytyksessä. Ilmankos liikkeiden tuntemiseen on mennyt näin pitkälti aikaa kun moni muu on tuntunut tuntevan niitä jo huomattavasti aikaisemmin. Hentoja potkun tömäyksiä ja muljauksia tuntuu aina aamuisin ja iltaisin kun rauhoitun aloilleni pötköttelemään, mutta mies ei niitä vielä ole päässyt tuntemaan. Tietääpähän tosiaan syyn miksei, mutta kerkiämme niitä varmasti myöhemminkin tuntemaan vielä ihan uupumukseen asti! :`D Ultra kuvia ei saatu kuin kaksi kappaletta ja nekin oli harmikseni hirmuisen epäselkoja verrattuna edelliskerran kuviin jota tuli huomattavasti enempi. En tiedä oliko meneillään säästölinja kuvien suhteen vai eikö tämä kätilö ollut niin haluavainen niitä kuvia ottamaan! No kerkiäähän sitä toista tuijottelemaan sitten lopun ikää kun sen tänne maailmaan saadaan <3

Niin ja se arvio... kumpi sieltä on tulossa tällä hetkellä? ;) Olen aivan raskauden alusta lähtien tuntenut hyvin vahvasti vauvan olevan poika. Vaikka tyttöä itse olisin toivonut olen sen aina vaistonnut olevan kuitenkin poika ja vaatteita katsellessa kiinnitän huomiota enempi poikien vaatteisiin. Tyttöjen vaatteet ovat tuntuneet niin väärältä ja oikeassahan tuo aavistus jälleen oli. Elikkä näillä näkymin jos ei mitään dramaattista muutosta tule niin pikkuinen prinssihän meille ensi vuonna syntyy <3 Jännityksellä jäämme odottelemaan tulevaa kohtaamistamme <3

tiistai 13. lokakuuta 2015

21

Olen erittäin luovalla tuulella näiden otsikoiden kanssa... mutta joo tänään pärähti käyntiin 21 viikko raskautta ja tänä aamuna sainkin sopivasti todeta uutta jännittävää juttua kehossani! Nimittäin ensimmäistä kertaa tunsin mahan päältä hentoa liikettä ^_^ Pientä sisäistä muljumista olen tuntenut jo jonkin aikaa, välillä enempi ja välillä vähempi, mutta tänä aamuna makoillessani sängyssä (vuodesohvalla) pidellessäni käsiäni vatsan päällä, tunsin ensimmäistä kertaa hentoisia muljahduksia käsiäni vasten! Ei siis varmaankaan tarvitse odotella enää kauaa kunnes tuleva isukkikin ne alkaa tuntemaan ^_^ <3 On tämä vain niin jännittävää <3


Jännitystä aiheuttaa myös tieto siitä, että ei ole enää kuin pikkuisen päälle 4 kk että pienoinen on osana perhettämme ihan konkreettisesti! Aika tuntuu menevän kuin siivillä ja olenkin tässä ehtinyt haalimaan itselleni pieni muotoisen stressin lukiessani erinäisten vauvarinkien hankinta listoista! Tieto ettei pelkillä vaunuilla, pinnasängyllä ja vaatteilla kovin pitkälle pötkitä ajatellen ihan tavallista arjen pyöritystä pienen ihmisen alun kanssa. Toki näihin eri ihmisten laatimiin hankintalistoihin mahtuu monia höpö höpö tarvikkeita mitä ilman varmasti selviäisikin hyvin mutta paljon tuli huomattua asioita sieltä mitä en ole tullut edes ajatelleeksi... aina rintaliivinsuojuksista, pinnasängyn kosteussuojiin, kuumemittariin.. yms.. kokemusta kun ei pienistä lapsista juurikaan ole ja tuttavapiirissä on vasta hiljattain alkanut näitä pieniä lapsia pyörimään.. Täytyypi näiltä jo äitinä toimivilta kysellä, mitkä tarvikkeet ovat tarpeellisia ostaa ja mitkä olisi hyvä jättää vain sinne kaupanhyllylle!  Veronpalautuksia odotellessa että on sitten varaa ostella niitä kaikkia oleellisia tarvikkeita! :D


Viime päivinä on tullut myös käveltyä pitkästä aikaa oikein kunnolla metsässä! Voi kuinka rakastankaan raikasta syysilmaa auringon vielä luodessa hentoisia lämpöisiä säteitä puiden välistä <3 Aamuisin ei meinaa vain millään tottua kirpakkaan pakkas ilmaan ja momena aamuna olenkin joutunut huomaamaan, että miltein myöhästyn töistä kun en milloinkaan tajua mennä tarpeeksi aikaisin raappimaan niitä auton tuulilasiin ilmestyviä jääkerrostumia -_-` Lisäksi tuleva talvi aiheuttaa pienoisia harmaita hiuksia muutenkin kuin jäähileen muodossa, nimittäin se talvitakki!!! Mitä ihmettä minä puen päälleni talvella tämän pallonpuolikkaan kanssa??? Koitin katsella netistä jo hieman etukäteen äitiystakkeja, mutta suurin osa oli malliltaan niin kamalia, etten kuunapäivänäkään pukisi niitä päälle. Osa taasen olivat niin pirskatin tyyriitä, ettei lompakkoni kestä moista riistoa pelkästään raskaustakkia kohtaan jota ei taasen muutoin tule käytettyä! Yhden kivan takin löysin Zalandolta joka miellytti sekä kukkaroa että silmää. Tässä onkin ollut harkinnassa jo tovin sen tilaaminen. Täytyy vain vielä jaktaa katselua ettei ala sitten kaduttaa osto hetken jälkeen kun löydänkin paljon paremman vaihtoehdon jostain muualta :D Voiko elämästä tehdä enää yhtään hankalampaa?? No ei voi...


