torstai 27. lokakuuta 2016

Uudet tuulet

Kirjoittelin jo tuonne My Little Fantasy World-blogini puolelle murheista, koskien blogien kirjoittamista. Olen jo tovin kokenut kirjoittamisen kovin raskaalta/stressaavalta ja haastavalta. Aikaa kun nykyisin on kovin rajallisesti tuon pienen ihmisenalun vuoksi ja sekin vähä aika mitä olisi aikaa kirjoitella, tulee sitten hirmuinen stressi, että mihin blogiin sitä sitten kirjoittelisi kun ajatuksia tursuaa pääkoppa täynnä. Kuitenkin tykkään hirmuisesti kirjoittaa ja seurailla muiden blogeja, niin sekin on harmittanut kovin jo kun ei ole ollut jaksamista pitää näitä blogeja hyvällä huomiolla.

Niinpä päätin nyt vähentää stressiäni ja yhdistää blogini saman katon alle. Tästälähin raapustuksiani voi seurailla tästä blogista:


Toivotan kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi seuraamaan uuden blogin puolelle. Ja haluan kiittää erityisen paljon kaikkia Haamuperheen mukana matkanneille lukijoille ihanista tsemppi kommenteista ja vertaistuesta <3 Nämä tekstit jäävät tänne blogimaailmaan ihan vastaavien asioiden kanssa painivien luettavaksi, mutta uutta tuotantoa alkaa tulemaan uusilla sivuilla! :)

Kiitos vielä kerran ja ihanaa syksyn jatkoa <3 <3 <3 

keskiviikko 31. elokuuta 2016

6kk

Ohhoh! Mun piti tulla päivittelemään tänne kuulumisia jo 5kk kohdalla, mutta niin se vain mennähujahti ohitte kuin meksikon pikajuna. No jos nyt saisin aikaiseksi päiviteltyä tänne edes 6kk kuulumisia ennen kuin se 7kk tulla kolistelee kohdalle!


Osana syynä blogi hiljaisuuteen on ollut meidän onneton läppäri, joka nytkin on tuhannessa osassa olohuoneessamme. Läppäri on pitkään käynyt todella hitaalla, siitä on puuttunut näppäimistö kokonaan ja  monesti blogia varten kun olen koittanut kuvia siirtää picasaan, on kone mennyt täysin jumiin... Viikko sitten mieheni veli kävi täällä ja yritti läppärille tehdä parannuksia mutta korjattua tätä ei vieläkään saatu. Kovalevy täytyisi uusia ja ohjelmat uudelleen asentaa. Muutenhan tämä kone olisi löytänyt tiensä jo aikapäiviä sitten roskalaatikosta, mutta surkean rahatilanteemme takia ei uudelle läppärille ole ollut mahdollisuuksia. Siis näillä mennään niin kauan kuin mahdollista.

Niin.. Minun piti tulla päivittelemään kuulumisia, eikä tarinoimaan typerästä tietokoneesta. 6kk tosiaan tuli jo täyteen 20pvä. Mitään virallisia syntymäpäiviä emme pitäneet, mutta kyllä minä kakun leivoin ihan sillä varauksella jos isovanhemmista joku haluaa poikaamme muistaa. Ja onhan tämä etenkin meille vanhemmille tärkeä virstanpylväs ^_^
No äitini perhe olikin ainoat jotka poikaa muistivat ja he kävivät täällä kaffittelemassa. Pienen lahjankin pojallemme toivat ^_^


Nuo kotiavaimet tulivat äitini perheeltä. Avaimet osottautuivat oikein mieluisiksi niistä lähtevän kolinan takia. Itse olin ostanut nuo oikealla puolella olevat autonavaimet.


Lisäksi lahjoin poikaa tälläisellä ankkapallolla. Se onkin sopinut leluksi niin ammeeseenkin kuin ihan matolla hulinointiin. Neuvolassa poika olikin muutamaa milliä vaille 70cm pitkä ja muutamaa sataa grammaa vaille 10kg. =D Iso poika jo! Ensimmäinen hammaskin puhkesi läpi muutamaa päivää ennen puolivuotis synttäreitä. Poika on edelleen hyvin helppo ja aurinkoinen tapaus. Luonteeltaan hän on edelleen hirmu harkitseva ja tarkkaileva poika, osaa kuitenkin kujeilla ja yrittää toisinaan saada tahtoaan läpi tekoitkulla. Hymy on tällä tyypillä hyvin herkässä ja naurunröhötyksiäkin kuulee päivittäin. Muutaman lelun kanssa ei kemiat osu yksiin sitten millään. Niiden kanssa tulee todella helposti riitoja, jotka päättyvät usein hysteeriseen itkuun. Äidille ei tosin ole vieläkään selvinnyt kuka riidan aina aloittaa ja mistä aiheesta, mutta sen verran totista huutoa on saanut kuunnella useaan otteeseen leikkien tiimellyksessä, että on ollut pakko laittaa riitapukarit jossain vaiheessa eroon! =´D

Päivät sujuvat muuten melko tasaiseen tahtiin kotona ollessa ja leikkiessä, välillä käydään kyläilemässä ja viime lauantaina meillä alkoikin ensimmäinen yhteinen harrastus vauvauinti, joka vaikutti näin ekan kerran jälkeen oikein mukavalta harrastukselta. :) Ainoa harmi vain sen suhteen oli se kun kaikilla muilla vauvoilla oli molemmat vanhemmat mukana ja itse sinne sitten yksin kuljen. Noo tuleepahan tehtyä tupla treeniä kun ei voi välillä antaa lasta toiselle osapuolelle :D Täytyy meinaan sanoa, että minulla oli ihan erilaiset kuvitelmat kyseisestä harrastuksesta. Ainakin tällä meidän kurssilla liikkeet mitä vauvan kanssa tehdään ottaa kyllä ihan koko kroppaan :)
Että sellasta. Yritän ehtiä päivittelemään tänne useammin meidän kuulumisista!

Ihanaa loppuviikkoa sinne ruudun toiselle puolelle ^_^

perjantai 1. heinäkuuta 2016

4kk ja risat

Tulin pikaisesti päivittämään tänne, että ollaan kaikki hengissä ja hyvin voivana :) Poika kasvaa hurjaa vauhtia ja pienen ihmisen kehitystä on hurjan mielenkiintoista seurata. Sitä ei tajuakkaan kuinka paljon rakkautta voi jotain kohtaan kokea. Tunne, kun on valmis antamaan kaikkensa toisen vuoksi. Oma pieni rakkauspakkaus <3 Valtaisa rakkauden ja kiintymyksen tunne tuo mukanaan myös paljon huolta ja pelkoa. Ei varmaan sormet riitä niihin kertoihin kun olen herännyt keskellä yötä tarkistamaan, että hengittääkö poika varmasti. Ja painajaisiakin pojan menettämisestä olen ehtinyt jo monesti näkemään. Tälläistä tämä äitiys kai sitten on, huolta ja rakkautta omaa pienoistansa kohtaan.


Poika on nyt tosiaan päälle 4kk ja viimeksi neuvolassa painoa oli jo hurjat 7920g ja pituutta 67.8cm.Tuntuu, että pieniä vaatteita saa olla koko ajan pakkaamassa laatikkoon ja iso osa vaatteista jää tyystin käyttämättä. Nyt etenkin kun on ollut niin kuuma ja poika kun on itsessäänkin niin kuumaverinen kaveri, ei hän ole monenakaan päivänä kaivannut ylleen vaippaa kummempaa. Viileämpiä päiviä toivoessa, että olisi vähän edes miellyttävämpää olla ja vaunutella ja sais edes muutaman kerran laittaa jotain suloisia vaatteita ylle, ennen kuin nekin käyvät pieneksi.
Poika tosiaan kasvaa ja kehittyy hurjaa vauhtia. Olen halunnut seurustella pojan kanssa mahdollisimman paljon, joten kännykät ja tietokoneet ovat jääneet tällä mammalla tyystin taka-alalle. En halua olla kännykkää näpräävä äiti jonka huomio on vain laitteissa.