Tämän viikon perjantaina olisi tiedossa kauan odotettu rakenne ultra! Voi kuinka jännitänkään sitä! Toivottavasti masussa kasvaa terve pienoinen ja toivottavasti hän suostuisi paljastamaan meille jännittyneille vanhemmille kumpaa sukupuolta hän on. Itselläni on alusta asti ollut todella vahva poika olo, jotta nähtäväksi jää pitääkö tämä aavistus paikkaansa! ^_^ <3


P.s.. olen hurahtanut täysin tähän Valion uuteen vanukkaaseen jonka voi syödä joko purkista suoraan tai kaataa se tällälailla lautaselle. Siitä vadelmaisesta versiosta en niin pitänyt, maistui mielestäni liian teolliselle, mutta tämä mango versio puolestaan vei kyllä makunystyräni suoraan jonnekkin paratiisiin <3 onko joukossa muita langenneita? ;)

tiistai 6. lokakuuta 2015

Me

Muistan vieläkin kuinka tiesin sinut vain rinnakkaisluokan poikana. Et herättänyt minussa minkäänlaisia kiinnostuksen värähdyksiä. Sinulla oli pientä ihastumisen tynkää erään luokkalaiseni tytön kanssa, mutta se loppui hyvinkin nopeasti, tytön leikkiessä samaan aikaan useamman muun pojan kanssa. Muistan kuinka aina silloin tällöin satuit oleilemaan porukassamme välituntisin. Muistan kuinka tuolloin 12 vuotta sitten näin sinusta unta. Tuolloin uni sai aikaan enempi järkytyksen kaltaisia ajatuksia aikaiseksi. En koskaan voinut kuvitella olevani sinun kanssasi ja päivittelinkin asiaa ystävilleni. Kaikkea kummaa sitä ihmismieli suoltaa nukkuessaan. No eipä tiennyt 12 vuoden takainen tyttö mitä tulevaisuus toikaan tullessaan. Yläaste vaihtui ammattikouluun ja yllättäen sain sinulta sähköpostia. Olit kysynyt osoitteeni eräältä ystävältäni. Vaihdoimme ajatuksiamme monien viestien välityksellä ja useaan otteeseen koitit minua pyytää tyttöystäväksesi. En kuitenkaan suostunut heti. Vasta neljännen kerran jälkeen myönnyin ja näin alkoi meidän monisävyinen tarinamme.
Kihlapäivänä 6.8.2006 otettu kuva meistä möröistä! Melkosia teini gootteja ollaa joskus oltu xD

Seuraava vuosi oli melkoista on/off rataa, erosimme kolme kertaa. Moni olisi varmasti luovuttanut ja muistan monen sanoneenkin silloin kun uudelleen aina palasimme yhteen että "taasko sen saman kanssa?" jep jep.. en tiedä mikä meitä veti puoleensa, mutta emme vaan voineet pysyä toisistamme erossa. Päätimme kolmannen eron jälkeen, että neljäs kerta saa luvan olla viimeinen, sitten jos hommasta ei mitään tule niin se saa olla iäksi siinä. No niinhän siinä sitten kävi että juuri tänään tulee kuluneeksi tasan 10 vuotta siitä kun aloimme seurustelemaan sen neljännen ja viimeisen kerran. ;)
Elämä meillä ei koskaan ole ollut siitä helpoimmasta päästä, olemme kokeneet yhdessä kaikki mahdolliset kriisit mitä vain parisuhteessa voi tulla. Muunmuassa todella paha luottamus ongelma joka ajoi minut todella pahaan masennukseen ja itsetuhoisuuteen muiden menneisyyden traumojen lisäksi. Lisäksi pelkästään luonteemme ovat melko erilaisia, joka aiheuttaa kipunointia aina silloin tällöin. Vaikeista ajoista huolimatta pysyimme yhdessä. En kunnolla edes muista miten se oli mahdollista mutta jotenkin sitä kaiken sen sumun jälkeen havahtui, että tässä sitä vaan vielä ollaan. Miljoonien keskustelujen jälkeen alkoi suhteemme rakennusprojekti etenemään ja sitä huomattiin olevamme vahvempia kuin koskaan. Se kriisi teki meille hyvää ja todella lujitti suhdettamme. Kun kerran tästä selvittiin niin selvitään vastaisuudessa ihan mistä vain! Ja niin ollaan tehty. Enää ei mikään ongelma tunnu liian isolta, etteikö siitä yhdessä selvittäisi. Kumppanistani on rakentunut minulle sielun kumppani, ystävä, tukipilari. En usko että suhteemme olisi läheskään näin luja jos emme olisi kokeneet mitä koettiin. On meillä toki vieläkin aina silloin tällöin jotain pientä kärhämää, mutta eikös se ole terveen suhteen merkki? Kaikki on niin kauan hyvin kun asiat pystyy selvittämään. 
Meidän häät 12.12.12

Tänään tosiaan tuli 10 vuotta täyteen yhtäjaksoista seurustelua ja samalla tuli myös raskaudesta viikot 20 täyteen, elikkä puolivälissä mennään ^_^ <3 Joulukuussa tulee naimisissa oloa täyteen kolme vuotta. Olemme melkoisen ylpeitä myös siitä että olemme oikeasti toistemme ensimmäiset, kaikin mahdollisin tavoin. Hirmu nuoresta asti ollaan yhdessä oltu, mutta emme koe että se olisi meille jokin huono asia kun ei ole ollut niitä muita suhteita, päinvastoin! Koen sen omalla kohdallani ennemminkin kunniana että on kohdalle sattunut mies ihan kerrasta, jonka kanssa haluaa elämänsä jakaa ja perheen perustaa <3 Olemme kasvaneet yhdessä kaikki nämä vuodet. Rakastan tuota miestä nyt ja aina <3

Oman kylän festareilla vuonna käpy ja kivi :D 

torstai 1. lokakuuta 2015

veikeitä töppösiä

Tullaanpas taas hieman päivittelemään kuulumisia! Täällä on arki sujunut eteenpäin tasaisen tappavaan tahtiin, tasapainoitellen työn, rempan ja vapaa-ajan välillä. Hirmuisesti en nyt ole tulevalle pikkuiselle ostellut, jotain lämpimiä fleecetakki-hupparisettiä housuineen on tullut bongattua kirpputorilta ja uutena satuin löytämään Lindexiltä rokkarin alulle mustat toppahanskat ja toppatöppöset. Niin ja H&M:ltä ostin kahden kappaleen piposetin ja samanlaisen kahden kappaleen pikkutumppu setin ettei tuleva pikkunen kynsi naamaansa pikkuisilla kynsillään.