Mitäs meidän poju jo touhuaa. Hän osaa kääntyä selältä mahalleen ja osaa ottaa alle jäävän kädenkin pois itse alta. Hän yrittää kovasti jo liikkua eteenpäin, onnistuen tosin vain tällä hetkellä pyörimään ympyrää, mutta jalat hakeutuvat jo hienosti konttaus asentoon :) Julius oppi viime viikolla päristämään, joka on todella hyödyllinen taito etenkin peruna-porkkanasosetta syödessä =`D  Hän höpöttelee ja kiljuu jo kovin ja aamutkin alkaa yleensä kuuden maissa iloisella höpöttelyllä. Öitäkin on alettu nyt nukkumaan todella hienosti. Julius yleensä nukahtaa siinä 9 maissa ja nukkuu täyden yön siihen 5-6 asti aamuun. Harvoin enää herätään yöllä tankkaamaan, mutta poikkeus päiviäkin on ollut. Liikkumaan opettelut ovat olleet uuvuttavia, joten päikkäreitäkin on alettu nukkumaan nyt paremmalla menestyksellä. Kiinteitä tosiaan ollaan jo muutama viikko vedelty, yleensä kerran päivässä ollaan maisteltu, ja loput ajasta meneekin viellä maidolla. Tällä hetkellä maisteluun on päätyneet porkkana-,peruna-, banaani- ja mangososeet. Tällä hetkellä banaani on ollut ehdoton lemppari suosikki, mutta kyllä se perus porkkana-perunasosekkin menee alku irvistelyiden jälkeen jo suurella ruokahalulla :)
Kaiken kaikkiaan oikein valloittava persoona josta löytyy paljon kujeilevaa luonnetta. ;)

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Vauvakuplasta päivää

..vai pitäisikö sanoa, että sumusta..?
Sellainen olo meinaan on tässä jo tovin ollut, kuin ajaisi sumussa ilman valoja. Vauva-arki on yllättänyt uuvuttavuudellaan. Lähinnä tämä univeloista koostuva pöhnäinen olo on se mikä uuvuttaa. Aivokapasiteetti tuntuu heittävän koko ajan pakkasen puolella ja olen yllättänyt itseni useaan otteeseen tekemästä mitä hölmömpiä asioita. Muunmuassa olen seisonut koiranruokakupin kanssa vessassa ihmetellen, että mistä sitä ruokaa löydän vaikka varsin hyvin tiedän että ruokasäkki sijaitsee eteisen "tuulikaapissa", olen meinannut laittaa maitopurkkia kuiva-ainekaappiin jääkaapin sijaan ja kaikkea muuta todella järkevää.. =D Sekavasta olosta huolimatta nautin täysin siemauksin tuosta pienestä ihmisen alusta ja arjesta hänen kanssaan. <3 Ilman en voisi kuvitella elämääni eläväni.


Ens viikolla pikkumies täyttää jo 3kk. Siis 3KK????? Mihin tää aika menee? Juurihan se pieni palleroni oli viellä masussa ja juurihan se oli vastasyntyneenä sylissäni. Tämä alle 3kk vanha pikkumies kannattelee jo komeasti päätään, hymyilee leveästi ja jokeltelee. Ei viihdy selällään, muuta kuin nukkuessaan ja syödessään. Muutoin on oltava mahalteen tai mahdollisimman pystyssä, että voi tutkailla ympäristöään. Ihan parasta on kiivetä tai oikeastaan mönkiä äidin avustuksella äidin mahaa pitkin kohti olkapäätä mittarimatomaisesti. Mahalleen laitettaessa koittaa kovasti pungertaa etiepäin, harmi vain ettei kädet vielä ymmärrä jouduttaa etenemistä, vaan laahaavat perässä. Alle 2kk iässä kääntyiltiin jo selältä mahalleen pehmeällä sohvalla, mutta tämä taito unohdettiin kun alkoivat ikenet kutiamaan ja turpoamaan hampaiden tulon merkiksi. Nykyisin ei ole juurikaan enää mielenkiintoa edes yrittää kierrähtää ympäri. 
Esineisiin on alettu tässä muutaman viikon aikana jo tarttuilemaan ja etenkin äidin hiusleteistä on kiva kiskoa samalla kun temppuillaan sylissä. Jekkujakin monesti kehitellään huijaamalla äiti vaipanvaihtoon vaikka vaippa onkin ollut tyhjä, järkkäämällä pissaylläreitä vaipanvaihdon yhteydessä ja tekoitkujakin on väännetty saadakseen äidin huomion ja tämän saadessa rävähtää leveä hymy naamalle. Vaatteissa käytetään jo 62-68 kokoisia, useimmat jo taitavat olla tuota 68 kokoa. 