Tein tuossa taannoin myös edellisille pomoilleni työkeikan ja he olivat muistaneet meitä pienellä paketilla josta paljastui muutama ihana vauvanvaate <3 Täytyy sanoa, että minulla ei ole koskaan ollut niin mahtavia pomoja kuin mitä he ovat. Harmittaa vain, että toimipiste missä heillä olin töissä jouduttiin työt lopettamaan ja täten jouduin työttömäksi, mutta olen heidän kanssaan paljon ollut tekemisissä ja saanut aina kun mahdollista niin heiltä sijaisuuksia. Nekin sijaisuudet valitettavasti loppuvat nyt marraskuussa kun he jäävät eläkkeelle ja lopettavat työt nykyisessä toimipisteessä! Surkuparku melkein tulee kun tietää etten heille enää töihin pääse. Muuten kyllä ajattelin heidän kanssaan tekemisissä olla ja aion ehdottomasti käydä piristämässä heidän eläkepäiviä möllyrän kanssa jahka saan sen tähän maailmaan ensin pullautettua :D


Esimiesteni ostamasta paketista paljastuneet ihanuudet <3 Fleece haalari ja muumi body <3 

Viime viikolla meillä oli myös neuvola lääkäri. Odotin käynniltä paljon, suoraan sanottuna liikaa. Edellisellä neuvola käynnillä neuvolatäti oli minulle sanonut, että jos vain ultrauslaitteet ovat vapaana niin yleensä on lääkäri ultrannut samalla käynnillä myös vauvan tilanteen. Jännittynein mielin menin ensin perus verenpainemittaukseen ja normi painon otot ja pissanäytteen otot jossa kaikki oli kunnossa. Sitten tuli vuoro lääkärille ja huoneeseen astuttua näin tutun ultralaitteen ja ajattelin heti että JESSSSS, nähdään meidän vauva.. No mutta kuinkas kävikään. Siinä se hienosti koreili vierellä kun tehtiin sisätutkimus ja sydänäänet kuunneltiin. Autuaan rauhallisena se siinä möllötti ja ilkkui olemassa olollaan täysin käyttämättömänä. Lisäksi lääkäri oli omituinen itsekseen mutisija, puhetta en meinannut kuulla ollenkaan ja jotenkin hänen olemus oli kaikkea muuta kuin "kysy minulta mitä vain mieltäsi askarruttaa, vastaan mielelläni"... Menin jotenkin niin lukkoon tilanteesta etten muistanut kysyä puoliakaan mitä mielessäni oli kysyä vielä kotona ollessa... Harmitti niin vietävästi.. Noo onnesta kahden viikon päästä on rakenne ultra jossa varmasti voin esittää kysymykset jota mieltäni askarruttaa. Toivottavasti saamme nähä kumpaa sukupuolta mahassa oleva möllyrä mahtaa olla! ^_^ <3 On meinaan jo jotenkin turhauttavaa kierrellä kirppareita kun näkee niin ihania tyttöjen ja poikien vaatteita ja ei voi kumpiakaan oikein ostella kun ei tiedä kumpi hän onkaan. En meinaan pienillä tuloilla oikein halua enkä voi ostaa mitään mikä ei takuu varmasti ole mahdollinen tarpeellinen käyttö esine/vaate. Mutta oli siinä lääkäri käynnissä edes se hyvä puoli, että kuuli tosiaan kuinka möllyrän sydän löi mikä on ihme kun mun sydän takoi siinä kohtaa varmaan niin kovaa, että sen kuuli kiinaan asti.. Jonkun tovin se lääkäri joutui meinaan etsinään niitä sydänääniä ja itselle tuli jo hetken ajatus siitä että ny se on menny kuolemaan! Mutta niin vain sekin kivi vierähti sydämeltä ja saimme kuulla maailman ihanimman jumputtavan äänen <3


Tälläiset iiiiihanat dino-töppöset löysin kirpparilta jo jonkin aikaa sitten, näissä on samalla niin paljon suloisuutta mutta kuitenkin myös asennetta ;) <3


Ja tälläiset hiiri töppöset löysin myös kirpparilta, olivat pakko ostos koska kyseinen elukka liittyy aika olennaisesti perheeseemme ;) 



Nyt tällä viikolla vierähti käyntiin 19 viikko, elikkä puoliväli on aivan nurkan takana. Hurjaa miten nopeasti on tämä aika mennyt. Tässä alkaa jo pienoinen jännitys nipistelemään vatsan pohjaa kun miettii kuinka vähän on loppupeleissä enää aikaa, ottaen huomioon kuinka nopeasti tämä loppu vuosi tulee menemään ja kuinka meillä nukutaan vieläkin olohuonee vuodesohvalla makuuhuoneen ollessa remontin vallassa! Noo paljoa ei enää tarvitse fiksailla niin pääsee tapiseeraamaan, maalaamaan ja laittelemaan laminaattia. Sitten voimmekin muuttaa takaisin omaan sänkyyn nukkumaan ja saamme alkaa pikkuhiljaa todella valmistautumaan uuden perheenjäsenemme tuloon! ^_^ <3

Ihanaa loppu viikkoa sinne ruudun toiselle puolelle <3

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Muisteloa

Näin kauan aikaa sitten tässä  blogissa hauskan postauksen koskien näitä raskaus kolmanneksia ja niissä koettuja tuntemuksia. Varmasti muissakin blogeissa on vastaavia ollut mutta tämä nyt oli omalla kohdalla se mikä oli jäänyt mieleen ja halusin itsekkin muistella ja pohtia näitä asioita :) Viikot ovat hieman viitteellisiä, ne kun tuntuvat olevan eri tietolähteiden mukaan hieman erilaisia, mutta otin nyt tämänlaiset ajanjaksot jotka löysin.

RV 1-12
Viimeisimmät kuukautiset minulla oli toukokuun 19 pvä. Kesäkuun kahdella ensimmäisellä viikolla meillä oli kesäloma ja stressitaso muutenkin minimissään. Oli varmaan ensimmäinen kerta kun en miettinytkään lapsettomuutta ja oikeastaan jo olin asian hyväksynyt että tässä saatetaan elää lopun ikää kahdestaan ison koiralauman kera. No tämän lapsivapaan kahden viikon jälkeen minulla tulikin eräänä aamuna merkillinen tunne siitä, että se tekemätön raskaustesti kaapissa häiritsee mieltäni kovin ja niinpä testin tein. Ja haalea plussahan sieltä sitten pärähti. Kuten täälläkin asiasta kirjoittelin :) Kesäkuu meni muuten lähinnä työpainotteisesti, mutta mieltä jännitti kovin tuo mahdollinen raskautuminen. Jossain vaiheessa iski jopa pienoinen paniikki "nytkö se oikeasti meille tapahtuu".. :D Pelkoa aiheutti myös alussa olevat vuodot ja mielessä usein kävikin, että nytkö tämä sitten meni kesken. Saimme myös iloisia uutisia veljeni suunnilta kuullessamme tämän esikoisen suusta että hälle on tulossa pikkusisarus. Jännitys oman raskauden tilasta kävi koko ajan vain hermoja raastavammaksi.

Vihdoinkin koitti ensinmäinen neuvola 17.7. Tuolloin keskusteltiin mitä mahdollinen raskautuminen on herättänyt ajatuksia, sain paljon opuksia aiheeseen liittyen ja lasketuksi ajaksi määriteltiin 23.2. Sain myös lähetteen varhaisultraan, johtuen aiempien kuukautisten epäsäännöllisyyksien takia. Pääsin siis piinasta melkoisen aikaisessa vaiheessa. 21.7 koitti sitten tämä jännittävä aika ja olihan siellä kaikista peloista huolimatta elämää ^_^ Helpotuksen huokaus oli valtaisa. Laskettu aika siirtyi kolmella päivällä eteenpäin ja samoin silloiset viikot. Elikkä olin tuolloin 8+4 viikoilla. Heinäkuun lopulla ja elokuun alulla kerroimme vanhemmillemme tästä tulevasta perheenjäsenestä ja kaikki ottivat asian todella yllättynein, mutta onnellisin tunnelmin vastaan. <3 Nt-ultra meillä oli sitten 13.8 ja tuolloin todettiin, että kaikki on niinkuin pitää ja riskit vakaviin sairauksiin ovat pienimmässä mahdollisessa prosenttiluokassa. Ensimmäisen ultran pavun muotoisesta otuksesta oli muotoutunut jo ihan oikean ihmisen alun näköinen olento joka kieppui ja pyöri villisti masussa. Todettiin myös että raskaus on pidemmällä eli laskettu aika putosi siihen alkuperäiseen 23,2 ja viikot vastasivat tuolloin 12+2.

Millaisia oireita minulla on ollut? No se tässä hassuinta onkin kun oireita ei juurikaan ole ollut. Alkuunsa oli usein nipistelyä alavattassa, paino putosi hieman, mielihaluina nousi kaikki terveellinen ruoka ja erityisesti kevyt ruoka houkutti suuresti. Väsymys valtasi minut noin raskausviikoista 6 lähtien aina sinne miltein 10 viikolle asti. Töiden jälkeen en muuta tehnyt kuin nukuin vain, unta olisi riittänyt talvihorrokseen vaipumiseen asti. Mitään ylimääräistä ei pystynyt tekemään, Sitten se onneksi lähti pois. Mutta mitään pahoinvointia en kummemmin ole joutunut kokemaan, jos vain pidin huolta säännöllisistä ruoka-ajoista ja tietyistä annoskoista. Pientä turvotusta oli miltein koko tämän ensimmäisen kolmanneksen aikana mutta se pysyi samana. Masun kasvamisen alkoikin vasta selkeästi huomaamaan tässä ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. :)

maanantai 31. elokuuta 2015

Palikat sekaisin

Muutaman viime vuoden aikana olen oppinut saavuttamaan omassa minässäni tietynlaisen rauhan. Olen oppinut hyväksymään itseni sellaisena kuin olen, vaikka muut eivät sitä tekisikään. En koe enää, että tämä synnynnäinen henkitorvenahtauma olisi minulla jonkinlainen este elämälle, este nauttia elämästä. Arkeni ei enää koostu itsesäälissä rypemisestä, en mieti maailman kurjuutta ja kuinka minun kohdalleni tuntuu kasaantuvan kaikki epäonni. Aina tosiaan näin ei ole ollut vaan koko elämäni kantanut koulukiusaaminen,työpaikkakiusaaminen ja arjen elämänkiusaaminen ovat varjostaneet mieltäni pitkän aikaa ja joskus olen jopa tosissani miettinyt päivieni päättämistä. Mutta onneksi ne mietteet ovat jo kaukana takana päin. Näen nykyisin niin paljon enempi kauneutta ja aihetta kiitollisuuteen. Loppupeleissähän minulla on kaikki kuitenkin hyvin. Olen elossa (joka ei pienenä ollut itsestään selvyys elämäni riippuen pelkän hengityskoneen varassa), minulla on koti, minulla on perhe, minulla on ympärillä rakastavia ihmisiä ja mikä parasta, jos vain haluan nähdä niin elämässä on paljon onnen hetkiä tuovia asioita. Yksi asia kuitenkin on pitkään ollut minulla se kompastuskivi, mistä en ole oppinut nauttimaan. En ole nähnyt siinä mitään hyvää, vaan aina jotain moitittavaa. Nimittäin kroppani. Taitaa olla yleisin "naistentauti" tämä tyytymättömyys omaan kroppaan. On sitten kyse minkälaisesta kehosta tahansa, tuntuu että suurimmalla osalla on aina jotain valittamista omasta kehostaan. Vaan tämäkin ongelma on nyt vihdoinkin sivuutettu. Ainakin toistaiseksi.. :D

Ja tästä ihmeestä voin syyttää vain ja ainoastaan näitä hormoonihuuruja.. :D En tiedä mitä tämä raskaus on tehnyt pääni sisällä, mutta toivon todella, että tämä on pysyvä ominaisuus. En meinaan ole koskaan ollut niin tyytyväinen omaan kehooni, kun mitä nyt olen. Pelkäsin ennen, että jos raskaudun, se aiheuttaa taatusti vielä lisäahdistusta omaa kehoani kohtaan. Pullottava maha ja tunne kun mitkään vaatteet eivät enää mahdu päälle, ovat vain saaneet itsetuntoni kohenemaan entisestään. Edes entisestään kasvanut housukoko ei saa mieltäni matalaksi. Ihan hullua kun mietin itseäni esimerkiksi millainen ajatusmaailma minulla vielä viime toukokuussa oli! o_O


Tätäkään mekkoa en ole pitänyt juurikaan, koska minulla oli päähänpinttymä että se ei näyttänyt hyvältä päälläni jenkkakahvojeni ansiosta yms. Nyt kuitenkin minulla on edelleen ne samat jenkkakahvat, mutta niiden lisäksi vielä alkava jalkapallonpuolikas etupuolella. Joku muu voi ajatella, että miten joku voi tuntea olonsa seksikkääksi tämän näköisenä ja kokoisena ihmisenä.. Miten kukaan voi tuntea oloansa seksikkääksi näyttäessään sotanorsulta vaappuessaan puolelta toiselle ison vattan kanssa (sitä vaappumista odotellessa).. No hän saakoon ajatella mitä lystää, mutta itse tunnen kerrankin oloni seksikkääksi.  