Yöt meillä menee vaihtelevasti. Hyvinä öinä mennään nukkumaan noin klo.22.00 ja herätään ensimmäisen kerran siinä 03-04 välistä, tankataan ja nukutaan muutama tunti ja herätään noin klo.6 uudelleen tankkaamaan, jonka jälkeen köllötellään äidin kainalossa enempi vähempi nukkuen muutama tunti.. Viime viikko oli unien puolesta ihan yhtä helvettiä kaikkien puolesta. Minulle ja pojalle tuli jokin ihme flunssa ja se haittasi molempien unia todella pahasti. Nukuttuja tunteja tuli yöllä maksimissaan yhteensä 4h ja se jos mikä verotti jaksamista. Mikään ollu niin kaameeta kun se, että saat pojan nukkumaan, saat itse silmät suljettua ja tadaa, poika herää n. tunnin päästä hinkkaamaan nyrkeillä ikeniä ja ei meinaa rauhoittua millään. Kun vihdoinkin saa pojan uudelleen nukkumaan, heräsi hän tunnin-parin päästä huutamaan kun ei saanut kunnolla henkeä nenän tukkoisuuden takia. Siinä sitten meni pitkä tovi kun koitti imuroida hysteerisesti huutavalta lapselta nenästä limaa poies nenäfriidalla, imettää edelleen sitä hysteeristä lasta joka ei meinaa yliväsymykseltä ja tukkoisuudeltaan rauhoittua syömään.. ja kun viimein sai pojan rauhoittumaan uudelleen unten maille heräsi hän jo taas parin tunnin päästä jälleen siihen tukkoisuuteen tai mahakipuun. Onneksi tukkoisuus on jo helpottanut pienellä ja muutamana yönä ollaan jälleen alettu nukkumaan niitä noin 4h-5h yhtäjaksoisia unia. Että äärimmäisen suuret hatunnostot heille jotka elävät koliikki tai refluksia lapsen kanssa, jonka takia joutuvat joka päivä taiteilemaan muutaman tunnin unien kanssa. <3 arvostan jaksamistanne <3
Päikkäreitä nukutaan hyvin hyvin vaihtelevasti. Välillä on niin kova hulina vaihe päällä, ettei meinata millään nukkua hyvä jos niitä yhtiäkään päikkäreitä. Toisina päivänä saatetaan hyvinkin nukkua kahdet vähän pidemmätkin päikkärit. Parhaimmat unet tulee ehdottomasti autossa ja kylässä ollessa =D Vieraskoree poika meillä! 