Olen itsekkin todella hämilläni näistä muuttuvista ajatuksista... Miten ihan muutamassa kuukaudessa voi ihminen näin muuttua? Samalla olen huomannut itsessäni ihan kokonaisvaltaista tyyneyttä. Aikaisempi tempperamenttisuus jonka takia hermokäyräni nousi nollasta sataan alle parissa sekunnissa, on nyt muuttunut hyvinkin tyyneksi ominaisuudeksi. Minua saattaa jotkut asiat ärsyttää ja harmittaa, mutta sellainen silmitön kiukunpuuska ja turhautuneisuus on tyystin poissa. Lisäksi kun ennen olen ollut ihmisenä vähän hälläväliä ihminen, en pahemmin miettinyt mikä on turvallista tai miettinyt yleensäkkään asioita kovinkaan pitkäkantoisesti. Nykyisin mietin lähes kaikessa, että mikä on turvallista tai mietin asioita jo pitkälle tulevaisuuteen. En kuitenkaan millään muotoa ressin kannalta, vaan hyvällä tavalla. Tuntuu, että elämässäni on jokin suunta ja tarkoitus. Enkä nyt tarkoita etteikö sitä ennenkin olisi ollut, vaan sillain erilailla.. Hankalaa selittää =D
Lisäksi moni ihminen on sanonut, että heidän mielestään minä muka oikein hehkun. Ehkä minä teenkin niin, hyvä olo ja itsetunto vain näkyvät pitkälle. Äitiys taitaa sopia minulle ^_^ <3


Kumpa tämä olo jatkuisi vielä tämän masumöllyrän syntymisen jälkeenkin. Voin sanoa kerrankin rehellisesti, että nautin olostani täysin siemauksin ^_^

Tälläisillä mietteillä alkaa tämä viikko. Ihanaa loppuviikkoa kaikille.

p.s. kirjoitin saman postauksen hieman erilaisessa muodossa toiseenkin blogiin, koska mielestäni nämä mietteet sopivat molempiin :)

torstai 27. elokuuta 2015

Rv. 14+2

Tänään oli jälleen minulla neuvola. sain muutamia uusia esitteitä mm. tietoa raskaudesta ja seksistä ja Ravitsemustietoa raskauden ja imetyksen aikana. Lisäksi tapasin ensimmäistä kertaa oman neuvolatätini, hän kun oli ensimmäisillä käynneillä kesälomalla. Oikein mukava nainen oli hänkin ja tuntui ymmärtävän minua ja itselleni tuli huojentunut olo. Otimme perus verenpainemittaukset, pissakokeet ja painon. Näytteissä oli kaikki ihan normaalia ja painoni on pudonnut 700g ensimmäisestä käynnistä, vaikka masu onkin jo alkanut hurjasti kasvamaan. Kuuntelimme myös masumöllyrän sydänäänet Dopplerilla, josta tämä ei niin innostunut :D aina kun hoitaja sai Dopplerin oikealle kohdalle josta äänet kuuluisivat, päätti mini potkaista laitetta kohti ja muljahti sitten toiselle kohtaa kauemmas :D Mutta aina välillä niitä hienoja laukkaääniä sai kuunnella! ^_^ Kyselin tältä neuvolatädiltä myös, että kuinka tämä synnynnäinen henkitorvenahtaumani vaikuttaa synnytykseen, mutta hän oli sitä mieltä ettei näe estettä normaaliin synnytykseen. Tietysti minua saatetaan hieman enempi tarkkailla synnytyksen aikana ja ennen h-hetkeä pääsen juttelemaan synnytyspolille tästä tulevasta synnytyksestä ja sen tapa-arvioinnista. Seuraavan ajan sain kuukauden päähän jollon onkin neuvolalääkäri paikalla.


Masu on pullahtanut ihan tässä pienessä ajassa pihalle. Alkuun oli pitkään tasapaksua turvotusta, mutta nyt sanotaan parin viikon sisään se on tullut hurjasti esille ja ulospäin. Hirvittää jo valmiiksi miten jäätävä maha minulla tulee olemaankaan loppuajasta, kun nyt jo pönkää tuolla tavalla :D Mahdanko pysyä enää pystyssäkään loppuaikana kun painopiste kasaantuu etupuolelle :`D

Kävin neuvolan jälkeen viereisen kunnan kirpputorilla piipahtamassa pitkästä aikaa ja tein muutamat löydöt möllyrää varten.
ovh hinta tällä on ollut alunperin 34.90 josta näköjään joskus muinoin pudotettu tuohon 27€  ja nyt tämä myytiin kirpparilla 20 eurolla. 

Ensimmäinen löytöni oli tämä kantoreppu. Puhuin viime postauksessa kuinka metsissä samoilut ovat lähellä sydäntäni. Joten pitihän minun möllyrääkin ajatellen hommata väline, jolla me molemmat voimme nauttia luonnonrauhasta! ^_^ Kokeilin reppua jo päälleni ja voi miten mukavalta ja tukevalta se tuntuikaan. Naruja ja solkia ei ole liikaa, mutta kaikki kiinnike kohdat sijaitsevat omaan mieleen juuri sopivissa paikoissa. Voin hyvin kuvitella kuinka mukavaa tuolla on kanniskella möllyrää ympäri mettiä.