Persoonana poika on tosiaan hyvinkin iloinen tapaus. Hän ei ilman syytä pahemmin rätyä, vaipanvaihdon tarpeestakin antaa muutaman pienen varoitus äännähdyksen ennen kuin rupeaa enempi huutamaan. Nälästä hän onkin malttamattomampi tapaus. Hyvin paljon tuntuu olevan pohtiva persoona. Paljon tutkailee ja ihmettelee otsa kurtussa. 
On kyllä ollut opettavaiset 3kk olleet <3 Jos poika oppii koko ajan uusia juttuja niin oppii myös vanhemmatkin siinä sivussa. Itse olen ainakin oppinut paljon. Kärsivällisyyteni on kasvanut hurjasti, oppinut tekemään asioita yhdellä kädellä, on ollut ihanaa nauttia elämän pienistä iloista pojan kanssa, oivaltaa uusia juttuja, arvostaa vieläkin enempi arjen pikku juttuja. Oppinut tulemaan toimeen vähillä yöunilla =D Huomannut kuinka on sivuuttanut omat tarpeensa ja puolestaan laittanut pojan tarpeet omieni edelle. Muutenkin elämässäni on asiat saaneet ihan uudet mittasuhteet ja tärkeysjärjestykset, enkä koe että olisin mistään joutunut luopumaan, päin vastoin olen saanut enemmän kuin koskaan olisin voinut kuvitellakkaan. <3 <3


Tämmöistä tänne meille! Koitan palata mahdollisimman pian taasen kirjoittelemaan meidän kuulumisista. <3 Ihanaa loppu viikkoa kaikille sinne ruudun toiselle puolelle <3 <3

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Ristiäiset

Vietimme kaksiviikkoa sitten pojan ristiäisiä. Ristiäiset jouduttiin tosiaan järjestämään melkoisen nopeasti, sillä mieheni äiti oli lähdössä kuukauden mittaiselle reissulle ja luonnollisesti halusimme mummunkin olevan osana pojan ristiäisiä. Varasimme juhlapaikaksi kylämme seurakuntatalon, sillä emme halunneet ottaa ressiä kodin siisteyden puolesta ja ei meille oikein olisi mahtunutkaan niitä täällä järjestämään. Tarjottavat luonnollisesti halusin tehdä itse ja tämä osottautuikin melkoiseksi savotaksi.
 Lohivoileipäkakku

Kinkkuvoileipäkakku

Vieraita oli kaikenkaikkiaan lapset mukaan lukien 22 plus pappi ja minä ja mieheni. Tilaisuus itsessään meni hirmu nopeasti ja kaikesta jännittämisestä huolimatta hyvin. Pappi oli sama kuin mikä meil oli vihkipappina. Omat omituisuudet hällä oli, kuten varmaan monilla muillaki papeilla :D Itsee jäi hirmuisesti harmittamaan tilaisuuden jälkeinen lievä hätäisyys. Pappi alkoi heti hössöttämään kahvin perään joten itse lähdin sitä heti keittelemään. Jälkeen päin tajusin ettei meistä ole ainoatakaan kuvaa kun pojalla on kastemekko päällä ja vieraistakin oli hirveän huonosti otettu kuvia vaikka koitin monesti sanoa että ottakaa nyt kuvia kunnolla pojan kanssa yms. Lisäksi valvottujen öiden ja kakkustressien  takia pääni oli niin muusia, että koko tilaisuus tuntui menevän ihan sumussa..
Sokerimassalla kuorrutettu täytekakku sekamarjahyydykkeellä


Vadelma-valkosuklaakuppikakkuja

Asuvalintaani en ollut ollenkaan tyytyväinen kun en ehtinyt missään vaiheessa aamulla varmistamaan asiaa kun piti huolehtia poika kuntoon ja pakata auto, koristella kakut loppuun yms.. Mekko joka minulla oli päällä tuli edeltävänä päivänä vasta postista ja hätäseen sen sitten valikoittin päälle ilman sen ihmeempiä miettimättä... No tarjottavat olivat kuulemma onnistuneet ja ainakin poika sai nimen.. Paremminkin tietysti olisi voinut homma mennä, mutta mikäs meillä koskaan niin täydellisesti menisikään.