Lisäksi matkaan tarttui muutamalla eurolla tämä Reiman fleecehaalari kylmiä pakkassäitä ajatellen


Ja toisena vaatteena löytyi myös tälläinen harmaa paksumpi haalari. On edes muutama lämpöisempi haalari talven tuiskuihin ^_^ Kyllä kirpparit vain on hyvä keksintö.

Uusille lukijoille oikein paljon tervetuloa seurailemaan blogiani! <3

tiistai 25. elokuuta 2015

Noituutta

Tässä blogissa en ole hirmuisesti itsestäni kertoillut, muuta kuin vauvahaave aiheen saralta, mutta nyt ajattelin vähän raottaa joitain ominaisuuksia mitä itsessäni on. Olen tainnut sivuuttaa täällä ohimennen kiinnostuksestani noituutta kohtaan ja erityisesti kaikki luontoon liittyvät ja henkimaailman jutut minua kiinnostavat hurjasti. Wiccalaisuus on asia joka kiinnostaa, mutta täytyy myöntää että olen monissa asioissa niin penteleen laiska, etten jaksa syventyä ja metsästämään aiheesta tunti tolkulla tietoa ja alkaa orjentoituneesti harjoittamaan kiinnostavia asioita. Vaikkei arkeni sisälläkkään mitään riimujen lukua, loitsujen tekoa tms, ovat nämä aiheet kuitenkin jollain muotoa läsnä arjessani.
2014
Sain tuossa joitain vuosia sitten kuulla omalta rakkaalta mummultani, että suvussamme on tietynlaista noituutta/kykyä aavistella asioita. Tämä ominaisuus on kuulemma ollut todella vahvana vaarini äidillä, joka on sitä kautta periytynyt myös vaariini. Isälläni tai sedälläni en ole koskaan tiennyt olevan vastaavia kykyjä, tai ainakaan he eivät ole koskaan asiasta maininneet, mutta itselleni nämä ominaisuudet ovat näköjään periytyneet. Muistan mummuni kertoneen monen kertaa kuinka vaarillani on käsittämätön tapa tietää asioita vaikkei hälle asiasta mitään oltaisi mainittu. Aivan raskauden alussa kun kävin heillä kyläilemässä, oli vaarini nähnyt kuulemma minusta heti, että nyt on plikalla pullat uunissa. Oli tästä mummilleni heti kommentoinut lähdettyäni heidän luotaan.

Itselläni vastaavia aavistuksia on tullut jo pienestä pitäen, hieman eri muodoissa. Pienempänä näin hirmuisesti enneunia, herätessäni en muistanut unesta juurikaan mitään, mutta kun kyseinen tapahtuma osui kohdalle, tuli aivan salamana mieleen, että tämä tapahtuma on ollut unessani. Nyt vanhempana enneunet ovat vähentyneet, mutta tilalle on tullut omituiset aavistukset. Varhaisin muisto näistä aavistuksista on jo useamman vuoden takaa. Asuin vielä kotona isäni luona ja eräänä kesänä lähdime veljeni kanssa samaa matkaa kesätöihin. Hän meni edelläni kevarillaan ja minä ajoin perässä omalla pikkuruisella autollani. Tiemme erkani jossain kohtaa, mutta ennen tuota erkanemista katsellessani hänen ajoaan edelläni, minulle tuli käsittämätön tunne siitä, että tuon jätkän päivä ei pääty hyvin. Pääsin omalle työmaalleni ja tunne vain voimistui voimistumistaan. Työpäivän lähennyttyä loppuaan soi puhelimeni ja veljeni soitti minulle. Hän kertoi puhelimessa, että oli ajanut kolarin. Onneksi mitään vakavaa hänelle ei ollut sattunut, pintaruhjeilla ja kolhuilla selvittiin. Toinen mieleeni painunut aavistus oli muutaman vuoden takainen minun ja mieheni oma kolari. Lähdimme kesälomallamme käymään Turun keskiaikaismarkkinoilla, tarkoituksemme oli käydä tämän jälkeen vielä Naantalin muumimaailmassa, mutta emme sillä reissulla päässeet sinne. Jo lähdettyämme minulla oli sellainen olo, että kannattaakohan sinne lähteä. Sanoin asiasta miehellenikin, mutta halu päästä keskiaikaismarkkinoille ja muumimaailmaan vei kuitenkin voiton. Markkinoille pääsimme oikein hyvin ja meillä oli oikein kivaa, mutta kun lähdimme ajamaan kohti Naantalia, matkamme tyssäsi siihen, että ajoimme omaa huolimattomuuttamme kolarin toisen auton kanssa. Vaihdoimme kaistaa ulommalle kaistalle ja emme olleet katsoneet tarpeeksi tarkkaan ja siinä olikin juuri kuolleessakulmassa vierellä tulossa auto jonka nokkaan osuimme. Onneksi kaikki säästyivät pelkällä säikähdyksellä ja peltivahingoilla. Taas olisi pitänyt luottaa vaistoon ja jäädä vain kotiin.
Uusin aavistus oli tämä raskautuminen. Vaikkei kuukautisteni olisi pitänyt vielä edes alkaakkaan ja vaikken ole enää muutamaan kuukauteen viitsinyt edes tikuttaa, koska tiesin etten kuitenkaan raskautuisi, tuli minulle merkillinen aavistus siitä, että nyt on tehtävä se kaappiin jäänyt testi pois. En ymmärrä miten se asia minua häiritsi yhtäkkiä niin kovin ja tehtävähän se sitten oli ennen mielenrauhan saavuttamista. Ja no kuten tänne asiasta tuolloin kirjoitin niin haalea plussahan sieltä sitten pärähti :D
2014
Moni pitää kaikkia henkimaailman juttuja ihan huuhaana. Hyvin harva uskoo mihinkään keskuudessamme vaeltaviin henkiin tai henkien kanssa kommunikointiin. Itse kuulun siihen piripää sakkiin joka uskoo henkiolentoihin. Monesti vanhalla työmaalla työskennellessäni näin häivähdyksiä siitä kuin samassa tilassa olisi kulkenut jokin. Nopeita vilahduksia ja kun itse niihin havahtuu, että onko täällä joku, niin ketään ei näy missään. Monesti pidin itseäni ihan bimbona ja vähintäänkin valmiina laitokseen, satuin asiasta möläyttämään eräälle työkaverille. Odotin, että hän nauraisi asialle katketakseen, mutta yllätyksekseni hän sanoi, että on itse havainnut täällä aivan samaa, kuten myös eräs kolmaskin työntekijä, joka työskenteli eri vuorossa. Jossain vaiheessahan meille selvisi, että hoitolaitos, jossa nykyisin on vanhuksia, kehitysvammaisia ja mielenterveyspotilaita on joskus muinoin ollut mielisairaala. Se selkiytti omaan mieleeni monta asiaa.