Nimekseen poika tosiaan sai Julius Wilhelm. Julius oli jo kovin vahvana mielessäni odotusaikana. Sitä pikkuhiljaa koitin ehdotella miehelleni, että mitä hän on siitä mieltä ja sehän hällekkin passasi varsin hyvin. Toinen nimi tuottikin enempi päänvaivaa ja monien vaihtoehtojen joukosta päädyimme sitten Wilhelmiin. Meidän haltiapoju <3

Tosiaan kuten olette huomanneet niin pojasta en tänne kuvia aio laittaa, ainakaan sellaisia mitkä olisi millään muotoa tunnistettavia. Olen sitä mieltä että laps saa sitten itse päättää mitä haluaa itsestään täällä netissä julkaista. Lisäksi kun täällä netissä pyörii jos jonkinmoista pedofiiliä, niin en halua että poikani kuvat joutuvat jollain lailla vääriin käsiin. Yksityisyys se on lapsellakin, vaikkei hän siitä viellä pysty itse päättämään.

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Synnytyskertomus

Pitkään aikaan en ole saanut itsestäni irti tulla tänne blogin puolelle mitään naputtelemaan. Jotenkin olen hukannut taas jonkin sortin motivaation kirjoittamista kohtaan, mutta josko saisin sitä taas pikkuhiljaa palautettua. Harmittaa kun motivaation puute on vaikuttanut myös seuraamieni blogienkin lukemiseen. Minulla onkin melkoisesti kirittävää monenkin blogin kohdalla, postauksia kun on tullut huikeasti tämän tauon aikana luettavaksi. Mutta nyt kun sain poitsun nukkumaan, jää minulle aikaa kirjoittaa vihdoinkin loppuun synnytyskertomuspostauksen, joka on ollut keskeneräisenä luonnoksissa jo hävyttömän kauan aikaa. Mutta tässä tämä nyt sitten vihdosta viimein tulee:

Perjantaina 19.2 kävimme tosiaan Tayssissa normaalissa kontrollissa, jossa jälleen todettiin, että odotellaa pienokaisen omaehtoista poistumista. Tayssissa tehtyjen ronkkimisten jälkeen koin taas muutaman tunnin kovia menkkamaisia jomotuksia, mutta ne lakkasivat siitä sitten kokonaan. Ilta meni vallan mainiosti ilman minkäänlaisia tuntemuksia ja vauvakin liikkui ihan normaaliin tahtiin. Menimme nukkumaan joskus 11 aikaan ja nukahdin heti. No klo. 1 heräsinkin sitten yllättäen aivan jäätävään kipuun, minun oli oikein rysähdettävä sängyltä alas lattialle kontille, kun en tienny miten muutenkaan olisin kivun kanssa kärvistellyt. Kipu hetkeksi heltisi, mutta tuli vajaa minuutin päästä bumerangina takaisin. Mieskin heräsi jo ensimmäisen kipukohtauksen aikana ja katseli hieman jopa paniikissa minua, että nytkö se tapahtuu. Sanoin hälle jo kolmannen kipupiikin tullessa, että kyllä nyt on kiireellä lähdettävä sairaalaan, kun tulee koko ajan minuutin välein kipupiikkejä. Mies käytti koiran pihalla, söi nopeasti leivän että jaksaisi ajaa ja minä koitin epätoivoisesti kiskoa jotain vaatetta päälle.
Meidän pieni haltiakorva <3