Miten tämä kiinnostus wiccalaisuuteen sitten vaikuttaa elämääni? Vastustamaton tarve olla luonnon kanssa tekemisissä. Saan mielettömän sielunrauhan kun kuljeskelen metsissä kuuntelemassa luonnon ääniä, haistelemassa luonnon tuoksua ja tuntemassa luonnon mystiikkaa. Tunne siitä kuinka sielu rauhoittuu ja stressi katoaa kun pääsen luonnon lähelle. Eri luonnon elementit kiinnostavat itseäni hurjasti ja tunnen saavani niistä voimaa. Erityisesti elementeistä vesi on itselläni se suurin voimauttava lähde. Veden äärellä rauhoitun kaikista parhaiten, kesäisin voisin vain istua laiturin nokassa tunti tolkulla ja veden äärellä tunnen voivani hengittää paremmin kuin missään muualla. Vedessä oleminen onkin saanut minut monesti miettimään, olenko mahtanut olla edellisessä elämässä jokin vesiolento?
2014
Sellainen pieni tietopalkki minun uskomuksistani. Onko lukijoissa muita jotka ovat pohtineet vastaavia asioita, kokeneet vastaavanlaisia juttuja? Pidättekö tälläisiä noituutta ja henkimaailman asioita ihan humpuukina vai uskotteko että tälläisiä juttuja voi oikeasti olla olemassa? :)

torstai 20. elokuuta 2015

Kirppislöytöjä

Kävimme tässä eräänä päivänä mieheni kanssa paikallisella kirpputorilla. Uskaltauduin ostamaan muutaman pikkuisen vaatteen tulevalle möllyrälle. Neutraaleja vaatteita on hirmu vaikeaa välillä löytää mitkä sopisivat sekä tytölle, että pojalle. Toinen mitä kirppareilta ei tahdo löytyä on vastasyntyneen kokoja. Suurin osa kirpputorille tuotujen lastenvaatteiden koot kun alkavat 68 koosta ylöspäin. Lisäksi toisinaan ihmisten mielenkiintoinen tapa hinnoitella käytettyjä vaatteita, aiheuttaa monesti sen, ettei hirmuisesti mitään tartu mukaan. Nyt kuitenkin onni suosi ja löysin pienoiselle ensimmäisiä vaatekappaleita, jotka miellyttivät kunnoltaan, printiltään, hinnaltaan ja siltä kooltaan! :D

Tuo tipu kuosinen body oli kokoa 50 ja tuo ihana tikru unihaalari oli kokoa 56. Kauaahan nämä koot eivät vastasyntyneelle riitä, mutta onpahan edes sen hetken sopivan kokoisia, ehkä.. Ellei satu syntymään potraa tapausta joka vaatii jo synnyttyään isompia vaatteita! :`D Toivottavasti ei. Nämä vaatteet maksoivat yhteensä vain 2,5€ ^_^ On ne vaan pieniä, mutta hirmuisen isoja kun miettii että tuon kokoinen pitäisi oikeasti vääntää tuolta alakerrasta pihalle! JAIKS!

Olen nähnyt viime öinä ihan häiriintyneitä unia. Yhdessä unessa minun piti mennä mieheni kanssa ultraan selvittämään vauvamme sukupuoli, ajauduimme kuitenkin erillemme ja minä olin eri lääkärin kanssa toisessa huoneessa ultrattavana ja mieheni oli toisen lääkärin kanssa eri huoneessa katselemassa ultravideoita :`D Olin ihan varma että masussa kasvaisi poika, mutta ultrassa tämä paljastuikin tytöksi. Lopulta mieheni pääsi kanssani samaan huoneeseen ja oli ihan ymmällään kun luuli että masuotus on edelleen sellainen pavun muotoinen möykky. Ihmettelin ääneen, että kuinka vanhoja ultria he olivat katselleet! :D

Viimeyönä minulla oli maidontursuamis ongelmia. Olin edelleen raskaana, mutta yhtäkkiä rinnoistani alkoi valumaan ihan valtoimenaan liisterimäistä maitoa jota en meinannut saada putsattua itsestäni millään! :`D Siinä sitten paniikissa yritin itseäni siistiä ja toivoin koko ajan ettei kukaan huomaisi ongelmaani! :`D  Hahaa!
Pikkusen tulee nämä raskausjutut uniin :`D

perjantai 14. elokuuta 2015

Kaapista ulos

Tullaan nyt kaapista ulos täälläkin blogissa ;) Nimittäin oman minäni paljastuksen kannalta. Kirjoitin tuonne erääseen toiseen blogiini näistä raskausuutisista ja samalla paljastin sinne mistä tämän blogin löytää. Toinen blogihan on siinä määrin avoimempi blogi, koska kirjoitan siellä omalla pärställäni. Tämän paljastumisen myötä en koe enää tarvetta täälläkään piilotella omaa lärviäni, vaan tulen tämän asian tiimoilta vihdoinkin kaapista ulos ;) Nimittäin tälläinen omituinen naikkonen tätä blogia kirjoittelee ;)


Tähän toiseen blogiini pääsette sivun yläreunassa olevan linkin kautta ja myös tämän: My Little Fantasy World- linkin kautta jos haluatte käydä lukaisemassa sen blogin höpinöitä ;)

torstai 13. elokuuta 2015

Nt-ultra

Pakkohan se on tänne heti tulla päivittämään tilannetta. Tänään aamulla pääsimme vihdoin jännityksen tiukasta otteesta irti ja meille selvisi masuasukin tämän hetkinen tilanne. Ja hyvin vilkas ja terve yksilö siellä masussa asusteli ^_^ <3 Sydän äänet kuultiin myös ensimmäistä kertaa. Oli jotenkin huikeata nähdä pieni möllyrä, joka oli jo niin pienen ihmisen näköinen. Nähdä kuinka se muljahteli masussa melkoista rallia, siinä oli kätilöllä melkoinen työ, että sai otettua tarvittavat mitat :D ei meinannu haluta näyttää selkärankaansa ollenkaan, mutta heti kun oli aatoksissa ottaa 4d kuvaa niin kuinkas kävikään, pikkuinen päätti juuri kääntää kylkeään ja ottaa torkut selkä ultrauslaitetta päin ettei varmasti saataisi edestä päin kuvaa :D siinä sitten kätilö koitti nyytyrää herätellä painelemalla mahan päältä ja hieman se siitä sitten päätti kääntyä jotta näki hieman sivukulmaisen kuvan hänestä ^_^ kuvaa en pienestä enää tänne halua laittaa, koska tuo 4d kuva on jo sen verran yksityiskohtainen ja henkilökohtainen. Raskaus viikot siirtyivät taas kolme päivää eteenpäin samoihin mitä neuvola ensin oli laskenut eli ollaan nyt 12+2 ja laskettu aika laski sen 3 päivää aikaisemmaksi, en tiä miten tuo varhaisultran lääkäri oli mitannut kun oli saanut lasketun ajan sillo 26.2 ja nyt tämä kätilö tiputti sen heti neuvolan kanssa samaan 23.2! :) onhan se tietysti varmaan hieman hankalaa varhaisultrassa kattoa ne viikot sellaisesta pavun muotoisesta möykystä :)

Nyt vain odottelua seuraavaan ultraan joka on lokakuun puolessa välissä ja toivoa että möllyrä pysyy kyydissä loppuun asti ^_^<3

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Huominen

Voi että kuinka jännitänkään huomista. Huomenna aamulla olisi tarkoitus ajaa 70 km päähän NT-ultraan jossa nähdään onko nyytyrä vielä elossa ja onko sillä kaikki kunnossa! :) Jotenkin hirmu epätodellinen olo vieläkin koko raskauden suhteen, vaikka kroppa onkin alkanut jo muuttumaan. Jotenkin koko ajan se epäuskoisempi puoli minusta koittaa jarrutella vastaan ajatuksin "ei ole kuitenkaan enää elossa" tai että "siellä on jotain niin pahasti vialla että abortti on ainoa vaihtoehto"... välillä sitä ei edes ajattele koko asiaa, kun tässä oli ainakin viikon verran olo niin kuin en olisi raskaana ollenkaan. Nyt kuitenkin muutama päivä sitten alkoi taasen pienet kasvunipistelyt alavattassa niin sai taas hieman luoton heräämään, että tässä ihan tosissaan ollaan kasvattamassa meidän yhteistä ihmisenalkua. Toivotaan vain kaikki peukut ja varpaat pystyssä, että kaikki on pienellä hyvin <3

Molempien vanhemmat ja sisarukset tietävät nyt tästä meidän nyytyrästä. Vastaanotto on ollut todella hellyyttävää vaikka itseä onkin hieman jännittänyt kertominen. Etenkin jännitin hirmuisesti omalle isälleni kertomista, vaikken tiedä miksi. Varmaan se kun olen ollut aina isin tyttö niin ehkä se hälle kertominen oli itselle jotenkin niin extra tärkeää ja jännittävää. :) Velipuolellani oli tuossa muutamia viikkoja sitten rippijuhlat jonne otin varmuuden vuoksi tuon meidän varhaisultrakuvan mukaan, jos tulee hyvä tilaisuus kertoa asiasta. Ja hieman ennen lähtöä kun muut vieraat olivat jo lähteneet päätin että nyt on se hetki. Kaivoin laukustani kuvan ja sanoin että meijjän pitää näyttää heille jotain tärkeää ja ojensin kuvan kouraan. Molemmat iskäni ja hänen vaimonsa onnittelivat iloisena ja isäni selvästi oikein liikuttui tiedosta :`) Itselleni tuli valtaisa helpotus asiasta, että nyt se on kerrottu.
Äidilleni kerroin jo heti hyvin varhaisessa vaiheessa raskautta. Halusin hänen tietävän, jotta voisin tarpeen tullen hältä kysellä neuvoa jos jotain tarvitsen.

Tässä yli viikko sitten kerroimme tuon Nightwishin konsertin jälkeen mieheni äidille ja sisaruksille asiasta, kun he tulivat meille kylään. Mieheni mietti kuumeisesti missä kohtaa olisi hyvä tilaisuus kertoa, mutta tilanne tulikin enempi kuin osuvaan kohtaan. Mieheni sisko ja hänen veljensä höpöttelivät siitä kuinka eivät ymmärrä sitä miten jossain Afrikassa huonoissa oloissa ne ihmiset vaan lisääntyy koko ajan, vaikkei kellekkään ole ruokaa yms. Että pitäsi tyyliin juomaveteen laittaa jotain kastroivaa ainetta. No tähän osuvaan väliin mieheni tokaisi että "nyt kun aiheeseen päästiin, niin meille tulee vauva, että ei ainakaan me olla ehditty vielä juomaan moista litkua" xD Kaikki ihan jähmettyivät tilanteesta ja kysyivät että oikeastikko? No sitten kaikki tulivatkin meitä hirmuisen iloisina onnittelemaan. Jopa mieheni veli ja hänen naisystävänsä joiden tiedän etteivät lapsista pahemmin piittaa, sanoivat olevansa kuitenkin onnellisia meidän puolesta jos sitä ollaan haluttu ^_^ <3 Miehen sisko oli aivan täpinöissä. Koko vierailun ajan se jaksoi ottaa aiheen uudelleen puheeksi kuinka ihanaa hänestä se on ja kuinka kivaa on kun sukuun tulee pieniä vauvoja. <3 Anoppinikin oli onnellinen mutta selvästi hämillään tilanteesta. Illalla hän sitten vielä soittikin miehelleni että kuinka onnellinen asiasta oli, mutta ei vain osannut siinä tilanteessa reagoida normaaliin tapaan kun ei ollut koko asiaa osannut meiltä edes odottaa! =D Nyt voi siis huokaista helpotuksesta kun kaikille ollaan jo kerttottu. Ei tarvitse salailla ja peitellä turvonnutta masupömppää enää :) Voi voi kuinka toivonkaan, että huomenna kaikki olisi hyvin <3