Automatka tuntui kestävän ikuisuuden. Supistuksia tuli koko ajan tasaiseen tahtiin ja minä pitelin auton "kauhukahvasta" (siitä ovenpäällä olevasta) kiinni aina niiden tullessa. Lopulta saavuimme sairaalaan synnytyspolille, jossa jo tulikin meidät ottamaan vastaan kätilö samalla kysyen tietojani. Hän kirjasi tietoni koneelle ja tarkisti kohdunsuun tilanteen ja totesi että ollaan jo 5cm auki, että suoraan saliin vain. Vaihdoin vaatteet ja lähdimme köpöttelemään kohti synnytyssalia. Kätilö toivotti onnea matkaan ja tilalle tuli toinen kätilö joka oli kanssamme koko synnytyksen ajan. Minut ohjattiin samointein käyrille ja siinä jonkin aikaa kärvisteltyäni minulta kysyttiin kivunlievityksistä. Sanoin, että kaikki mahdollinen tänne vain. Ensin kokeiltiin kohdunkaulan puudutetta joka kuulemma veisi kivut pois noin 45minuutiksi. No minulla ne vei kivut korkeintaan 15 minuutiksi. Pian tämän puudutteen vaikutuksen lakkaamisesta minulla meni lapsivedet, kello oli noin 03,50. ja sen jälkeen supistukset vasta voimistuivatkin. Tuntui, että koko kroppa olisi haljennut ja en voinut pidätellä ponnistamisen tarvetta kun kehoni kramppasi niin voimakkaasti. Odoteltiin anestesialääkäriä ikuisuudelta tuntuvan ajan verran ja mielessäni kävi moneen kertaan, etten ehdi saamaan mitään kivunlievitystä. Neljän jälkeen anestesialääkäri pääsi vihdoinkin paikalle ja minulle yritettiin todella pitkään saada laitettua spinaalipuudutetta. Epiduraalia kun ei enää ehditty. Lääkärillä oli vaikeuksia saada laitettua minulle spinaalia kun nikamat olivat kuulemma niin tiiviisti toisissaan kiinni ja asiaa ei helpottanut ollenkaan se, etten pystynyt pitämään itseäni paikalla kun koko kroppani kouristeli supistuksista. Vihdoinkin varmaan 20 minuutin yrittämisen jälkeen saatiin spinaali laitettua ja voi taivas sitä olotilaa sen jälkeen. Sitä helpotuksen tunnetta ei voi sanoin kuvailla, kun se vie kerrassaan kaikki kivut ja tuntemukset mennessään. No se huono puoli oli siinä, etten tuntenut enää supistuksia ollenkaan ja se vasta olikin melko hankalaa ponnistusvaiheessa. Ponnistusvaihe meni nopeasti. Muutamia kertoja koitettiin ponnistella omin voimin, mutta sitten alkoikin pojalla sydänäänet heiketä niin voimakkaasti, että paikalle kutsuttiin toinen kätilö joka alkoin avittamaan pojan syntymistä painelemalla mahaani. Lopulta saatiin poika pihalle klo.05,43.

Repeämiä tuli ja väliliha jouduttiin leikkaamaan. Synnytyksen kokonais kesto oli 4h 58 min. josta ponnistusvaihe kesti sen 23 min ja jälkeisvaihe 15min. Jahka istukka oltiin saatu pihalle alettiin minua kursia kasaan ja sekös vasta se kamala vaihe olikin. Spinaalin vaikutus oli alkanut huomattavasti lakata ja mitään muuta puudutetta minulle ei annettu. Ompeleminen oli minulle melkoisen tuskallinen kokemus. Minut käskettiin nousta vessaan pesulle, mutta meinasin pyörtyä vessaan. Verta menetin melkoisen paljon, joten ei ihmekkään. Pojasta otettiin mitat, hän painoi 3630g ja oli 51cm pitkä. Päänympärys oli 37 cm. Hetken oltuamme salissa ja syötyämme siellä pienoisen aamupalan, meidät kärrättiin synnyttäneiden vuodeosastolle.
Vuodeosastolla jouduinkin olemaan 4 ja puoli päivää. Kivut olivat aivan jäätäviä. Hyvä kun pystyin vauvaa yöllä nostelemaan, kun tuntui, että taju lähtee. Istumista en voinut ajatellakkaan. Sainkin koko sairaalassa olon aikana todella vahvoja kipulääkkeitä. 8 tunnin välein 600mg buranan ja 1grammasen panadolin. Siltikin aina kävellessä tai kylkeä vaihtaessa kivut olivat niin voimakkaita, että tuskan hiki nousi oikein otsalle. Muutaman päivän päästä synnytyksestä lääkäri kävi tarkistamassa ompeleet ja totesi, että tikit on ommeltu vähän liian napakasti joka selittää kivut ja asiaa ei helpottanut massiivinen verihyytymä joka pingotti entisellään kireitä tikkejä. Mieheni onneksi jaksoi joka päivä ajella sairaalalle minua katsomaan ja oli apuna pojan hoitamisessa kun itse en kivuiltani kunnolla pystynyt.

Joka päivä minulta ja pojalta otettiin verikokeet kun pojalla oli bilirubiinit koholla ja itselläni oli veriarvot todella alhaalla. Pojan painokin laski huolestuttavan alas ja lopulta päädyttiin siihen, että hälle annettiin lisämaitoa painon nousun turvaamiseksi. Itselläni kun ei maidon tulo lähtenyt käyntiin alkuun, lääkärit veikkasivat voimakkaita kipuja syyksi tälle. Pikkuhiljaa alkoi pojankin paino nousta ja saimme vihdoinkin 24,2 luvan lähteä kotio päin. Voi sitä tuskan määrää mitä sekin aiheutti. Vaikka olin juuri muutamia tunteja sitten ennen kotiinlähtöä ottanut kipulääkkeet ei ne jostain syystä enää vaikuttaneet. En tiennyt miten päin olisin omat vaatteet pukenut päälle, saati sitten pakannut kaikki kimpsut ja kampsut kasaan. Onneksi mies oli tässäkin kohtaa suurena apuna. Hän haki minulle pyörätuolin jolla pääsimme kärräämään itsemme kohti autoa. Siinä istuminen aiheutti melkoista tuskanhikeä ja eräs ihana vanhempi kätilö kysyikin minulta huolissaan että miten jaksan kotomatkan. Pystyin hälle nippanappa sanomaan, että sitä minäkin pelkään. Hän kävi hakemassa minulle vielä jotain muuta lääkettä ja kuulin kuinka hän toisille hoitajille kauhisteli että miten pystyisin kotiin asti mennä tässä kunnossa kun matkaa on sen 65km. No tuskaa se tekikin. En tiedä rehellisesti sanottuna kumpi matka oli pahempi, mennessä vai tullessa :D Kotiutumisestamme menikin aikalailla tasan viikko kunnes pystyin oikeasti kävelemään muuallekkin kun vessaan ja sohvalle. Ja voi sitä tunnetta kun ekan kerran pystyin normaalisti vähän jopa istumaan imetystyynyn avulla ja pystyin tekemään jotain muutakin kuin makaamaan sohvalla. Täytyy sanoa, etten ole koskaan ollut niin ylpeä ja kiitollinen miehestäni, joka jaksoi sen kaksi viikkoa hoitaa yksin kotia, minua ja poikaa <3 <3 <3.

Huomenna poika on jo kuukauden vanha ja meillä on mennyt hyvin. Yöt nukutaan vaihtelevasti, toisinaan paremmin, toisinaan valvotaan ja hulistaan koko yö läpeensä. Maito riittää hyvin ja poika onkin saanut painoa jo hurjasti kirittyä. Eilisellä neuvolakäynnillä hän oli jo 55.6cm pitkä ja painoa oli kertynyt 4206g. Poika on jo päivisin todella paljon hereillä. Parhaimmillaan 3-4h yhteen putkeen, ei malttaisi nukkua ollenkaan. Tarkkaavaisesti tapittaa ympäristöään ja päätä kannattelee jo todella pitkiä aikoja. Lattialle kun laittaa viltin päälle hulisemaan, alkaa hän heijaamaan itseään jo kyljeltä toiselle. Kova kiire tuntuu olevan jo liikkua joka paikkaan. =) On tuo sellainen kultakimpale, jota en vaihtaisi pois milloinkaan <3 Ei sitä käsitäkkään miten jostain voi muodostua niin korvaamattoman tärkeä, että sen vuoksi tekisi mitä vain. <3 <3 <3

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Peikkopoika

Pikainen päivitys puhelimella täältä sairaalasta. Eilen klo 5.43 meille syntyi peikkotukkainen poika joka oli 51cm pitkä ja painoi 3630g. Ensimmäiset supistukset alkoivat n.klo 1 yöllä ja siitä samointein tayssiin ja sisätutkimuksen jälkeen suoraan saliin. Poika voi hyvin ja äiti vähän vähemmän hyvin mutta paranemaan päinollaan:) tarkempaa kertomusta jahka päästään kotiin :)